• Pitkään suunniteltu perinnetalojen alue etenemässä tonttikauppoihin – kunta otti aikalisän neliöhinnoissa

    Perinnetalojen alue Sipoossa herätti suurta kiinnostusta viisi vuotta sitten. Kaavoitus vei aikansa. Nyt aletaan olla valmiita tonttien myyntiin, mutta rakentamisen markkinat ovat muuttuneet tyystin.
    Kiinnostuneet laativat hakemuksen, jonka perusteella tonttien myynnistä päättävät arvioivat hankkeen soveltuvuuden alueelle.
    Kiinnostuneet laativat hakemuksen, jonka perusteella tonttien myynnistä päättävät arvioivat hankkeen soveltuvuuden alueelle. Kuva: Sipoon kunta/Muuan Arkkitehdit Oy
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    8.9.202520:19
    Jarmo Hankivaara

    Sipoon Talmaan suunnitteilla oleva perinnetalojen hanke etenee. Puu-Talmaksi nimetylle alueelle siirretään vanhoja ja perinteisin menetelmin rakennettuja hirsitaloja.

    Talonpoikaiskulttuurisäätiö ja Sipoon kunta allekirjoittivat muutama vuosi sitten sopimuksen yhteistyöstä, ja nyt ollaan päästy toteuttamisasteelle.

    Alueelle on tulossa noin 20 omakotitalotonttia pinta-alaltaan 1 000–2 000 m2. Ne myydään hakemusten perusteella perinnerakentamishankkeita varten. Kyseeseen tulee vanhojen hirsirakenteisten asuin- ja sivurakennusten siirtämistä alueelle tai uusien puurakenteisten rakennusten rakentamista perinteisin menetelmin ja esikuvin.

    Hakemusten arvioinnissa tutkitaan hankkeen toteutettavuus, hankkeen soveltuminen alueelle, hankkeen kulttuurihistoriallinen painoarvo ja hankkeen lisäarvo alueelle muodostuvalle yhteisölle.

    Hinta perustui viiden vuoden takaiseen arvioon

    Jari Vesanen

    Tontit tulevat myyntiin tänä syksynä, kun alueen kunnallistekniikka valmistuu. Ne myydään hakemusten perusteella hintaan, joka pitäisi varmistua pian. Kunta määritteli ennen rakentamisen lamaa tonttien hinnoiksi 80 e/m2, mikä tarkoittaisi 80 000–160 000 euroa taloa kohti.

    Nyt Sipoo pohtii hinnoittelua uudelleen.

    ”Hinta perustui viiden vuoden takaiseen arvioon. Markkina on kuitenkin nyt hyvin erilainen”, kertoo hanketta edistäneen Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen Jari Vesanen.

    Hänen mukaansa viitisen vuotta sitten kiinnostuneita oli ”kolmatta sataa”. Arvoitus on, mikä tilanne on nyt.

    Alun perin yksityishenkilöt laittoivat hankkeen vireille jo lähes 20 vuotta sitten, mutta viivästystä on aiheuttanut muun muassa kaavoitus.

    Lisää aiheesta
    • Kaikenlaisten talojen ja asuntojen hinnat ovat laskeneet maaseudulla. Kuvituskuva.

      Kodin talous | KSML: Täällä myydään sadantonnin taloja kymppitonnilla

    • Kampanjan kasvoina nähdään näyttelijät Annika Hartikka ja Tuomas Korkia-aho.

      Rakentaminen | Pöytyä vauhdittaa tonttikauppaa erikoisella jipolla

    • Jämsän kaupungeissa valmistui vuosina 2022 ja 2023 vain yksi omakotitalo. Viime vuonna valmistunut talo sijaitsee Pettämä-järven rannassa Koskenpään kylässä.

      Koti | Tämä on ainut omakotitalo, joka valmistui 20 000 asukkaan kaupunkiin viime vuonna – pientalorakentamisen jäätyminen tuo yhteiseen kassaan miljardien eurojen loven vuodessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Puu-Talma
    asuntojen rakentaminen
    perinnetalo
    Talon rakenteet ja rakennusosat
    Tontit
    Maanomistus
    Sipoo
    Sipoon kunta
    Talma (Sipoo)
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle