Salpausselän seurakunnan kappalainen Pekka Särkiö katselee haikeana pian purkuun menevän kirkon penkkejä. Kuva: Sanne KatainenLahtiKäyttää, luopua, hylätä vai purkaa?
Kirkkojen purkaminen on Suomessa äärimmäisen harvinaista. Nyt maan tasalle päätyy kuitenkin rakennuksia, joista osa on valmistunut vasta 1970-luvulla.TilaajalleTunkkainen, maakellaria muistuttava haju puskee nenään heti, kun kynnys on ylitetty. Puolen tunnin oleskelun jälkeen päätä särkee ja silmiä kirveltää.
Olemme Lahdessa, arkkitehti Helmer Löfströmin suunnittelemassa Salpausselän kirkossa, joka vihittiin käyttöön vuonna 1972. Yksikerroksinen tiilimöhkäle jököttää Salpausselän harjun päällä ääriesimerkkinä aikansa pelkistetystä rakennustyylistä.
Rakennuksen ulkonäkö herätti mielipiteitä jo valmistuessaan. Jos ei tietäisi, että kyseessä on kirkko, voisi tilaa hyvin luulla vaikkapa vanhaksi kirjapainoksi. Paikalliset ovat kutsuneet kotikirkkoaan toisinaan ”piruntorjuntabunkkeriksi”.
Kirkko tämä kuitenkin on, ja vieläpä varsin uusi sellainen: hädin tuskin viittäkymmentä vuotta vanha. Jos kyseessä olisi työkykyinen keskivertosuomalainen, eläkeikä siintäisi vielä kaukaisessa tulevaisuudessa.
Nuoresta iästään huolimatta rakennus on kuitenkin menossa jo tulevana syksynä purkuun.
Paikalliset ovat kutsuneet möhkälemäisestä muodostaan tunnettua Salpausselän kirkkoa toisinaan ”piruntorjuntabunkkeriksi”. Kuva: Sanne Katainen
Pekka Särkiö esitteli purkuun menevän kirkon tiloja yhdessä seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Terttu Pohjolaisen kanssa. Kuva: Sanne KatainenPäätös purkaa Salpausselän kirkko kertoo maanlaajuisesta ilmiöstä. Suomessa puretaan nyt hurjalla vauhdilla 1970-, 80- ja jopa 90-luvuilla pystytettyjä rakennuksia.
Osa käyttää sanaa purkuaalto, eikä aivan suotta. Ympäristöministeriön keväällä julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomessa on viime vuosina purettu jopa noin 5 000 rakennusta vuodessa. Purkumäärä on lähes kaksinkertainen verrattuna 2000-luvun alkuun.
Syyt ovat yhtä moninaisia kuin itse rakennuksetkin: osassa on aikakauden rakennuksille tyypillisiä sisäilmaongelmia, osassa korjausvelka on karannut liian kovaksi ja osa on yksinkertaisesti jäänyt käyttämättömiksi. Ongelmana on, ettei monia kohteita edes yritetä korjata.
Yleisestä purkuinnosta huolimatta nimenomaan kirkkojen ja sakraalirakennusten purkaminen on vielä aiemmin ollut Suomessa suhteellisen harvinaista.
Osassa seurakuntia keskustelu kirkkojen ja seurakuntarakennuksen mahdollisesta purkamisesta on noussut yhteisöä rajusti jakavaksi kysymykseksi.
Salpausselän kirkossa oli pysähtynyt tunnelma. Kuva: Sanne KatainenNyt purkuaalto uhkaa kuitenkin myös monia kirkkoja, kun seurakuntien kiinteistökantaa joudutaan tulevina vuosikymmeninä väistämättä supistamaan niiden jäsenmäärien ja verotulojen pienentyessä.
Seurakuntien tilannetta ei myöskään varsinaisesti helpota se, että hallitus on leikannut kirkolta miljoonilla rahoitusta, jota se myöntää sen lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.
Ensimmäisenä liipaisimella ovat etenkin 1960‒70-luvulla Suomen lähiöihin rakennetut pyhätöt. Niitä rakennettiin kovaa vauhtia kaupungistumisen tuoksinassa ja ne ovat tulossa peruskorjausikään.
Tässä suhteessa tänä syksynä purkuun menevä Salpausselän kirkko saattaakin toimia eräänlaisena tapausesimerkkinä tulevaisuudesta.
Samantyyppisiä purkupäätöksiä on toki tehty Suomessa viime vuosina useampiakin: esimerkiksi Tikkurilan kirkosta Vantaalla, Mutalan kirkosta Joensuussa sekä Pallivahan kirkosta Turussa. Kaikki niistä vasta 1950-luvun jälkeen valmistuneita rakennuksia.
Osassa seurakuntia keskustelu kirkkojen ja seurakuntarakennuksen mahdollisesta purkamisesta on noussut jopa yhteisöä rajusti jakavaksi kysymykseksi. Tunnetuimmat esimerkit löytyvät Kirkkonummelta ja Valkeakoskelta, joissa purkupäätöksistä on riidelty jo vuosikausia tuloksetta.
Esimerkiksi Valkeakosken kirkko on seissyt käyttämättömänä vuodesta 2018 asti, mutta purkupäätöksestä väännetään edelleen eri oikeusasteissa. Riitely käy kalliiksi, sillä kuluvan vuoden talvena paikallisen seurakunnan kirkkoherra arvio, että pattitilanteen vuoksi tyhjään kirkkoon palaa ylläpitokulujen muodossa noin 100 000 euroa vuodessa.
Monet seurakunnat joutuvat tulevina vuosikymmeninä supistamaan kiinteistökantaansa niiden jäsenmäärien ja verotulojen pienentyessä. Kuva: Sanne KatainenSalpausselällä vastaavaan riitelyyn ei kuitenkaan koskaan päädytty.
Ehkä se johtui siitä, että kirkkoa ei pidetty arkkitehtonisesti erityisen arvokkaana kohteena. Näin arvioi ainakin Museovirasto, jolta täytyy kirkkolain mukaan pyytää lausunto, jos aikoo purkaa yli 50-vuotiaan kirkon.
Museoviraston antaman lausunnon mukaan vuonna 1972 valmistuneen Salpausselän kirkon suojeleminen ”ei ole rakennushistoriallisten, taiteellisten tai teknisten arvojen perusteella aiheellista”.
Lupa kirkon purkamiseen heltisi myös Kirkkohallitukselta. Todennäköisesti siksi, että kirkko kärsi pitkään vakavista sisäilma- ja kosteusongelmista, joita alkoi ilmetä jo 20 vuotta sitten. Siis vain liki 30 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen.
Luonto on ottanut jo osittain vallan Salpausselän kirkosta. Kuva: Sanne KatainenSalpausselän seurakunnan kappalaisen ja kirkkoherran viransijaisen Pekka Särkiön mukaan rakennusta kyllä yritettiin korjata, mutta lopulta purkaminen nähtiin realistisimpana vaihtoehtona. Suurin syy purkamiselle olivat kirkossa havaitut, ilmassa leijailevat mikrobit.
”On tutkittu, yritetty korjata ja sulkea niitä paikkoja, mistä mikrobit pääsevät sisäilmaan. Mutta siinä ei onnistuttu riittävästi.”
Ongelmien taustalla vaikuttaa Särkiön mukaan erityisesti 1970-luvun rakentamistapa.
”Tasakatto ilman räystäitä ja valesokkeli, niin siinä on sen ajan kova kolmikko, 70-luvun hankalat jutut. Ja sitten vielä päälle se, ettei ole tuulettuvaa alapohjaa”, hän luettelee.
Yksi syy kirkon kohtalolle voi löytyä myös asenteista, jotka tuntuvat nykypäivän kestävyyskeskustelujen näkökulmasta käsittämättömiltä. Särkiön mukaan kirkko rakennettiin aikanaan sillä ajatuksella, että rakennus kestäisi 40 vuotta, jonka jälkeen se olisi rakennettava käytännössä uudelleen.
”Eli yhden sukupolven verran”, hän tiivistää.
Terttu Pohjolainen esitteli kohtaa, josta on otettu näytteitä kirkossa leijailevien mikrobien tutkimista varten. Kuva: Sanne KatainenVirallisesti Salpausselän kirkko desakralisoitiin eli poistettiin pyhästä käytöstä viime helatorstaina järjestetyssä tilaisuudessa, jonka toimitti Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen.
Ohjelmassa oli virsiä, piispan puhe ja rukous. Päätösvirren aikana pyhät esineet ja kirkon tunnusmerkit kannettiin saattueessa ulos rakennuksesta. Urut oltiin myyty jo aiemmin Tallinnaan musiikkikouluun.
Tilaisuus keräsi paikalle noin 150 ihmistä, joista monella oli henkilökohtaisia muistoja kirkosta.
”Kyllä täällä oli ihan hautajaistunnelma. Se oli ikään kuin kirkon hautajaiset”, kuvailee Salpausselän seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajana toimiva Terttu Pohjolainen.
Salpausselän vanhassa kirkkosalissa on paikat noin 300 ihmisille. Kuva: Sanne KatainenJotakin kunnioittavaan käytökseen pakottavaa vanhassa kirkkotilassa silti edelleen viipyilee, kun heinäkuinen valo huokuu ikkunoista sisään rakennukseen, jossa on vietetty monen paikallisen elämän kannalta tärkeitä tilaisuuksia. Ristiäisiä, konfirmaatioita, häitä ja hautajaisia. On itketty, laulettu, rukoiltu ja naurettu. Vaihdettu kuulumisia ja vitsailtu.
Kirkon tiloista löytyy myös edelleen runsaasti tavaraa, joka muistuttaa menneistä vuosikymmenistä: on puhtaan valkeana hohtavia alboja, avaamaton pullo ehtoollisviiniä, paketillinen öylättejä sekä yksinäinen, pyörillä kulkeva aasi.
Osa alboista oli vielä muoveissa. Kuva: Sanne Katainen
Särkiö esitteli kaapista löytynyttä ehtoollisviiniä. Kyseessä oli alkoholiton versio. Kuva: Sanne Katainen
Yksinäinen aasi odotti Salpausselän kirkossa kärsivällisesti kohtaloaan. Kuva: Sanne Katainen“On täällä vielä paljon sellaista, mitä kannattaa pelastaa”, sanoo Särkiö.
Itse hän on mieltynyt jykevään sakastinpöytään, jonka päälle hän on jättänyt varmuuden vuoksi paperisen lapun tikkukirjaimin varustettuna: ”Tätä pöytää ei saa viedä kaatopaikalle.”
Pohjolainen taas on kiintynyt kirkossa olleisiin kankaisiin, jotka ovat kenties Suomen nimekkäimmän kirkkotekstiilien suunnittelijan Helena Vaarin käsialaa.
Keskustelua on käyty myös vanhan kirkon lattialaatoista, joiden moni seurakuntalainen toivoisi pelastuvan mahdolliseen uuteen pyhättöön. Laatat on valmistettu ruotsalaisesta kalkkikivestä, ja niissä näkyy jäänteitä muinaisista, merenpohjassa satoja miljoonia vuosia sitten eläneistä fossiileista.
Särkiö tunnistaa lattialaattojen fossiilit oikosarvisiksi.
”Myöhäisellä kambrikaudella nämä on elellyt meren pohjassa. Kyllä se pistää vähän ironisellakin tavalla mittakaavaan näitä ihmisen puuhasteluja tässä”, hän pohtii.
Särkiö tunnisti lattialaattojen fossiilit maapalolla miljoonia vuosia sitten eläneiksi oikosarvisiksi. Kuva: Sanne KatainenHaikeasta tunnelmasta huolimatta katseet on Salpausselällä käännetty kohti tulevaa. Seurakuntaan on jo perustettu työryhmä suunnittelemaan uuden kirkon rakennushanketta.
Pohjolaisen mukaan alustavan investointisuunnitelman perusteella sen hintalapuksi voisi muodostua noin seitsemän miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että uusi kirkko voisi valmistua vuoteen 2030 mennessä.
Lahden seurakuntayhtymän — johon myös Salpausselän seurakunta noin 10 000 jäsenellään kuuluu — näkökulmasta tilanne on kuitenkin taloudellisesti haastava.
Lahden alueelle on tulossa samaan aikaan useita suuria hankkeita: Joutjärven kirkkoon suunnitellaan laajaa remonttia, Launeen kirkkoa ollaan laajentamassa ja Ristinkirkon korjaukset jatkuvat edelleen. Säästöpaineita lisäävät myös kirkon keskusrahaston pienenevät tukimaksut ja valtion avustusten leikkaaminen.
Periaatteessa pienet seurakunnat voisivat saada Kirkkohallitukselta tukea esimerkiksi tulipaloissa tuhoutuneiden kirkkojen jälleenrakentamiseen, mutta Salpausselän tapauksessa vastaavaan rahoitukseen ei uskota.
Uusi kirkko rahoitettaisiin siis pääosin kirkollisverovaroista. Tällä hetkellä kirkollisvero on Lahden alueella 1,45 prosenttia.
Pohjolainen sanoo, ettei tavoitteena olisi rakentaa näyttävää monumenttia.
“Ei me tarvita mitään hirveän luksusta ja prameeta, vaan ihan tavallinen kirkkorakennus ja jumalanpalvelushuone.”
Eri asia on tietysti se, mikä on kellekin prameaa ja mikä tavallista.
Seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Terttu Pohjolainen toivoo, että Salpauselälle rakennettaisiin vielä uusi kirkko. Kuva: Sanne Katainen
Särkiö raahasi purkuun menevistä kirkkotiloista ulos pahoin kärsineen viherkasvin ja yritti elvyttää sitä. Kuva: Sanne KatainenPäädyttiin Salpausselällä lopulta mihin ratkaisuun hyvänsä, kirkkojen tulevaisuus on kovaa vauhtia maallistuvassa Suomessa monilta osin epäselvä. Joku voisi kysyä, mihin uusia pyhättöjä vielä tarvitaan jäsenkadosta kärsivän evankelis-luterilaisen kirkon aikakaudella? Talouskurin aikakaudella seitsemän miljoonaa euroa on iso raha.
Särkiö ajattelee, että epävarmoina aikoina kirkkorakennusten rooli voi korostua paikkoina, joista ihminen voi hakea elämälleen uutta suuntaa.
”Jos kysytään, mitä nuorilta puuttuu elämästä, niin se on merkityksellisyys. 50-luvun jälleenrakennusaikana ihmisille antoi merkitystä se, että he sodan jälkeen rakensivat Suomea uudelleen tuleville sukupolville. Mutta mikä on nyt se suuri idea tämän päivän nuorille? Kun tekoäly vielä hävittää työpaikkoja, voi olla, että kirkon sanoma on jatkossa tärkeämpi kuin tänä päivänä.”
Pohjolainen lisää, että kirkoilla on myös edelleen tärkeä merkitys ”tietynlaisen perusturvan antajana”.
”Aina jos sattuu jotakin todella ikävää, esimerkiksi tsunami tai vastaavaa, niin kyllähän ihmiset kääntyvät kirkon puoleen, vaikka olisi minkälainen ympäristö.”
Juttua varten on haastateltu myös kirkkojen peruskorjauksiin ja rakennushistoriaselvityksiin erikoistunutta arkkitehtia Lassi Viitasta.
Salpausselän kirkon purkutyöt on määrä aloittaa todennäköisesti marraskuussa 2026. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
