• Kuka ansaitsisi maaseudun kunniamaininnan? Pro Agrialle voi lähettää nyt oman ehdotuksensa

    Maaseudun puolesta -kunniamaininnan tarkoitus on nostaa esille maaseudun ihmisten onnistumisia.
    Maaseudun puolesta -kunniamaininnan sai viime vuonna muun muassa suomenkarjan kasvattaja ja somevaikuttaja Tuomo Turjansalo Kouvolasta. Kuva on vuodelta 2024.
    Maaseudun puolesta -kunniamaininnan sai viime vuonna muun muassa suomenkarjan kasvattaja ja somevaikuttaja Tuomo Turjansalo Kouvolasta. Kuva on vuodelta 2024. Kuva: Jarno Mela
    Koti|Kulttuuri
    13.4.202615:56
    Janica Pörhönen

    Maaseudun puolesta -kunniamaininnat jaetaan tällä kertaa Farmari-näyttelyssä torstaina 25. kesäkuuta Kalajoella.

    Kunniamaininnan tarkoitus on nostaa esille maatalouden ja maaseudun ihmisiä, yhteisöjä ja yrityksiä ja heidän onnistumisiaan. Kunniamaininnalla halutaan antaa kannustavaa palautetta ja tehdä esimerkillisiä nostoja maataloudesta ja maaseudusta.

    Kunniamaininta voidaan jakaa myös yhteisöllisyyden tai innovatiivisen asian vuoksi.

    Pro Agrian yrittäjä- ja yritysjäsentyöryhmä valitsee palkinnon saajan. Ryhmän luotsaajana toimiva yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Suvi Anttila Pro Agriasta haluaa kannustaa nyt kaikkia lähettämään ehdotuksia.

    ”Ehdotukset voi laittaa eteenpäin sähköisellä lomakkeella. Saaduista ehdotuksista valitaan vuosittain parhaiten kriteerit täyttävä kohde kunniamaininnan saajaksi”, Anttila sanoo.

    Kunniamaininnan saanut saa tarpeidensa mukaan valitun Pro Agrian tai Maa- ja kotitalousnaisten palvelun ja Koti peltojen keskellä -mitalin. Palvelun arvo on maksimissaan 500 euroa.

    Lisäksi kunnianmaininnan saaneesta tulee artikkeli Pro Agrian nettisivuille. Hän saa myös kunniamainintataulun ja oikeuden käyttää mainintaa markkinoinnissaan.

    Ensimmäiset Maaseudun puolesta -kunniamaininnat saivat viime vuonna Tuomo Turjansalo Kouvolasta, Reisjärven Kangaskylän Maaseutuseura ry sekä Hirvilahden Kyläkauppa oy.

    Ehdotukset voi laittaa tulemaan raadille tällä lomakkeella 15. toukokuuta mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Maaseudun puolesta -kunniamaininnan saanut Tuomo Turjansalo maatilallaan Kouvolassa viime vuoden syyskuussa.

      Yhteiskunta | Maaseutuseura, suomenkarjan kasvattaja sekä kyläkauppa saavat tunnusta maaseudun eteen tekemästään työstä

    • Läheisen kyläkoulun opettaja Iiro Leino kävi ostamassa kokouseväät Pyheen kyläkaupalta. Tarmo Seila aloitti kauppiaana syyskuussa.

      Kauppa | Tässä kyläkaupassa myydään vain kotimaista ruokaa: ”Asiakkaat ymmärtävät, että meillä ei ole tonnikalaa”

      Tilaajalle
    • Sumiaisten naiset Seija Puumalainen, Helena Jääskeläinen, Päivikki Linna ja Jaana Kautto perustivat Sumialainen -paikallislehden, joka ilmestyy kahdesti vuodessa.  Mukana kuvassa on päätoimittajana toimivan Jääskeläisen lapsenlapsi Louna Jääskeläinen.

      Yhteiskunta | Sumiaisten naiset perustivat uuden paikallislehden: ”Vain yksi pettymys on tullut vastaan”

    Artikkelin aiheet
    Pro Agria
    maaseudun puolesta -kunniamaininta
    maaseutu
    Farmari-näyttely
    Kalajoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta