• MT 100 vuotta sitten: Tämä nykyautoilijalle tuttu vakuutus teki vasta tuloaan Suomeen

    Maaseudun Tulevaisuus muistutteli 20.6.1925 myös kananmunien puhtaudesta, jos munista mieli saada hyvän hinnan.
    Vakuutus on nykyään lainkuuliaisille autoilijoille tuttu juttu, mutta kyseinen vakuutus vasta teki tuloaan Suomeen vuonna 1925. Kuvituskuva.
    Vakuutus on nykyään lainkuuliaisille autoilijoille tuttu juttu, mutta kyseinen vakuutus vasta teki tuloaan Suomeen vuonna 1925. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Historia ja perinne
    22.6.202513:30
    Tuovi Mäkipere

    Autovakuutus.

    Vahingonvastuun vakuuttaminen ja varsinainen autovakuutus.

    Edellisessä kirjoituksessa jo lyhyesti selostettiin autonomistajan vahingonvastuun sisällys sekä samalla mainittiin lain määräämästä vakuutuspakosta, joka on säädetty autonomistajan vastuuseen sisältyvän elinkoron suorittamisen ja omaisuusvahingon korvaamisen vakuudeksi.

    Tämä lain määräys on välillisesti aikaansaanut sen, että kokonainen vakuutushaara, autovakuutus, jolla meillä aiemmin on omistettu melko vähän huomiota, on yht’äkkiä tullut yleisen mielenkiinnon kohteeksi sekä myöskin entistä laajemmassa mittakaavassa käytäntöön.

    Pakollinen vastuuvakuutus, jonka jokainen auton tai 50 kg. raskaamman moottoripyörän omistaja lain mukaan on velvollinen kuluvana kesänä ennen elok. 15 päivää ottamaan, on niin sanoaksemme vetänyt esiin muutkin autonomistajaa turvaavat vakuutuslajit, joita ulkomailla jo pidemmän ajan kuluessa on menestyksellä käytetty. […]

    Lisää aiheesta
    • Kesäpelien käyttöön liittyy lakimääräisiä velvollisuuksia, joiden pitää olla hoidettuina ennen lähtemistä maantielle.

      Autot | Tämä unohdus voi koitua kalliiksi kevään kiireessä ‒ kesäpelien ajokausi alkaa

    Rakennustöitä kaupungissa ja maaseudulla teki mainoksen mukaan turkulainen rakennus- ja piirustuskonttori.
    Rakennustöitä kaupungissa ja maaseudulla teki mainoksen mukaan turkulainen rakennus- ja piirustuskonttori. Kuva: Kansallisarkisto

    Munamarkkinat.

    Tuotanto runsas. Hinnat alenevat.

    Mikäli Maaseudun Tulevaisuus on saanut tietää on munantuotanto maassamme kaikkialla jatkuvasti hyvin runsas ja kun kysyntä edelleen on yleensä vähäinen, niin ovat hinnat edelleenkin alhaiset. Tällä hetkellä maksetaan tukkukaupassa Helsingissä 14–15 mk. kilolta.

    Kananhoidon harjoittajien olisi lämpimän vuodenajan saavuttua kiinnitettävä erikoista huomiota munien puhtauteen, sillä huonosti hoidetut ja likaiset munat aina pilaantuvat paljoa nopeammin kuin hyvästi hoidetut ja puhtaat. Munien arvo tähän vuodenaikaan riippuu oleellisesti niiden puhtaudesta.

    Lisää aiheesta
    • Munien pakkaamista.

      Kananmunantuotanto | Kananmunien hinta on Suomessa naapurimaita jäljessä – pula munista on muissa maissa nostanut hintoja, mutta osin syy löytyy tilastointitavasta

      Tilaajalle

    Hevonen kärryineen ja valjaineen löydetty Kymijoesta.

    Viime sunnuntaina löydettiin Kuusankosken pitäjän Mattilan kylästä Kymijoesta aivan Pessankosken niskalta kuollut hevonen valjailleen ja kärryineen. Hevonen oli jo niin kauan vedessä, että oli jo mätänemistilassa.

    Miten hevonen on jokeen joutunut, siitä ei toistaiseksi ole tietoa, mutta arvellaan että se on pudonnut pirtumiehiltä joillakin heidän salaisilla retkillään. Paikkakunnalla ei ainakaan ole tiettävästi keneltäkään hevosta kadonnut, joten hevonen lienee kotoisin kauempaa.

    Lisää aiheesta
    • Ranskalaiskuluttajat ajattelevat aiempaa vähemmän eläinten oloja ja enemmän ruuan hintaa.

      Kananmunantuotanto | Häkkimunien suosio kasvaa Ranskassa – moni kuluttaja valitsee nyt halvinta tuotantomuodosta välittämättä

    • Ainaismetsävakuutuksia myönnettiin vuoteen 1962. Vuoteen 1971 asti myytiin ainaismetsäpalovakuutuksia.

      Talous | Suomessa on vielä paljon vakuutuksia, jotka tehtiin ikuisiksi ajoiksi – vahingon sattuessa korvauksen taso voi yllättää

      Tilaajalle
    • Kyyttö on suomalainen perinnerotu.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Tauti saa ruotsalaiset hankkimaan suomalaisia nautoja ja sikoja

    Artikkelin aiheet
    autovakuutus
    vakuutus
    kananmunat
    Maaseudun Tulevaisuus
    1920-luku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää