
Vantaalaisella parkkipaikalla odotti erikoinen näky torstaina 26. kesäkuuta. Orava jyrsi Fordin kumista tai muovista valmistettua roiskeläppää eturenkaan vieressä. Roiskeläppä vaikutti maistuvan oravalle varsin hyvin.
Yritin häätää oravaa menemällä sen lähelle, mutta se ei ollut moksiskaan ihmisestä. Kurre lähti lopulta pois, mutta tuli takaisin parin minuutin kuluttua. Sama tilanne toistui pari kertaa.
Yhteensä orava pääsi tekemään tuhoa roiskeläppään viitisen minuuttia. Tiedossa ei ole, palasiko jyrsijä takaisin tihutöihinsä toimittajan poistuttua paikalta.
Lokasuojaan jäi nirhaumaa ja repaleisuutta jyrsijän hampaista.
Mediassa on kerrottu aiemmin etenkin rottien tekemistä tuhoista autoille. Saukot puolestaan aiheuttivat 200 000 euron vahingot ainakin 25:lle autolle sataman logistiikkakeskuksessa Hangon Tulliniemessä (MT 29.1.2026). Saukot repivät autoista moottorieristeitä ja mattoja.
Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ei ole aikaisemmin itse törmännyt siihen, että orava tekisi vahinkoa autoon. Hän epäilee, että kyseistä oravaa saattoi kiinnostaa roiskeläpän mahdollisesti soijaperäinen materiaali. Roiskeläppiäkin valmistetaan nykyisin usein kierrätysmateriaaleista, joissa saatetaan käyttää soijaperäistä ainesta.
”Soijaperäiset materiaalit kiehtovat jyrsijöitä. Esimerkiksi Euroopassa vitsauksena ovat kylänäädät, jotka ovat kiinnostuneita sähköjohdoista. Myös auton penkkien vaahtomuovipehmusteet kiinnostavat näätiä, metsähiiriä ja rottia.”
Vesalainen arvelee, että oravaa saattaa kiinnostaa myös kuralätkän sitkoisuus. Sen järsiminen kuluttaa oravan kasvavia etuhampaita vastaavalla tavalla kuin puun kuoren tai oksien järsiminen.
Eläimiä voi houkutella myös auton ulkopintaan kertynyt tiesuola.
”Esimerkiksi kauriit käyvät talviaikaan nuolemassa autojen kylkiä, joihin on kerääntynyt suolaa. Veikkaisin, että suolan nuoleminen on kuitenkin enemmän talviaikaan liittyvä ilmiö.”
”Euroopassa vitsauksena ovat kylänäädät, jotka ovat kiinnostuneita sähköjohdoista. Myös auton penkkien vaahtomuovipehmusteet kiinnostavat näätiä, metsähiiriä ja rottia.”

Metsähiiriä ja rottia houkuttelevat myös autoon jääneet ruuat ja roskat, kuten hampurilais- ja eväspaperit.
Vesalaisen mukaan järkevin keino estää jyrsijöiden tihutöitä on välttää pysäköintiä paikkoihin, joissa tietää liikkuvan hiiriä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi ruusunmarjapensaiden ja peltojen vierustat.
Omakotitalossa asuvan kannattaa välttää lintujen ruokintaa, sillä se houkuttelee metsähiiriä ja rottia herkuttelemaan ruualla. Autotalliin kannattaa puolestaan asentaa hiirenloukkuja.
”Auton ovet kannattaa pitää kiinni myös tallissa, jos on tiedossa, että siellä liikkuu jyrsijöitä. Näin voi vaikeuttaa niiden pääsyä autoon sisälle.”
Markkinoilla on myös erilaisia ultraääni- ja hajukarkotteita, joiden todellisesta tehosta Vesalaisella ei ole kuitenkaan varmuutta.
Jyrsijöiden tekemistä vahingoista autoihin voi tulla suuriakin korjauksia ja ne voivat pahimmillaan olla turvallisuusriski.
”Jos jyrsijä nakertaa vaikkapa abs-jarrujen johtoja poikki, ei järjestelmä toimi suunnitellusti ja pyörät saattavat voimakkaammassa jarrutuksessa lukkiutua.”