• Puolen sentin heitto ja koko seinä uusiksi – Maria Kangaskortetin leikkimökkiprojekti venyi koko heinäkuun urakaksi

    Muistatko alkukesän jutun, jossa perheenäiti tuskaili leikkimökin rakentamisen kanssa? Nyt mökki on saatu valmiiksi, mutta vastoinkäymisiltä ei vältytty.
    Tilaajalle
    Leikkimökki saatiin rakennettua, ja nyt se on maalia vaille valmis.
    Leikkimökki saatiin rakennettua, ja nyt se on maalia vaille valmis. Kuva: Tommi Kangaskortet
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    23.8.202615:06
    Aida Salminen
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Maria Kangaskortetin leikkimökin rakentaminen kesti koko heinäkuun. Puuttuvat ja kierot laudat sekä muutaman millimetrin heitto hidastivat työtä.

    ”Kyllä meillä aika pitkälti se koko heinäkuu siinä meni. Oli aika sateinen kesä, niin se vaikeutti rakentamista entisestään”, kertoo Maria Kangaskortet leikkimökin rakentamisesta. Osat eivät saaneet kastua, sillä niitä ei oltu käsitelty.

    Kangaskortet tilasi kesän alussa leikkimökin, joka pitikin rakentaa osa kerrallaan itse. Hän oli ajatellut, että nettisivuilla lukeva lause ”kokoa itse” tarkoittaa, että elementit pitäisi ruuvata yhteen.

    Lisää aiheesta
    • Naaraspontti on ponttilaudan urapuoli. Kuvituskuva.

      Piha ja puutarha | Maria osti leikkimökkipaketin: ”Kaikki osat tulivat erilleen ja niitä pitää jopa sahata itse”

    Kangaskortetilla tai hänen puolisollaan ei ollut aiempaa kokemusta tällaisista rakennusprojekteista.

    Nyt leikkimökki on kuitenkin saatu valmiiksi.

    ”Saatiin se kokoon hitaasti, mutta varmasti.”

    Rakentaminen ei suinkaan sujunut ongelmitta.

    Leikkimökkiä rakentaessa Kangaskortet huomasi, että osa paloista puuttui.

    ”Siinä meni aikaa, kun pohdittiin, että miten fiksataan se. Käytiin kyselemässä rautakaupoista, mutta sieltä sanottiin, että tämän valmistajan osat ovat vähän semmoisia spessumpia, että heillä ei ole niitä.”

    Ostoksille jouduttiin lähtemään myös, kun pariskunta halusi käyttää tukevampia pohjalautoja.

    ”Kun leikkimökki on aika iso, niin ne pohjalaudat tuntuivat vähän heikoilta. Ja vähän kun luettiin muiden kokemuksia, niin päädyttiin sitten ostamaan uudet vielä.”

    Lisäksi lautojen kierous tuotti haastetta.

    ”Aika moni noista laudoista oli vähän kiero.”

    Maria Kangaskortet

    ”Sitten aika moni noista laudoista oli vähän kiero. Se loi haastetta tähän hommaan.”

    Eniten aikaa meni siihen, kun kaikki laudat piti hioa millintarkasti.

    ”Jouduttiin itse asiassa vähän purkamaankin tuota. Yhdessä seinässä oli joku ihan muutaman millimetrin heitto, niin jouduttiin purkamaan se seinä ja tekemään uudestaan. Että se on tosi tarkkaa puuhaa.”

    Nyt mökki odottele vielä maalia pintaan.

    ”Sitten toivottavasti on kovalla käytöllä. Mutta ainakin se on nyt pystyssä.”

    ”Tämän jälkeen tuntuu siltä, että nyt kun tuo on saatu pystyyn, niin sitähän kykenee rakentamaan vaikka mitä. Että toisaalta tässä sai aika paljon itsevarmuutta.”

    Vinkkejä samankaltaiseen projektiin lähteville löytyy.

    ”Kannattaa katsoa ne mitat tosi tarkkaan. Että jos se puoli senttiä heittää esimerkiksi se pohja, niin saattaa joutua purkamaan.”

    ”Kannattaa myös suhtautua siihen prosessiin pala kerrallaan. Että ei lannistu sen työmäärän edessä siinä alussa”, Kangaskortet lisää.

    Kangaskortet on tyytyväinen leikkimökkiin.

    ”Hyvältä se näyttää valmiina. Ehkä sitä nyt vielä enemmän sitten arvostaa, kun sen eteen on nähnyt näin paljon vaivaa.”

    Lisää aiheesta
    • Kevythirsinen leikkimökki on usein laadukkaampi kuin elementeistä koottava. Kuvituskuva.

      Perhe | Edullinen piharakennus voi aiheuttaa yllätyksen – ”Ihmiset eivät ymmärrä katsoa tuotetietoja”

      Tilaajalle
    • Jari Auvinen auttaa veljeään talon ja tontin ylläpidossa. Tontin lähellä on saha, jossa lähes kaikki seudun poikalapset ovat olleet kesätöissä.

      Koti | Jari on myynyt käypää rintamamiestaloa tuloksetta pilkkahintaan lähes neljä vuotta – ”Pannaan se hinta niin alas, että se menee”

      Tilaajalle
    • Koti | Omakotitalo myytiin sadalla tonnilla, vaikka sen arvo oli moninkertainen ‒ maaseudulla talon voi saada pilkkahinnalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    leikkimökki
    rakentaminen
    remontointi
    puutyö
    Maria Kangaskortet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle