Titta Kemppainen on julkaissut neljä nuorten selkoromaania. Historiallisen nuortenkirjan lisäksi hän on kirjoittanut kauhua, rekkamatkakirjan ja tarinan muistinmenetyksestä. Kuva: Pentti Vänskä
Opettaja päätti kirjoittaa sotakirjan, kun nuoret kaipasivat sellaista
Yhä useammalla nuorella on vaikeuksia lukea kirja alusta loppuun. Selkokirja voi olla siinä apuna.Tilaajalle
Titta Kemppainen on alkanut katsoa kotikaupunkiaan aivan eri tavoin nyt kun tietää, miten sota kohteli Kuopiota. Kuva: Pentti VänskäTalvisodan aikana tähän lampeen putosi suuri määrä pommeja. On oikeastaan valtava onni, että neuvostoliittolaiset koneet tyhjensivät lastinsa juuri tässä kohdassa, sillä vain kivenheiton päässä Kuopion keskustassa räjähteet olisivat saaneet aikaan kammottavaa tuhoa.
Titta Kemppainen halusi tallentaa kirjaansa hetken, jolloin lammen vesi loiskui niin korkealle, että sen saattoi nähdä Puijon tornissa vahtia pitävä ilmavalvontalotta.
Toisin kuin monet sota-ajasta kertovat romaanit, Sotalotan kivi (Avain, 2025) on kirjoitettu selkokielellä nuorille lukijoille.
Romaanissa 19-vuotias Elli lähtee lottapalvelukseen samalla kun hänen paras ystävänsä Niilo suuntaa rintamalle. Sota on murjonut jo aiemmin Ellin perhettä, mutta lottana hän löytää elämälleen uutta suuntaa ja tarkoitusta.
”Elli on aikuisuuden kynnyksellä. Sota on julmaa, se rikkoo perheitä ja ihmisiä. Ellille haasteita tuo myös hänen levoton ja rohkea luonteensa”, Kemppainen sanoo.
Selkokirjat olivat Kemppaiselle tuttuja jo ennen omaa kirjailijan uraa, onhan hän ammatiltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.
”Olen tarjonnut jo vuosia oppilaille luettavaksi selkokirjoja. Nykyään niitä tarvitsee todella moni nuori, koska tottumusta lukemiseen ei ole.”
Selkokirja voi toimia nuorelle porttina kirjojen maailmaan, Kemppainen sanoo. Lisäksi selkokirjoista hyötyvät muun muassa maahanmuuttajataustaiset oppilaat ja sellaiset oppijat, joilla on lukivaikeus tai jokin muu oppimisen haaste.
”Mielestäni on tärkeää nostaa esille, kuinka korvaamattoman tärkeää työtä lotat tekivät isänmaamme hyväksi.”
Muutamia vuosia sitten Kehitysvammaliitto järjesti selkonovellien kirjoituskilpailun, johon Kemppainen päätti osallistua.
”Huomasin, että selkotekstin kirjoittaminen sujuu minulta hyvin. Osasin sen lainalaisuudet eli helpot sanat, lyhyet virkkeet ja selkeän tarinarakenteen.”
Kemppaisen novelli valittiin mukaan kilpailuteksteistä julkaistuun kokoelmaan. Niin syttyi kipinä myös pidempien tekstien kirjoittamiseen.
Ja tekstiä syntyi. Viime vuonna hän julkaisi kolme selkoromaania, tänä vuonna päivänvaloa näki Sotalotan kivi.
Opettajan pitkät kesälomat ovat antaneet aikaa kirjoittamiselle. Lisäksi Kemppainen oli viime vuonna perjantait vapaalla päivätyöstään keskittyäkseen kirjoittamiseen.
”Yhden kirjan kirjoitin neljässä päivässä. Se oli ihana flow: tarina vain tuli ja tuli, ja sitten se oli valmis.”
Ajatus nuorille suunnatusta sotaromaanista tuli itse asiassa nuorilta itseltään. Moni Kemppaisen oppilas on vuosien varrella kysellyt opettajalta sota-aiheisia kirjoja.
”Nuorille niitä on aika vähän, varsinkin Suomen sotiin sijoittavia kirjoja.”
Kirjan päähenkilöksi Kemppainen halusi nostaa lotan, ja mahtuupa kansien väliin myös naisten välistä rakkautta sitä alleviivaamatta tai kauhistelematta.
”Mielestäni on tärkeää nostaa esille, kuinka korvaamattoman tärkeää työtä lotat tekivät isänmaamme hyväksi.”
Kun nuorilta itseltään kysyttiin, millaisista aiheista he haluaisivat selkokirjoja, kuului vastaus että aivan tavallisesta elämästä. Oppitunneilla kysellään usein myös kauhun ja jännityksen perään.
Kemppainen on tyytyväinen, että selkokirjojen valikoima alkaa olla jo varsin kattava.
”Tänä päivänä selkokirjojen asema on vahvistunut niin, että opettajat oikeasti antavat niitä luettavaksi oppilaille. Toinen vaihtoehto saattaisi olla, että oppilas ei lue mitään tai yrittää lukea yleiskielistä kirjaa, mutta ei onnistu siinä.”
Kemppaisen työpaikalla, kuopiolaisessa Pyörön koulussa selkokirjoihin suhtaudutaan erityisen intohimoisesti, sillä myös Kemppaisen opettajakollega Edith Arkko on selkokirjailija.
”Aloimme kirjoittaa suunnilleen samaan aikaan. Keskustelimme kirjoistamme ja tuimme toisiamme tässä työssä. On kiva, kun on tuplakollega tässä lähellä.”
Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Selkopolku-hanke on lahjoittanut kaikille yläkouluille selkokirjoja.
”Selkokirjat ovat aika hinnakkaita, joten on tärkeää, että niitä on saatavilla koulujen ja kuntien kirjastoissa.”
Selkokirjojen tekijät ja kustantajat voivat hakea valtionavustusta. Kemppainen ei usko, että selkokirjoja edes julkaistaisiin ilman avustusta, joten sen jatkaminen on tärkeää.
Viime vuonna lakkautettu vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki osui myös selkokirjallisuuteen.
”Selkokirjoja on ehkä tilattu nyt kirjastoille vähemmän, kun ostotukea ei enää ole. Toivoisin, että selkokirjojen arvostus näkyisi tällaisissa asioissa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
