• Pöytyä vauhdittaa tonttikauppaa erikoisella jipolla

    Pöytyän kunta käynnistää omakotirakentajia houkuttelevan kampanjan, jonka toivotaan piristävän kunnan tonttikauppaa.
    Kampanjan kasvoina nähdään näyttelijät Annika Hartikka ja Tuomas Korkia-aho.
    Kampanjan kasvoina nähdään näyttelijät Annika Hartikka ja Tuomas Korkia-aho. Kuva: Niko Muurinen
    Koti|Rakentaminen
    29.4.202508:00
    Eija Vallinheimo

    Pöytyän kunta käynnistää omakotirakentajille suunnatun kampanjan. Tonttikauppaa vauhditetaan sähköautojen avulla, sillä viisi ensimmäistä, jotka ostavat tontin kunnan kaava-alueelta, saavat käyttöönsä sähköauton vuoden ajaksi. Diilin ehtona on, että talon perustuskatselmus on tehty vuoden 2026 loppuun mennessä. Kampanja on voimassa syyskuun 2025 loppuun saakka.

    ”Haluamme rohkaista perheitä rakentamaan unelmiensa kodin Pöytyälle. Samalla edistämme kestävää liikkumista ja tarjoamme konkreettisen edun, joka helpottaa arkea uuden rakennusprojektin keskellä”, Pöytyän kunnanjohtaja Mika Joki sanoo.

    Kampanjan kasvoina nähdään näyttelijät Annika Hartikka ja Tuomas Korkia-aho. Hartikka, joka tunnetaan muun muassa tämän kevään Putous-ohjelmasta, on syntyjään Pöytyältä.

    Pöytyä tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon maalla asumista harkitseville. Pöytyän kunnalla on tarjolla metsä- ja peltotontteja Riihikosken, Kyrön ja Yläneen taajamissa. Yläneen Kalikassa tontit sijoittuvat aivan Pyhäjärven tuntumaan.

    ”Tonttikauppa on jo osoittanut piristymisen merkkejä ja kampanjalla haluamme lisätä kiinnostusta entisestään. Maallemuutossa voi mietityttää esimerkiksi liikkumisen sujuvuus, mistä syntyi ajatus tarjota sähköauto rakentajalle vuodeksi käyttöön. Toivomme kampanjan herättävän huomiota ja innostavan yhä useampia harkitsemaan Pöytyää asuinpaikkana”, kunnan kehittämispäällikkö Annukka Tolkki toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Maaseutuparlamentti 2024 järjestettiin Nurmeksessa. Kuva Nurmeksn Ylikylästä.

      Viljelijän arki | Kaupunkilaisilla ja maalaisilla erilaiset käsitykset maaseudun kehittämisestä – osa haluaa säilyttää mielikuviensa mummolan

      Tilaajalle
    • Pienistä kyläkouluista saattaa nousta monen kylän valttikortti.

      Koti | Kyläkoulu on maallemuutosta haaveileville olennainen asia – ”Pääkaupunkiseudulla on käynnissä raju koulushoppailu”

      Tilaajalle
    • Monilla etätyö onnistuu myös vapaa-ajan asunnolta, mikä saattaa lisätä houkutusta muuttaa maalle pysyvästi. Moni kunta on kuitenkin halunnut kustannusten pelossa estää vapaa-ajan asuntojen muuttoa pysyvään asumiseen. Kuvituskuva.

      Koti | Uusia veronmaksajia ei kannata torjua – vapaa-ajan asunnoksi rakennettu talo kelpaa usein myös vakituiseksi kodiksi

    Artikkelin aiheet
    Pöytyä
    tonttikampanja
    sähköauto
    omakotirakentaminen
    maallemuutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein