Tarkkaan suunniteltu luuvarkaus hitsasi lasta ja koiraa yhteen

Kesälomareissu päättyy odottamattomaan yllätykseen. Kotiin palatessa kirsuni edessä heilutellaan erikoiselta tuoksuvaa kankaanpalaa. Avatkaapas jo ovi, että pääsen taas valtaamaan sohvan nurkan!

Sisään päästyäni tarkistan ensimmäisenä ruokakulhon. Tyhjä, mitäs tämä on?Seuraavaksi on lelukopan vuoro. Kaikki paikallaan, juuri sopivan likaisina.

Sitten sohvalle. Tyynyn päällä on jotain outoa. Haistan ja nuolaisen. Ei ole syötävää eikä ilmeisesti uusi lelukaan, vaikka se aika ajoin vikisee.

Omistajani häärivät ympärilläni ja kehuvat vuolaasti. Kyseessä on kuulemma vauva. Vaikuttaa olevan aika tylsää seuraa, kun ei ota edes lelusta kiinni.

Aikaa kuluu, ja yhtäkkiä sohvalla makoillut vauva lähtee liikkeelle ja koittaa vetää hännästä. ”Ei, ei, ei”, kuuluu omistajien suusta. Mukavaa, että muitakin välillä komennetaan.

Sohvalla saan sentään vielä olla rauhassa. Kunnes en enää saakaan. Kesken mukavan lepohetken joku möyrii päälleni leluauto kädessään.

Kuulemma yläkertaan pääsisi lepäämään ihan omaan rauhaan portin taakse. Mutta ei siellä ole kivaa yksin olla.

On tässä muutoksessa hyviäkin puolia. Lattialle on alkanut ilmestyä aika ajoin herkkupaloja, vaikka usein joutuu myös pettymään. Ei uljas metsästyskoira mitään banaania ja kurkkutikkuja popsi.

Hetki sitten uusi kaverini oppi tärkeän taidon eli ruokakupin täyttämisen. Nykyään nappulat ja lihamötikkä odottavat heti aamulla valmiina kupissa!

Huomaan, että pienempi ihminen on isompia helpommin vietävissä.

Kun omistajat kääntävät selkänsä, alan raapia eteisen kaappia ja pikkutyyppi tulee kuin käskystä avaamaan oven. Sen jälkeen otamme yhteistuumin esiin luupussin ja avaamme sen hipihiljaa.

Parhaimmillaan olen onnistunut saamaan jopa neljä luuta yhdellä kertaa. Ei tämä uusi perheenjäsen olekaan yhtään pöllömpi tyyppi!