• Kysely: Näin moni on riidellyt puolisonsa kanssa tavaroista

    Suuri osa suomalaisista omistaa mielestään liikaa tavaraa. Myös tavaran määrä stressaa monia.
    Moni omistaa mielestään liikaa tavaraa. Kuvituskuva.
    Moni omistaa mielestään liikaa tavaraa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Perhe
    24.6.202620:30
    Ulrika Eerola Hovio

    Tavarat aiheuttavat parisuhteessa kolmanneksi eniten riitoja kotitöiden ja rahan jälkeen.

    Cityvaraston kuluttajatutkimuksesta selviää, että joka kolmas on riidellyt puolisonsa kanssa tavaroista viimeisen puolen vuoden aikana.

    Tavarat eivät ole pelkästään esineitä, vaan niihin liittyy muistoja ja merkityksiä. Niihin liittyy nostalgian ja ilon lisäksi myös stressiä ja ahdistusta.

    ”Tavarat eivät ole niin neutraali asia kuin voisi kuvitella. Ne herättävät meissä enemmän tunteita kuin uskommekaan, sekä hyviä että huonoja. On täysin luonnollista haluta vaalia muistoja, jotka kulkevat tavaroidemme mukana”, toteaa Cityvaraston myynti- ja markkinointijohtaja Elina Himberg tiedotteessa.

    Kyselystä selviää myös, että 52 prosenttia suomalaisista omistaa mielestään liikaa tavaraa. Tavaramäärä aiheuttaa myös stressiä 36 prosentille vastaajista.

    Vastaajista jopa 21 prosenttia kertoo, että he eivät pysty rentoutumaan tavaramäärän takia.

    Lisää aiheesta
    • Keittiön likaisimpien paikkojen kärkeen Marttaliiton Niina Silander tiskialtaan seudun, roskakaapin sekä kaikki ovenkahvat ja koneiden säätönupit. Pahin pöpöjen levittäjä kulkee kuitenkin ihmisen mukana. Kuvituskuva.

      Ruoka | Keittiön pahin pöpöpesäke saattaa yllättää – lue tästä Marttojen vinkit keittiön pieneliöiden pysäyttämiseen

      Tilaajalle
    • Eläinten kanssa työskentely on ollut lapsesta saakka karvialaisen Aleksi Soinin lempipuuhaa.

      Maidontuotanto | Lehmät ovat olleet Aleksi Soinille aina ykkösasia ‒ laiduntava karja inspiroi myös hänen maalauksiaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomalaiset
    parisuhde
    tavarat
    stressi
    Cityvarasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja