Olen aina ihmetellyt, miksi Seinäjoella ei ole kehittynyt omaa country-kulttuuria

Olen täällä Seattlessa miettinyt usein sanontaa, jonka mukaan Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa. Jos jotain täällä olen ymmärtänyt, se kuitenkin on se, ettei mitään yhtä Amerikkaa ole olemassakaan.

Täällä sanotaan, että Amerikka on mantere, joka teeskentelee olevansa maa. Vaikka englannin kieli ja tähtilippu yhdistävätkin, variaatio ajattelun ja olemisen tavoissa osavaltioiden välillä on todella suurta.

Amerikkalainen viihdeteollisuus dominoi maailmanmarkkinoita ja monien USA-käsitykset perustuvatkin elokuviin, televisiosarjoihin, musiikkiin ja videopeleihin.

Muistan kuinka itse kauan sitten astuessani New Yorkissa ensimmäisen kerran Port Authority -bussiterminaalin sisuksista ulos Manhattanille koin erikoisen tunteen, että olin tullut paikkaan, joka oli samalla kertaa sekä täysin uusi että silti jotenkin tuttu.

Kuuntelen paljon musiikkia, mutta en juurikaan ole päivittänyt musiikkimakuani enää 1990-luvun jälkeen.

Sen verran kuitenkin olen kärryillä, että Taylor Swiftin, Billie Eilishin ja Ariana Granden kaltaiset amerikkalaiset supertähdet ovat erittäin suosittuja myös Euroopassa. Puhumattakaan Metallican, Guns N’ Rosesin ja Van Halenin kaltaisista stadionrockin jättiläisistä tai ikiklassikoista kuten Beach Boys, Doors tai Boston.

Ihan kaikki amerikkalainen ei kuitenkaan ole Euroopassakaan kelvannut. Countrymusiikki ei ole ikinä onnistunut tunkeutumaan eurooppalaisille markkinoille, vaikka se Yhdysvalloissa huippusuosittua onkin.

Taylor Swift toki aloitti country-artistina, mutta siirtyi jo ajat sitten valtavirtapopin puolelle. Johnny Cash muodostaa jonkinlaisen poikkeuksen sääntöön, mutta ikoniselle Willie Nelsonillekin Atlantti on ollut liian leveä kunnolla ylitettäväksi.

Tämä on erikoinen asia. Maaseutua Euroopassa on edelleen paljon, ja monista EU-maista löytyy meikäläisen keskustan kaltaisia vahvoja agraaripuolueita. Elämä ja asenteet eurooppalaisella maaseudulla eivät lopulta hirveäsi eroa esimerkiksi Nebraskasta, Idahosta, Etelä-Dakostasta tai Iowasta.

Eurooppalainen maaseutukulttuuri on toivottanut tervetulleeksi John Deeren, Case IH:n ja New Hollandin kaltaiset amerikkalaisbrändit, mutta puimurien ja traktorien hyteissä, olohuoneista puhumattakaan, amerikkalaista countrya ei juuri kuunnella.

Country on Yhdysvalloissa iso asia. Morgan Wallen, Luke Combs ja Blake Shelton ovat valtavan suosittuja, ja jopa Beyoncén ja Post Malonen kaltaiset valtavirtatähdet ovat levyttäneet countrya.

Countryn pääkaupungin Nashvillen musiikkiteollisuuden taloudellisen vaikutuksen arvioidaan olevan jopa 8,5 miljardia euroa vuodessa ja työllistävän 55 000 ihmistä.

Country on patriootista ja konservatiivista musiikkia. Länsieurooppalaisesta liberaalista ja vasemmalle kallistuvasta näkökulmasta se näyttää punaniskaiselta nurkkakuntaisuudelta.

Silti olen aina ihmetellyt, miksi esimerkiksi Seinäjoella tai Lapualla ei ole kehittynyt omaa country-kulttuuria. Toisaalta saattaa olla niinkin, että meillä Eppu Normaali ja Popeda ovat täyttäneet tämän ruudun.