
Pitkän linjan päiväkodinjohtaja Kai Lehtisalmi suhtautuu kriittisesti jättipäiväkoteihin. Hän on kirjoittanut 35 vuoden työkokemuksensa pohjalta tietokirjan päiväkotien arjesta.
Lehtisalmi rajoittaisi lainsäädännöllä päiväkotien koon sataan lapseen yksikköä kohti. Silloin työntekijöiden olisi mahdollista tuntea jokainen lapsi nimeltä.
Lehtisalmen mukaan uudet, isot päiväkodit ovat usein monikerroksisia. Pihat ovat pahimmillaan pieniä, jolloin lapsien ulkoilua täytyy porrastaa.
”Jättipäiväkodit tuottavat enemmän huonoa kuin hyvää. Isossa päiväkodissa lapsella voi olla jopa 60 eri kasvattajaa. En tykkää ruokasaleista, joissa lapsilla on 15 minuuttia aikaa syödä ennen kuin seuraavat tulevat sisään.”
Hän on työskennellyt päiväkodeissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1990. Kahdeksan viime vuotta Lehtisalmi on johtanut Vantaalla ympärivuorokautista päiväkotia, jossa on alle sata lasta.
Lapsi pääsee ympärivuorokautiseen päiväkotiin vain, jos molemmilla vanhemmilla on vuorotyö.
”Vuorohoitolapset ovat oma rotunsa. Mielenkiintoista olisi nähdä, mitä heistä tulee isona”, Lehtisalmi sanoo.
”Jättipäiväkodit tuottavat enemmän huonoa kuin hyvää.”
Yksivuotiaita ja sitä nuorempia lapsia tuodaan entistä useammin päiväkoteihin, koska perheiden talous on tiukoilla ja kotihoidon tukea on pienennetty. Lehtisalmen mielestä tässä kehityksessä moni asia on pielessä.
Lapsi laitetaan päiväkotiryhmään, vaikka hänellä ei ole vielä leikkitaitoja. Pikkulapset eivät hyödy varhaiskasvatuksesta.
”En laittaisi alle 2-vuotiaita lapsia päiväkotiin, jos se on vain perheelle mahdollista. Lapselle tulee aika paljon kiintymyssuhteita siinä vaiheessa, kun pitäisi kiinnittyä omaan äitiin ja isään”, Lehtisalmi sanoo.
Perhepäivähoito olisi hänen mukaansa pienelle lapselle parempi kuin päiväkoti. Valitettavasti perhepäivähoitoa on ajettu alas monissa kunnissa.
Kunnallisia perhepäivähoitajia oli vielä vuonna 1990 noin 27 000, vuonna 2000 noin 19 000 ja vuonna 2010 noin 11 000. Vuonna 2021 kuntien palveluksessa oli enää reilu kolmetuhatta perhepäivähoitajaa. Tiedot käyvät ilmi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien selvityksestä.
Lehtisalmen mukaan nyt suljetaan jo pieniä, kaksiryhmäisiä päiväkoteja, joissa on alle 50 lasta. Yksi syy tähän on se, että pienet yksiköt ovat isoja haavoittuvampia henkilökunnan saamisessa.
Lapset halutaan varhaiskasvatuksen piiriin, jotta maahanmuuttajataustaiset perheet sopeutuisivat nopeammin yhteiskuntaan. Lehtisalmi painottaa, että päiväkodit eivät voi yksin vastata maahanmuuttajien kotoutumisesta.
”Olemme tässä vain yksi palanen. Tärkeintä olisi se, että perheen äiti menee opiskelemaan suomen kieltä”, Lehtisalmi sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö toteutti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun 2021–2024. Kaksivuotisuus ei kaventanut lasten välisiä eroja perusopetuksen alussa arvioiduissa taidoissa.
Lehtisalmi pelkää, että poliitikot ajavat esiopetuksen aikaistamisen läpi tutkimustiedosta huolimatta.
”Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen välinen ero on keinotekoinen. Pitäisikö meillä olla vain päivähoito, ja sitten mennään kouluun.”
Lehtisalmi on pohtinut, mitä tarkoittaa päivähoidon korvannut sana ”varhaiskasvatus”.
Hän itse opiskeli 1980-luvulla lastentarhanopettajaksi, mutta nykyään yliopistosta valmistuu varhaiskasvatuksen kandeja. He työskentelevät päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajan ammattinimikkeellä.
Varhaiskasvatus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriöön 2013. Lehtisalmen mukaan tällöin päiväkotien tehtäväksi tuli entistä enemmän valmistaa lapsia koulua varten.
Päiväkotien henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla pitää olla korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä. Lehtisalmen mielestä tavoite on epärealistinen, koska varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa.
”Iso osa alle 30-vuotiaista keskeyttää opinnot, ja puolet hakee töihin hallintoon tai johtamistehtäviin aikuispuolelle.”
”Lisäksi päiväkoteihin luotiin taas uusi ammattiryhmä omalla toimenkuvallaan, varhaiskasvatuksen sosionomi, joka vastaa erityisesti perhetyöstä.”
Laura Niemi on tutkinut Työelämän tyhjänpuhujat -kirjassaan (SKS), kuinka teennäinen ja ympäripyöreä puhe ympäröi meitä kaikkia etenkin töissä.
”Niemen kirjan mukaan juuri varhaiskasvatukseen on kehitetty eniten jargonia. Vanhoille asioille keksitään jatkuvasti uusia nimiä. Vanhemmat ja työntekijät putoavat kyydistä. Ketä siinä sumutetaan?” Lehtisalmi miettii.

Lapset eivät ole juuri muuttuneet Kai Lehtisalmen 35 vuoden työuran aikana. Huonosti voivia lapsia on ollut aina.
”Aika moni lapsi on nykyään autismin kirjolla. En ole löytänyt ilmiöön yksiselitteistä syytä. Autistiset lapset ovat aika hankalia hoidettavia normaalissa päiväkotiryhmässä.”
Hän on tyytyväinen siihen, että päiväkodit tarjoavat nykyään vanhemmille joustavuutta arjen pyörittämiseen.
”Aikanaan paheksuttiin, jos vanhempi tuli kauppakassien kanssa hakemaan lastaan kotiin.”
Päiväkodeilla on yksi selkeä etu kouluihin nähden.
”Me näemme lasten vanhempia kaksi kertaa päivässä. Voimme käydä asioita läpi tuoreeltaan, kun taas koulusta tulee Wilma-viesti silloin tällöin.”
Lehtisalmi nauttii erityisesti työnsä sosiaalisuudesta.
”Lapsilla on mielettömiä juttuja, ja he haastavat meitä aikuisia hyvällä tavalla. Tässä työssä vain mielikuvitus on rajana, koska lapset nauttivat myös hölmöistä asioista. Päiväkodissa säilyy itsekin nuorekkaana.”