• Varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa lähes koko Suomessa – vain yksi maakunta erottuu joukossa

    Varhaiskasvatuksen työntekijäpula on pahin isoissa kaupungeissa, kun taas maaseudulla työvoimaa on paremmin saatavilla.
    Suomessa alle kouluikäiset lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen edelleen muita Pohjoismaita vähemmän.
    Suomessa alle kouluikäiset lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen edelleen muita Pohjoismaita vähemmän. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Koulutus
    13.10.202310:00
    Juho Mäkelä

    Päiväkotien työntekijöistä on kova pula eläkevakuuttaja Kevan selvityksen perusteella. Varhaiskasvatuksen opettajia tarvittaisiin arviolta 6 000 lisää koko Suomeen. Määrällisesti suurin vajaus varhaiskasvatuksen opettajista on Uudellamaalla, jossa on avoinna yli 4 000 paikkaa.

    Kevan sidosryhmäasiantuntijan Ismo Kainulaisen mukaan varhaiskasvatuksen työntekijäpula on pahin isoissa kaupungeissa, kun taas maaseudulla työvoimaa on paremmin saatavilla. Hän arvioi, että syy johtuu maaseutukuntien vanhusvoittoisesta ikärakenteesta.

    ”Paras tilanne näyttäisi olevan lastentarhanopettajien kohdalla Etelä-Karjalassa, jossa oli 13 opettajan ylitarjonta. Maakunta on ainoa, jossa luku on positiivinen”, Kainulainen kertoo.

    Kevan selvityksessä käytettiin vielä vanhaa lastentarhanopettajan ammattinimikettä. Kainulaisen mukaan lastenhoitajien kysyntä ja tarjonta on suunnilleen tasapainossa. Lastenhoitajan ammattiin vaaditaan toisen asteen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto.

    Kevan luvut kuvaavat työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen suhdetta maakuntien työvoimatilastoissa vuonna 2022.

    ”Varhaiskasvatuksessa on olemassa haaste työvoiman saatavuudessa. Meillä on hyvä varhaiskasvatuslaki ja sen tuottamat laadukkaan toiminnan reunaehdot. Varhaiskasvatus on kuulunut vuoden 2013 alusta osaksi opetusministeriön toimialaa ja koulutusjärjestelmää. Varhaiskasvatuksessa on erityinen pula opettajista ja erityisopettajista”, opetusneuvos Kirsi Alila opetus- ja kulttuuriministeriöstä kommentoi.

    Alilan mukaan opettajapula on kansainvälinen ongelma, jota ei ratkaista millään yksittäisellä toimenpiteellä. Huomiota on kiinnitettävä esimerkiksi koulutusmääriin, alan pito-, ja vetovoimaan, palkkaukseen, johtamiseen ja työhyvinvointiin.

    Varhaiskasvatuksen opettajia tarvittaisiin arviolta 6 000 lisää koko Suomeen. Määrällisesti suurin pula varhaiskasvatuksen opettajista on Uudellamaalla, jossa on avoinna yli 4 000 paikkaa.
    Varhaiskasvatuksen opettajia tarvittaisiin arviolta 6 000 lisää koko Suomeen. Määrällisesti suurin pula varhaiskasvatuksen opettajista on Uudellamaalla, jossa on avoinna yli 4 000 paikkaa.  Kuva: Sanne Katainen

    Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa linjataan, että Suomeen on koulutettava vuosittain vähintään 1 400 uutta varhaiskasvatuksen opettajaa. Tehtävään on nyt myös saatu rahoitusta.

    ”Opiskelupaikkojen lisääminen on hyvä asia. Sinänsä aloituspaikat eivät ole mikään taikatemppu, koska koulutukseen pitää saada myös motivoituneita opiskelijoita. Heidät on lisäksi saatava pysymään alan töissä”, Kirsi Alila sanoo.

    Oulun kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Pirjo Koret on ilahtunut hallitusohjelman kirjauksesta, että ylemmän amk-tutkinnon suorittanut varhaiskasvatuksen sosionomi voi työskennellä jatkossa päiväkodin johtajana.

    ”Aikaisemmin sosionomin urapolku katkesi päiväkodin varajohtajan tehtävään”, Koret kertoo.

    Anne Jyrkiäinen työskentelee koulutuksen varadekaanina kasvatustieteiden ja koulutuksen tiedekunnassa Tampereen yliopistossa. Hallitusohjelmassa esitetään ammatilliseen kehittymiseen tarkoitetun aikuiskoulutustuen lakkauttamista, mikä huolestuttaa Jyrkiäistä.

    ”Varhaiskasvatuksen opettajilla ei ole välttämättä enää jatkossa varaa täydennyskoulutukseen”, varadekaani sanoo.

    Jyrkiäisen mukaan varhaiskasvatuksen opettajan palkka on pieni työmäärään nähden. Hän arvioi, että hallituksen esittämä yleisen asumistuen leikkaus saattaa pahentaa päiväkotien työntekijäpulaa pääkaupunkiseudulla ja muilla kalliilla asuinalueilla.

    Monet hallituksen toimet kurittavat pienipalkkaisia ihmisiä, jotka tekevät niska limassa töitä. Sanna Pihakivi

    Pääministeri Petteri Orpon<strong id="strong-2dbb0979d4a3cc058edb24f4bcb0475a"> </strong>hallitusohjelmassa linjataan, että Suomeen on koulutettava vuosittain vähintään 1 400 uutta varhaiskasvatuksen opettajaa.
    Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa linjataan, että Suomeen on koulutettava vuosittain vähintään 1 400 uutta varhaiskasvatuksen opettajaa. Kuva: Sanne Katainen

    Ammattiliitto JHL:n asiantuntijan Sanna Pihakiven mielestä hallitusohjelman linjauksilla ei pystytä helpottamaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa.

    ”Monet hallituksen toimet kurittavat pienipalkkaisia ihmisiä, jotka tekevät niska limassa töitä”, hän kritisoi.

    Uusi varhaiskasvatuslaki tähtää siihen, että vuodesta 2030 lähtien päiväkodeissa vähintään kahdella kolmasosalla työntekijöistä tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus.

    JHL:n Pihakivi löysentäisi kelpoisuusvaatimuksia, koska hänen mukaansa Suomeen ei saada koulutettua tavoiteltua määrää uusia varhaiskasvatuksen opettajia vuoteen 2030 mennessä.

    ”Tärkeintä on, että päiväkodissa on riittävästi ammattitaitoisia käsipareja. Ei pitäisi laskea, onko työntekijä opettaja, sosionomi, lastenhoitaja vai avustaja, sillä varhaiskasvatus on ammatillista tiimityötä. Me tarvitsemme jatkossakin lastenhoitajia, jotka tekevät päiväkodeissa perushoidon lisäksi pedagogista työtä.”

    Opiskelijoiden mielestä lapsen kasvun tukeminen ja seuraaminen on kiehtovinta varhaiskasvatusalalla.
    Opiskelijoiden mielestä lapsen kasvun tukeminen ja seuraaminen on kiehtovinta varhaiskasvatusalalla. Kuva: Sanne Katainen

    Oulussa päiväkotien vakituisiin tehtäviin on pystytty palkkaamaan päteviä henkilöitä, mutta sijaisista saaminen on vaikeaa. Erityisesti maantieteellisesti laajan kaupungin laitamille on hankaluuksia saada sijaisia.

    Oulun varhaiskasvatusjohtajan Pirjo Koretin mukaan tähän vaikuttaa myös työmatkaliikenteen kallistuminen.

    ”Ensisijaisesti palkkaamme koulutettua henkilöstöä. Viime talvena jouduimme silti kirjaamaan lastenhoitajia varhaiskasvatuksen opettajan sijaisiksi.”

    Oulussa on myös kutsurahajärjestelmä. Päiväkodin johtaja voi ostaa vakinaisen henkilöstön työaikaa ylimääräisellä korvauksella äkkinäisissä sijaistarpeissa.

    ”Tiettyihin Oulun päiväkoteihin, joihin on hankala saada työntekijöitä, on määritelty porkkanaksi myös rekrytointilisä”, Koret kertoo.

    Isot ylikansalliset päiväkotiketjut ovat levinneet viime vuosina myös Suomeen, ja ne ovat ostaneet pieniä yhdistyspohjaisia ja voittoa tavoittelemattomia päiväkoteja.
    Isot ylikansalliset päiväkotiketjut ovat levinneet viime vuosina myös Suomeen, ja ne ovat ostaneet pieniä yhdistyspohjaisia ja voittoa tavoittelemattomia päiväkoteja. Kuva: Sanne Katainen

    Orpon hallitus haluaa nostaa yli 3-vuotiaiden lasten varhaiskasvatukseen osallistumista. Hallitusohjelmassa kiinnitetään erityisesti huomiota maahanmuuttajataus­taisten lasten osallistumiseen.

    Vaikka varhaiskasvatuksen osallistumisaste on viime vuosina noussut Suomessa ripeästi, se on edelleen muita Pohjoismaita jäljessä. Koronapandemian aikana varhaiskasvatuksen suosio laski vähän.

    ”Muissa Pohjoismaissa jo reilusti yli 90 prosenttia alle kouluikäistä lapsista osallistuu varhaiskasvatukseen. Suomen luku oli viime vuonna 77 prosenttia”, Kirsi Alila kertoo.

    Kotihoidon tuki pitää Alilan mukaan osaltaan Suomessa lapset pois tavoitteellisesta varhaiskasvatuksesta. Osallistumisasteen nousu edellyttäisi näiltä osin tukijärjestelmän viilausta.

    ”Maahanmuuttajataustaisen perheen lapsen tulisi mennä mahdollisimman aikaisin varhaiskasvatukseen jo suomen- tai ruotsinkielen oppimisen kannalta. Mahdollinen lapsen erityisen tuen tarve havaitaan usein päiväkodissa”, hän painottaa.

    ”Muissa Pohjoismaissa jo reilusti yli 90 prosenttia alle kouluikäistä lapsista osallistuu varhaiskasvatukseen. Suomen luku oli viime vuonna 77 prosenttia.” Kirsi Alila

    Porvarihallitus pyrkii kasvattamaan yksityisen hoidon tuen kokonaisuutta vuoden 2011 tasolle. Tavoitteeseen pyritään korottamalla yksityisen hoidon tuen hoitorahaa.

    Suunta on viimevuosina ollut kuitenkin toinen, ja kunnat ovat lisänneet erityisesti palvelusetelitoimintaa varhaiskasvatuksessa.

    Vuonna 2021 kunnan palveluissa ja ostopalveluissa oli hoidossa yhteensä 78 prosenttia varhaiskasvatukseen osallistuneista lapsista. Palvelusetelillä hoidettiin 13,5 prosenttia lapsista ja yksityisen hoidon tuella 3,9 prosenttia lapsista.

    Opetusneuvos Kirsi Alilan mukaan isot ylikansalliset päiväkotiketjut ovat levinneet viime vuosina myös Suomeen, ja ne ovat ostaneet pieniä yhdistyspohjaisia ja voittoa tavoittelemattomia päiväkoteja.

    Alilan mukaan yrityspohjainen voitontavoittelu voi näkyä ongelmina tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmista.

    ”Kaikilla perheillä ei ole samaa mahdollisuutta yksityiseen varhaiskasvatukseen ja yksityinen palveluntuottaja ei ole välttämättä esimerkiksi valmis palkkamaan lapsen tarvitsemaa avustajaa tai erityisopettajaa”, Alila sanoo.

    Koulutuksen varadekaani Anne Jyrkiäinen kertoo, että opiskelijoiden mielestä lapsen kasvun tukeminen ja seuraaminen on kiehtovinta varhaiskasvatusalalla.

    ”On huikea kokemus, kun saa kulkea lapsen rinnalla ja ohjata häntä. Samalla vanhemmat saavat tehdä rauhassa työnsä ja luottaa siihen, että lapsi saa hoivan, tukea kasvuun ja kehitykseen sekä ravinnon. Ne ovat tämän työn parhaita paloja”, Jyrkiäinen sanoo.

    Hän toivoo, että yhteiskunta arvostaisi vielä enemmän ammattilaisia, jotka tukevat pieniä ihmisiä elämänsä alussa.

    Kotihoidon tuki pitää opetusneuvos Kirsi Alilan mukaan Suomessa lapset pois tavoitteellisesta varhaiskasvatuksesta.
    Kotihoidon tuki pitää opetusneuvos Kirsi Alilan mukaan Suomessa lapset pois tavoitteellisesta varhaiskasvatuksesta.  Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Kansalaisaloite haluaa varhaiskasvatuksen muun muassa siirtyvän ryhmäkohtaiseen henkilöstömitoitukseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Politiikka | Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukseen muutosta haluava kansalaisaloite keräsi 50 000 nimeä reilussa viikossa

    • Yhteiskunta | Lukijalta: Kotihoidontuen demonisointi ei ole lapsen etu − vastakkainasettelu aiheuttaa vain tarpeetonta ahdistusta

    • Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan varhaiskasvatus voi tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa, mutta selkeästi uskonnollista ohjelmaa tulisi välttää.

      Perhe | HS: Päiväkodin pääsiäispolulla esitettiin katkelmia Raamatusta – Uskonnottomalle perheelle 1 500 euron korvaus

    • Suurimmassa osassa kymmenestä lakkokunnasta ei ole tehty rajauksia sen suhteen, kenelle hoitoa tarjotaan lakon aikana. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka ja talous | Ensimmäinen lakkopäivä sujunut päiväkodeissa ilman suuria ongelmia – näkemykset hoitopaikkojen rajauksesta jakavat varhaiskasvatusjohtajia

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle