• Suomen kartanoissa on osattu juhlia näyttävästi eri vuosisadoilla – Ritarihuoneella voi tutustua kattauksiin vielä viikonlopun ajan

    Esille tuotu historia vie aikamatkalle 1600-luvulta alkaen.
    Näyttelyä rakentamassa ollut Anna Ehrnrooth ihastui teekannuun, jonka nokassa roikkuva sihti kerää teen lehdet kaadettaessa.
    Näyttelyä rakentamassa ollut Anna Ehrnrooth ihastui teekannuun, jonka nokassa roikkuva sihti kerää teen lehdet kaadettaessa. Kuva: Heli Lehtelä
    Koti|Historia ja perinne
    17.4.202620:30
    Heli Lehtelä

    Tiesitkö, että 1800-luvun jahti-illallisilla saatettiin käyttää pöytäliinana rouheasti mattoa? Ja että jo tuolloin Suomen kartanoissa tarjoiltiin ostereita, joiden säilyminen oli tosin varmistettu varsin tujuja makuja sisältävällä säilöntäliemellä.

    Nyt jokaisella on mahdollisuus vierailla presidentinlinnan vieressä sijaitsevalla Ritarihuoneella ja tutustua samalla eri vuosisatojen ruokakulttuurin Suomen kartanoissa.

    ”Keittiö on kodin huoneista se, joka on muuttunut eniten vuosisatojen aikana.”

    Yrsa Lindqvist

    Ruokaa kautta aikain -näyttelyyn on rakennettu kattauksia runsaalta 1600-luvulta aina 1900-luvulle saakka. Aatelisliiton avustusjärjestön järjestämä kulinaarinen näyttely on avoinna sunnuntaihin saakka.

    ”Keittiössä on lämpöä, tuoksuja ja yhteisöllisyyttä, mutta myös kovaa työtä ja paljon osaamista. Keittiö on kodin huoneista se, joka on muuttunut eniten vuosisatojen aikana. Erilaiset tekniset ratkaisut ovat uudistaneet sekä ruoanvalmistusta että säilytystä”, kertoo etnologi ja ruokakulttuuriin erikoistunut Yrsa Lindqvist, joka kuuluu näyttelyn työryhmään.

    Näyttelyn esineet, tekstiilit ja huonekalut on lainattu kodeista, kartanoista ja antiikkiliikkeistä eri puolilta Suomea.

    ”Huoneissa, joissa on antiikkisia keittiöesineitä, astiastoja, kiiltäviä kuparikattiloita, tinakippoja, kuluneita leivinpöytiä ja vanhaa kalustusta, kävijä saa käsityksen kartanoiden keittiöympäristöistä, oppii ruokakulttuuristamme ja voi inspiroitua materiaaleista ja muodoista”, sanoo ruoka-alan luova vaikuttaja ja Måltidsakademin hallituksen edustaja Louise Mérus.

    Itämainen matto tuo jahti-illallisen kattaukseen luonnetta. Astiat olivat tinaa ennen kuin hopea yleistyi.
    Itämainen matto tuo jahti-illallisen kattaukseen luonnetta. Astiat olivat tinaa ennen kuin hopea yleistyi. Kuva: Heli Lehtelä

    Kaikki näyttelyn tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen, erityisesti lasten ja nuorten hyväksi. Aatelisliiton avustusjärjestö ry on jo yli 30 vuoden ajan järjestänyt historiallisia näyttelyitä.

    ”Lapset ovat toimintamme keskiössä, ja tänä vuonna tapahtuman tuotot käytetään edistämään lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastuksiin Suomessa”, sanoo Anna Ehrnrooth Aatelisliiton avustusjärjestöstä.

    Lisää aiheesta
    • Huomaa myös reseptin alla ohjeistus jäljelle jääneiden utareiden käytöstä.

      Historia ja perinne | Keuhkomuhennosta ja paistettuja utareita, "hävikki" oli tuntematon sana sodista jo selvinneessäkin Suomessa

    • 1600-luvulle tyypilliset veistoksellisesti taitellut lautasliinat ovat innostaneet Charlotta Furuhjelmiä kokeiluihin myös kotona.

      Historia ja perinne | 1600-luvun juhlapöydässä pötkötti paistilla täytetty joutsen – seisovat pöydät olivat katettuja illallisia yleisempiä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruokakulttuuri
    kartanot
    Ritarihuone
    näyttely
    historia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää