Tien vieressä ei ole yhtään roskia eikä tiessä kuoppia. Joka paikassa on uskomattoman hiljaista, ihmisiä on harvassa. Suomi tuntui epätodelliselta, kun muutin takaisin vuonna 1994 asuttuani useamman vuoden Afrikan mantereella, Senegalissa.
Minulta meni Suomeen palattuani ainakin kaksi vuotta käänteisen kulttuurishokin kourissa. Kaikki tuntui tylsältä ja värittömältä, ihmiset olivat hiljaisia ja totisia. Muistan kaivanneeni jotain säpinää ja jännitystä. Välillä jopa toivoin, että tapahtuisi jokin suuri katastrofi, joka rikkoisi täydellisen, hallitun idyllin.
Jokainen joka on joskus asunut toisessa maassa ja muuttanut sieltä takaisin tietää, että käänteinen kulttuurishokki voi olla jopa pahempi kuin se toisen kulttuurin parissa koettu.
Ensimmäinen kulttuurishokki ravistelee sitä, mihin ihminen on tottunut ja minkä kokee olevan oikein. Uusi kulttuuri tuntuu ihmeelliseltä, mutta moni asia siinä tuntuu väärältä.
Välillä jopa toivoin, että tapahtuisi jokin suuri katastrofi, joka rikkoisi täydellisen hallitun idyllin.
Kulttuurishokki herättää ihmisessä joskus vierauden ja vihankin tunteita toista kulttuuria kohtaan. Samalla ihmisessä saattaa murtua jokin. Nimittäin se, että oma suomalainen tapa olisi ainoa oikea tapa, uskomus tai näkökulma.
Jos ennen on nähnyt maailman vain oman kulttuurin näkökulmasta, avautuukin rinnalle toinen näkökulma. Kulttuurishokki ravistelee käsityksiämme ihmisyydestä, uskonnosta, yhteiskunnasta ja maailmankuvasta.
Toisessa kulttuurissa pitkään asunut muuttuu tahtomattaan. Teini-ikäisenä imin itseeni sosiaalisia normeja, ilmeitä ja eleitä, jopa uuden kävelytyylin. Toisen kulttuurin arvot vaikuttivat minuun syvästi.
Ihan alkuaikoina uusi senegalilainen kaverini oli kylässä. Kun hän lähti, annoin hänelle pienen purkkapaketin. Sanoin, että se on sinulle, sitä ei tarvitse jakaa muille. Tiesin että hänellä oli yhdeksän sisarusta ja noin kolmekymmentä muuta perheenjäsentä kotona. Tunsin itseni täysin ääliöksi kun hän vastasi: ”Ei, totta kai minä jaan tämän kaikkien kanssa!”
Niin ja jos haluaa elämäänsä vähän ”afrikkaa” niin sitä löytyy kyllä Suomessa maaseudulta kun löytää itselleen sopivan kyläyhteisön.
Ystäväni vieraili kerran Senegalissa ja poti käänteistä kulttuurishokkia ainakin puoli vuotta sen jälkeen. Siihen liittyi monenlaisia asioita, mutta yksi tärkeimmistä on se, miltä Suomi näyttää ja tuntuu kehitysmaassa oleskelun jälkeen.
Valitamme täällä niin monista asioista, vaikka meillä on lähes ilmainen terveydenhuolto, koulujärjestelmä korkeakouluja myöten ja suurimman osan meistä elintaso on korkea. Meillä on sananvapaus, tasa-arvo, demokratia ja puhdas luonto. Itsestään selvyyksinä pidämme myös jätehuoltoa, sähkönjakelun luotettavuutta ja sitä, että hanavesi on puhdasta.
Kun oli kulunut kaksi vuotta muutostani takaisin Suomeen, alkoivat silmäni avautua sille, mikä Suomessa oli kaunista ja hyvää. Ehkä en ole vieläkään ihan tyypillinen suomalainen, mutta olen silti ylpeä pohjoisesta kotimaastani. 1900-luvun alussa Suomi oli vielä kehitysmaa ja nyt ollaan tässä. Sen ovat saaneet aikaiseksi suomalaiset ihmiset: hyvään ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkivät päättäjät. Niin ihmeellinen on minun Suomeni.
Niin ja jos haluaa elämäänsä vähän ”afrikkaa” niin sitä löytyy kyllä Suomessa maaseudulta, kun löytää itselleen sopivan kyläyhteisön.