Alarannan tilalla Lapinlahdella sijaitsevalle asutusmuseolle ei ole tuota lainkaan esineitä ulkopuolelta. Kuva: Timo VillanenAlapitkä, LapinlahtiYrjön ja Annin koti
Lapinlahden Alapitkällä sijaitseva asutusmuseo on kuin aikakapseli sotien jälkeiseen Suomeen ja jälleenrakennukseen.TilaajalleKahdeksankymmentä vuotta sitten Suomen maaseudulla kävi kuhina.
Sodan hävinneessä maassa yli 400 000 kotinsa menettänyttä karjalaista etsi uutta kotia. Heistä noin puolet oli saanut elantonsa maataloudesta, ja nyt heille piti järjestää uutta maata.
Seuraavina vuosina uusia maatiloja ja keskenään lähes identtisiä tyyppi- eli rintamiestaloja nousi piharakennuksineen etenkin Itä- ja Pohjois-Suomeen.
Yksi näistä tiloista on Salmilaisten evakkosisarusten, Yrjö ja Anni Mureen kotitila Alaranta Lapinlahdella.
Sen päärakennus poikkeaa muista ainakin hieman: Talon sivuja on pohjapiirroksesta poiketen jatkettu parilla metrillä.
Syytä lisätilan tarpeeseen ei merkitty muistiin. Taloa rakentanut Yrjö kenties haaveili perheestä, mutta haave ei toteutunut. Mureen sisarusten jälkeen tila jäi vuosikymmeniksi kylmilleen ja autioitui.
Kohtalo teki tilasta kuitenkin erityisen hyvän nykyiseen käyttötarkoitukseensa museona.
Navetan ylisiltä eli karjalaisittain sarailta löytyy muun muassa käsipelillä toimiva tarkkuuskylvökone, jolla Yrjö Mure todennäköisesti kylvi sokerijuurikasta. Kuva: Timo VillanenAlarannan kaltaisia asutustiloja perustettiin Suomeen sotien jälkeen jopa noin 100 000. Niiden taustalla oli jo keväällä 1945 säädetty maanhankintalaki, jonka nojalla siirtoväelle ja rintamamiehille voitiin perustaa tiloja lunastetusta maasta.
Tällaisen tilan tarvitsivat myös Salmin Kirkkojoelta kotoisin olevat sisarukset, Yrjö ja Anni Mure, sekä heidän äitinsä Tatjana. Heidän Lapinlahden Alapitkällä sijaitseva kotitilansa Alaranta toimii nykyään asutusmuseona. Se on auki kesäisin.
Se kertoo Mureiden tarinan avulla sodanjälkeisen asutustoiminnan ja pienviljelijä-Suomen historiasta.
Perheeseen kuului myös kolme muuta sisarusta. Klaudia Mure muutti sodan jälkeen kätilöksi Lieksaan, Asta eli Nasti Mure toimi niin ikään kätilönä Urjalassa ja Johannes Mure ortodoksisen kirkon kanttorina Lahdessa.
Perheenjäsenten välisen mittavan kirjeenvaihdon vuoksi tilan vaiheet tunnetaan hyvin. Tarina on yksilöllinen, mutta myös hyvin tyypillinen.
Isäntänä toiminut Yrjö allekirjoitti hallintasopimuksen tilastaan keväällä 1947.
Tilaan kuului neljä hehtaaria valmista peltoa sekä useamman kilometrin päässä tilakeskuksesta sijaitseva 18 hehtaarin palsta metsää.
Mureen perheeseen kuului yhteensä viisi sisarusta. Takarivissä ikäjärjestyksessä Klaudia, Anni, Nasti, Johannes ja Yrjö. Edessä vanhemmat Ondrei ja Tatjana. Klaudia ja Nasti olivat molemmat kätilöitä, Johannes ortodoksisen kirkon kanttori. Kuva: Timo VillanenKahden aikuisen pääasialliseksi tulonlähteeksi se oli pieni. Ilmeisesti valmista peltoa pidettiin sen verran arvokkaana, ettei Mureille lohkottu isompaa tilaa, Ilona Tuomi selittää.
Tuomi on museota ylläpitävän Asutusmuseosäätiön hallituksen jäsen. Hän on aiemmin toiminut myös museon oppaana, joten hän tuntee sen tarinan ja historian hyvin.
Ilona Tuomen suosikkiesine museossa on Annin istumarukki. Kuva: Timo VillanenEnsimmäinen rakennus uudella tilalla oli Ala-Pitkäjärven rantaan rakennettu sauna.
Saunan jälkeen rakennettiin navetta, jonka yhteydessä olevan kammarin vastakkaisilla seinustoilla Yrjö ja Anni nukkuivat talon valmistumiseen asti.
”Tila oli ahdas, mutta lämmin”, Tuomi kertoo.
”Myöhemmin, kun uuteen taloon oli jo päästy muuttamaan, Anni kirjoitti siskolleen, että navetassa nukkuessa sentään riitti lämpöä.”
Navetta oli tehty kolmelle lypsävälle lehmälle.
Alla olevalla videolla Ilona Tuomi kertoo, miten Yrjön hankkimalle lypsykoneelle kävi.
”Maan riittävyyteen auttoi yhteislaidun”, Asutusmuseosäätiön puheenjohtaja Pekka Mikkonen kertoo.
”Se helpotti, että tilan pelloilla voitiin kasvattaa viljaa ja heinää talvea varten. Syksyllä lehmät vietiin äpäreeseen”, hän sanoo.
Laitumen järjestyminen ei kuitenkaan sujunut vaivatta.
Maanhankintalaki oli Suomen historian suurin maareformi, jossa maata pakkolunastettiin siirtoväelle myös toimivilta tiloilta. Kaikilla solidaarisuuden tunne ei tähän riittänyt.
Pekka Mikkonen esittelee murtunutta ramppaa, eli sorminiittokoneen kiertokankea, jonka mallin mukaan Yrjö oli tehnyt varaosia varastoon. Tässä huoneessa Anni ja Yrjö myös asuivat ensimmäiset vuodet tilallaan. Kuva: Timo VillanenKun tilan tarvitsemaa laidunmaata ei ruvennut löytymään, Yrjö keskeytti jo käynnissä olleet talonrakennustyöt. Saadakseen ratkaisun hän kirjelmöi naapurinsa kanssa asiasta maa- ja metsätalousministeriön asutusasiainosaston ylijohtaja Veikko Vennamolle.
Itsekin karjalaislähtöinen Vennamo vastasi karjalaisten sodanjälkeisestä asutustoiminnasta.
Myöhemmin hän ulosmittasi tästä kerryttämänsä poliittisen pääoman, kun hän riitaannuttuaan maalaisliiton johdon kanssa perusti Suomen pientalonpoikien puolueen (SPP) eli myöhemmän Suomen maaseudun puolueen (SMP). Sen toimintaan Yrjö Murekin lähti mukaan.
Vennamo puolsi yhteislaidunosuuden myöntämistä Mureelle, mutta lopullisen päätöksen siitä teki paikallinen laidunyhtymä. Yhteislaidun toteutui lopulta vuonna 1951, ja talonrakennus sai jatkua.
Yrjön huoneen seinän päällä näkyvät taulut ovat kunniakirjoja laadukkaasta maidosta. Niissä on Yrjön nimi, vaikka eläimet olivatkin Annin vastuulla. Nurkassa radion päällä Yrjölle myönnetyt Salmi-Säätiön, SMP:n ja Lapinlahden kunnan viirit. Kuva: Timo VillanenKolmen lehmän lisäksi Alarannan tilalla oli kanoja, nuorkarjaa ja hevonen. Niiden hoitaminen oli Anni-sisaren vastuulla, ja eläimet olivatkin hänelle rakkaita.
Anni oli kuulunut evakkomatkalla ryhmään, joka oli tuonut salmilaisten karjan mukanaan uusille asuinseudulle.
”Kaikkein rakkain oli Rusina-lehmä, joka oli tullut Annin kanssa samaa matkaa Karjalasta”, Ilona Tuomi kertoo.
”Kun Rusinasta lopulta jouduttiin luopumaan, Anni kirjoitti siitä tunteikkaasti siskolleen. Se otti koville”, Tuomi sanoo.
Annin kerrotaan olleen ystävällinen ja vieraanvarainen emäntä, joka ei koskaan istunut vieraidensa kanssa samaan pöytään.
Anni Mure sairasti epilepsiaa, mutta hoiti silti tilan eläimet. Annin ja siskonsa Klaudian kerrotaan olleen niin samannäköisiä, että sisarukset muistavat pohtivat, kumpi heistä kuvassa lopulta on. Klaudia kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Lieksassa vuonna 1951. Kuva: Timo VillanenYstävällisenä ja lämpimänä hahmona hänet muistaa myös Asutusmuseosäätiön sihteeri ja kirstunvartija Tuija Vihtala, joka vieraili lapsena Mureiden luona tiistaiseuroilla.
”Yrjö sen sijaan puhui kiivaasti ja kovaan ääneen politiikkaa ja muitakin asioita”, Vihtala kertoo.
Yrjöstä oli tullut maanviljelijä kohtalon oikusta vain hieman ennen talvisotaa. Perheen isän Ondrein kuolema teki Yrjöstä perheen kotitalon isännän ja katkaisi haaveet urasta voimistelunopettajana.
Hän oli myös osittainen sotainvalidi. Hän sai jatkosodan aikana osuman päähänsä, mikä halvautti toisen puolen kasvohermon. Työkyvyttömyysasteeksi arvioitiin 35 prosenttia.
Yrjö Mureen kerrotaan olleen tarkka mies, joka oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Yrjö pelasi urheilumiehenä kuitenkin myös veikkausta, ja seurasi esimerkiksi englantilaista jalkapalloa. Kuva: Timo VillanenYrjön ja Annin kanssa Alapitkälle muuttanut Tatjana-äiti ehti kuolla ennen uuden talon valmistumista vuonna 1952. Niinpä sisarukset asuivat taloa kaksin, Anni keittiössä ja Yrjö perähuoneessa.
Alakerran kolmas huone eli ”sali” oli käytössä vieraita varten.
Talon valmiiksi saamisessa tuli kiire, kun vain muutaman sadan metrin päähän avattiin Pyhän kolminaisuuden tsasouna. Rukoushuoneen avajaisiin tulevia vieraita piti saada majoitettua uuteen kotiin, joten työt piti saada valmiiksi.
Vieraita laskettiin majoitettavaksi lattialle postellien – siis patjojen – päälle.
Yläkerrassa oli tilaa kahdelle lisähuoneelle, mutta ne jäivät tekemättä. Yläkerta oli kylmää avovinttiä, kunnes asutusmuseo sisusti ne toimistokäyttöä varten.
Yrjö kuitenkin ilmeisesti suunnitteli taloon tilaa useammallekin kuin kahdelle.
”Monet museovieraat ovat keittiössä ihmetelleet että, onko täällä tavallista vähemmän tavaraa, vai miksi huoneet tuntuvat tilavammilta”, Ilona Tuomi selittää.
Totuuden paljasti mittanauha. Talon sivuja on pohjapiirustuksesta poiketen jatkettu, eikä muutoksia ole ilmeisesti merkitty mihinkään ylös.
Tarina paljastaa Alarannan talon poikkeuksellisten mittasuhteiden lisäksi sen, miten tuttu rintamamiestalona tunnettu tyyppitalo on suomalaisille.
Mureiden koti oli tilava, mutta keittiössä asunut Anni valitti kirjeessään vilusta. Talon seinien välissä on eristeenä vain ilmaa, ja sisäpuolella halltex-levy. Kuva: Timo VillanenTalon jatkamisen syytä ei merkitty muistiin, eikä sitä varmaksi tiedetä.
Kenties Yrjö haaveili perheestä. Hänen tiedetään tuoneen kotiin heilan näytillekin, mutta hanke sai siskoilta tyrmäyksen.
”Mitenkäs Annin sitten käy”, kerrotaan sisko Nasti Mureen todenneen emäntäkokelaasta, Ilona Tuomi selittää.
”Ehkä se rakkaus siinä sitten jäähtyi, kun siskojen reaktio oli niin kova”, Pekka Mikkonen pohtii.
Tilalla on runsaasti esineistöä siellä eletyn runsaan 20 vuoden ajalta. Sinne ei ole tuotu lainkaan esineitä muualta. Kuva: Timo VillanenHän arvelee evakkomatkan kovien kokemusten tehneen siskot epäluuloisiksi muita kohtaan.
Lopulta kukaan Mureen sisaruksista ei mennyt naimisiin. Tilalla viljely loppui vuonna 1973, kun Yrjö muutti Mikkeliin Kyyhkylän sotaveteraanien hoivakotiin. Pian sen jälkeen epilepsiaa sairastanut Anni muutti Lapinlahden hoitokotiin.
Vanhempi veli, Ortodoksisen kirkon kanttorina toiminut Johannes käytti tilaa kesäpaikkanaan vielä 1980-luvulla. Sen jälkeen tila jäi kylmilleen.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Hannu Heikkilän teosta Evakosta pienviljelijäksi / Kirjeitä ja arkielämää Anni ja Yrjö Mureen asutustilalla Lapinlahden Alapitkällä vuosina 1944–1974 (Väärnin Pappila, 2016).Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 22.6.2025. Lisätietoja asutusmuseosta löydät verkkosivuilta asutusmuseo.fi.
Suomen asutusmuseo
Sijaitsee Lapinlahden Alapitkällä, osoitteessa Asutusmuseontie 52.
Museo on auki kesäisin.
Museo esittelee asutustoiminnan historiaa ja pientilan elämää sodanjälkeisessä Suomessa. Tyyppitalon lisäksi pihapiiriin kuuluu navetta ylisineen, sauna ja puimala, jonka yhteydessä toimii kesäisin kahvio.
Museossa on nähtävillä Sisarusten Yrjö ja Anni Mureen arkielämään kuulunutta esineistöä, työkaluja ja maatalouskoneita.
Museon lähistöllä sijaitsee myös ortodoksinen tsasouna, joka oli ensimmäisiä Sodan jälkeen rakennettuja rukoushuoneita Suomessa, sekä asutustoiminnan muistomerkki.
Kesällä 2025 museo vietti 25-vuotisjuhlaansa, ja oli auki 15.6.–15.8.2025.
Tarkemmat tiedot museosta ja aukiolosta löytyvät asutusmuseon verkkosivuilta www.asutusmuseo.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
