• Ruoka odottaa väkeä pellolta eikä väki ruokaa

    Olen huomannut, että noudatan keittiössä monia äidiltä omaksuttuja sääntöjä.
    Isossa kattilassa keitetty soppa on parasta kiireajan talkooruokaa.
    Isossa kattilassa keitetty soppa on parasta kiireajan talkooruokaa. Kuva: Mari Ikonen
    Koti|Ruoka
    21.4.202623:00
    Kolumni
    Mari Ikonen

    Mitä tokaisikaan emäntä, joka viskasi taikinasta unohtuneen hiivan leipien perässä uuniin? ”Koha hänes on.”

    Äidin käyttämä sanonta tuli mieleeni, kun leivoin pellillisen hävikkimuffineita mustuneista banaaneista ja uuninluukkua sulkiessani muistin unohtaneeni taikinasta sokerin.

    Ihan syötäviä niistä silti tuli. Hiukan tahmeita ja likilaskuisia, mutta ”männöö seipäi vinkuis” eli ruokavarastojen alkaessa kevään korvalla huveta.

    ”Usiamp hammas ko hartei.” Siinä kolmas evakkoäitini ruokasanonta. Se sopii käytettäväksi esimerkiksi silloin, kun perunamuusiin on jäänyt kiireisen muhentajan jäljiltä paakkuja.

    Älkää käsittäkö väärin. Äiti oli neuvokas kotikokki ja ahkera leipoja, mutta viittä lastaan paimentava pientilan leskiemäntä ei ehdi hifistellä. Arkiruokailuissa mentiin tarpeen tullen siitä, missä aita oli matalin.

    Kukaan ei saa jäädä nälkäiseksi.

    Muutama ehdoton ruokasääntö lapsuudenkodissani oli.

    Ensimmäinen oli se, että kukaan ei saa jäädä nälkäiseksi. Varsinkin juhlissa kaikkea piti olla niin reilusti, että vieraita voi kehottaa ottamaan lisää kolmannenkin kerran.

    Kun järjestän perhejuhlat, mielestäni ruokaa on sopivasti silloin, kun voin pakata lähtijöille hirvipullia evääksi.

    Toinen sääntö oli, että ruoka odottaa väkeä eikä väki ruokaa. Kun konetöissä avustaneet naapurin isännät tulivat pellolta syömään, he saivat tulla heille sopivana hetkenä eikä tietyllä kellonlyömällä.

    Soppa oli kätevintä kiireaikojen ruokaa: hellan kulmalla kuumana pysyvää ja nopeasti lusikoitavaa.

    Senkin maalaistavan olen omaksunut, että kaupassa käydään vasta kun on pakko. Ruoka valmistetaan niistä aineksista, mitä kaapeista ja pakastimesta löytyy.

    Ja aina voi improvisoida. Vaikka leipaista muffineita.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Airfryerista on iso apu, jos uuni hajoaa. Kahdessa viikossa sillä tehtävät ruuat tosin muuttuvat yksitoikkoisiksi.

      Ruoka | Mitä tehdä, kun uuni hajoaa yllättäen? Arjen kokkailut sujuvat yllättävillä laitteilla

    • Lämmin ja maittava lihapata on mainio valinta helmikuussa.

      Ruoka | Tästä syystä arkinen kotiruoka on parhaimmillaan sydäntalvella

    • Hedelmiä ja vihanneksia on ihana syödä, mutta arjen keskellä niiden käsittely tuntuu ylitsepääsemättömän työläältä.

      Ruoka | Jääkaapin mysteeri ratkesi vasta lasten myötä

    Artikkelin aiheet
    kotiruoka
    äiti
    maaseutuelämä
    hävikkiruoka
    leivonta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle