Tietyllä tapaa lapsille esiintyminen oli helpompaa 1980-luvulla, kun lapset istuivat nöyrästi ja hiljaa paikoillaan. Toisaalta Rasinkangas ottaa nykyään mielellään vastaan haasteen, että jokainen yleisö on voitettava puolelleen. Kuva: Sanne Katainen
Kartta katosi ja se harmittaa: nyt on mahdotonta tietää, saiko Pentti ison tavoitteen saavutettua
Koko Suomi täytyy pitää asuttuna, ajattelee Pentti Rasinkangas. Hän tekee oman osansa keikkailemalla eläkkeellä myös isojen kaupunkien ulkopuolella.Tilaajalle
"Pidän älyttömästi siitä tunteesta, kun konsertti alkaa. Tykkään käydä eri puolilla Suomea, joka puolella, se on minulle tärkeää", lastenmuusikko Pentti Rasinkangas sanoo. Kuva: Sanne KatainenKyllähän se harmittaa.
Muusikko Pentti Rasinkangas on ehkä esiintynyt kaikissa Suomen kunnissa. Ehkä. Hän ei voi olla asiasta varma, ja juuri se nakertaa.
1990-luvun alussa Rasinkangas kiersi orkesterinsa kanssa aina samalla keikka-autolla, jossa kulki mukana Suomen kartta. Siihen merkittiin nuppineuloilla, missä oltiin oltu.
Jossain vaiheessa kartta katosi, eikä Rasinkangas uskalla julistaa itseään koko Suomen kiertäneeksi artistiksi.
”Ehkä on turvallista sanoa, että ei voi olla monta kuntaa, jossa en ole esiintynyt”, Rasinkangas muotoilee.
Ruotsinkielinen tuotanto on vienyt hänet muun muassa kaikkiin Ahvenanmaan kuntiin.
”Siitä olen varma, että olen esiintynyt useammassa kunnassa kuin Suomessa on enää kuntia jäljellä.”
”Enemmän olen sinnikäs kuin lahjakas.”
Pentti Rasinkangas on tällä hetkellä yksi Suomen pisimpään kiertäneistä lastenmuusikoista.
Lastenmusiikin pariin hän ajautui sattumalta 1980-luvulla. Jyväskylässä fysiikkaa ja kemiaa opiskelleen nuoren miehen kavereissa oli paljon soittajia, joten hän päätyi itsekin kitaran varteen.
Erään kerran opettajaksi opiskellut kaveri pyysi Rasinkangasta mukaan esiintymään päiväkotiin.
”Sen lisäksi että se oli vaikeaa, se oli hauskaa. Olisi mielenkiintoista nähdä ne keikat nyt 45 vuoden jälkeen. Voi olla, että ne eivät menisi enää läpi omasta seulastani.”
Tuohon aikaan pienimmissäkin kunnissa oli nuoriso- ja kulttuurisihteerit, joilla oli rahaa konserttien tilaamiseen. Sopivia artisteja oli sen sijaan varsin vähän.
Vuosia Rasinkangas soitti muiden kappaleita ja kansanlauluja. Vähitellen alkoi syntyä omiakin.
”En halua muistella niitä. Ensimmäisellä levyllä oli hyviä, mutta myös hirveän huonoja kappaleita.”
Ideanmuruset pujahtelevat Rasinkankaan päähän varkain. Osa oivalluksista liittyy sanoituksiin, osa melodioihin. Yksi asia niitä kuitenkin yhdistää.
”99 prosenttia ideoistani on huonoja”, Rasinkangas töksäyttää.
Pitkästä urasta ja kattavasta tuotannosta huolimatta Rasinkangas ei pidä itseään erityisen lahjakkaana musiikillisesti tai verbaalisesti.
”Enkä ole pohjimmiltani hyvä laulaja. Olen laulanut tuhansia tunteja ja se vaikuttaa, mutta enemmän olen sinnikäs kuin lahjakas”, sanoo Rasinkangas jo tutuksi tulleella vähättelevällä tyylillään.
Rasinkankaalla on kolme lasta, ja pieniä palasia omista ruuhkavuosista on tallennettu riimeihin ja säveliin. Esimerkiksi ehkä Rasinkankaan tunnetuin kappale – Meidän uusi vauva – sai kipinän tosielämästä.
Kun perheen kuopus oli juuri syntynyt, tiedusteltiin kaksivuotiaalta isosiskolta uuden tulokkaan nimeä. Sisko kertoi ettei muista, vaikka saattoi hyvinkin olla, ettei nimeä oltu vielä edes keksitty.
Huvitusta herättänyt kommentti taipui laulussa muotoon ”se on se meidän uusi vauva / nimeä en muista / se joskus karjuu niin / et pikkulinnut tippuu puista”.
Aivan kaikkea lastenmuusikon tuotantoa ei kuitenkaan kannata tulkita kirjaimellisesti. Ei Rasinkangas ole esimerkiksi koskaan nähnyt tädin ratsastavan lehmällä keittiöön, vaikka hän siitä laulaakin.
Pentti Rasinkangas
Lastenmusiikkia 1980-luvulta lähtien tehnyt ja esittänyt muusikko.
Perusti Ohilyönti-orkesterin vuonna 1986. Yksi vuonna 2001 aloittaneen Loiskis-orkesterin perustajista. Esiintynyt myös muilla kokoonpanoilla.
Sai Ohilyönnin kanssa lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 1995.
Saanut Lasten laulukaupunki -festivaalin Hyvätuuli-palkinnon 2005 ja valtakunnallisten lastenmusiikkipäivien elämäntyöpalkinnon 2021.
Perheeseen kuuluu vaimo, kolme lasta ja kaksi lapsenlasta.
Harrastaa lukemista, kävelylenkkejä ja käy ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla.
Koti Jyväskylässä, kaupunkiasunto Helsingissä.
Juhlistaa 70-vuotissyntymäpäiväänsä koko perheen Pentti, Arja Koriseva ja Markan possu -konsertissa Jyväskylän Sinfonian kanssa 23.4.
Haastattelua edeltävällä viikolla Rasinkangas on keikkaillut Pohjois-Savossa, myöhemmin keväällä hän suuntaa muun muassa Keski-Suomeen.
Juuri isojen kaupunkien ulkopuolella kiertäminen on Rasinkankaalle erityisen tärkeää. Hänestä koko Suomi täytyy pitää asuttuna.
”Sehän ei pidä koko Suomea asuttuna, että Pentti Rasinkangas menee sinne ja tänne. Mutta kaikki kulttuuri ei voi tapahtua Finlandia-talossa. Minä olen yksi osa sitä.”
Oman osuutensa Rasinkangas on tehnyt myymällä keikkojaan pienille kouluille edullisemmin kuin suurille kaupunkikouluille. Se tuntuu reilulta.
”Teen töitä enää sataprosenttisesti.”
Täydestä keikkakalenterista huolimatta Rasinkangas on ollut eläkkeellä vuodesta 2018 lähtien.
”Teen töitä enää sataprosenttisesti. Aikaisemmin se oli 150–200 prosenttia.”
Vuonna 2019 uran jatko oli vaakalaudalla. Rasinkangas makasi sairaalassa useampaan otteeseen, pisimmillään viisi viikkoa putkeen.
”Silloin mietin, onko minusta enää esiintyjäksi.”
Lopulta piinaavan keuhkokuumeen taustalta löytyi reumaattinen autoimmuunitauti SLE. Hoitotasapainon löydyttyä päätyivät ajatukset keikkailun lopettamisesta romukoppaan.
”Nythän olen taas elämäni kunnossa.”
Joskus lapset pyytävät Pentti Rasinkangasta soittamaan Käärijän biisejä. "Sanon, että soitan heti kun Käärijä soittaa Pentti Rasinkankaan kappaleen omalla keikallaan." Kuva: Sanne KatainenSairastumista seuraavana vuonna Rasinkangas julisti, että on nyt kirjoittanut viimeiset laulunsa.
”Luulin oikeasti, että lopetan, ei minulla ollut mitään suunnitelmaa.”
Luulo osoittautui vääräksi. Sittemmin Rasinkankaalta on ilmestynyt kaksi levyä.
”Nytkin luulen, että olen tehnyt kaiken, mutta välillä yöllä tulee idea, joka täytyy saada nauhalle.”
Rasinkangas nappaa pienetkin ajatukset talteen, mutta sitten herää kysymys työn mielekkyydestä. Kannattaako hänen kirjoittaa ja julkaista musiikkia, jos sitä ei kuule juuri kukaan?
”Radiot eivät soita ollenkaan lastenmusiikkia, suuret sanomalehdet eivät kirjoita siitä eikä levyjä myydä enää ollenkaan.”
Vielä 2000-luvun alussa lastenmusiikki näkyi ja kuului enemmän, sille oli jopa omia erikoisohjelmia radiossa. Sitten tapahtui jotain.
Kyse ei ole siitä, etteikö nykyään tehtäisi uutta, hyvää lastenmusiikkia. Päinvastoin, Rasinkankaan mielestä nuoret kollegat ovat loistavia.
Eikä Rasinkangas itsekään haluaisi lopettaa musiikin tekemistä.
”Oikeastaan haluaisin varmaan tehdä vielä levyn. Mutta miksi tekisin, kun se on iso työ ja siihen menee hirveästi rahaa, minkä jälkeen minulla on kotona tuhat cd:tä?”
”Radiot eivät soita ollenkaan lastenmusiikkia, suuret sanomalehdet eivät kirjoita siitä eikä levyjä myydä enää ollenkaan.”
Uusien kappaleiden sijaan Rasinkankaan keikoilla toivotaan yleensä hittejä vuosien takaa. Monien kuulijoiden suosikeiksi ovat nousseet esimerkiksi Meidän uusi vauva, Kanalomamatka, Markan possu, Mamma Miau ja Mennään hiljaa.
Toisen polven kuulijoita on konserteissa näkynyt jo pitkään, mutta taannoin Rasinkangas koki aivan uudenlaisen tilanteen.
”Keikan jälkeen joku tuli sanomaan, että kuuntelin sinua lapsena, ja siksi toin lapsenlapseni konserttiin.”
Todistetusti Rasinkangasta kuunnellaan siis jo kolmannessakin polvessa.
”En lopeta, ennen kuin tulee neljäs sukupolvi”, Rasinkangas veistelee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
