• KSML: Täällä myydään sadantonnin taloja kymppitonnilla

    Takavuosina oma talo oli taloudellinen turva, nyt ongelma, josta ei pääse eroon.
    Kaikenlaisten talojen ja asuntojen hinnat ovat laskeneet maaseudulla. Kuvituskuva.
    Kaikenlaisten talojen ja asuntojen hinnat ovat laskeneet maaseudulla. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Kodin talous
    3.2.202511:33
    Jukka Hämäläinen

    Asuntojen hinnat ovat maaseutukunnissa laskeneet nopealla tahdilla. Samalla asuntojen vakuusarvot ovat pienentyneet ja rahoituksen saaminen pankeista vaikeutunut. Asuntokauppa on hidastunut, kertoo Saaninkoski-Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Juuso Lahtinen Keskisuomalaisessa.

    Pihtiputaalainen yritys on joutunut lopettamaan toistaiseksi kiinteistönvälityksen Pihtiputaalla kannattamattomana.

    ”Ajatellaan esimerkkinä pientä perhettä, joka osti Pihtiputaalta 15 vuotta sitten rivitalokodin 75 000 eurolla. Nyt heillä voisi olla esimerkiksi 40 000 euroa lainaa maksamatta siitä, mutta he eivät saisi asunnosta edes sitä”, Lahtinen kuvaa.

    Lahtisen kuvaama tilanne on yksittäisille ihmisille ja perheille katastrofi. Yksin taloonsa jäänyt vanhus ei ehkä pysty enää maksamaan edes kiinteistön ylläpitokuluja, mutta talo ei mene kaupaksikaan.

    ”Vuonna 2010 Pihtiputaan kirkonkylässä jokainen myyntiin tullut talo maksoi yli 100 000 euroa. Nyt asumiskuntoisen talon voi saada 10 000–15 000 eurolla”.

    Kunnanjohtajan mukaan kunta haluaa kaavoittaa tontteja järvimaisemaan. Lahtisen mukaan ne, joilla on omaa rahaa, pystyvät rakentamaan. Silti pankkien kielteinen suhtautuminen on jättänyt monen toiveet haaveeksi. Tilanne iskee etenkin nuoriin, joille ei ole ehtinyt kertyä omaa varallisuutta.

    Keskisuomalainen: Asuntokauppa on jäissä maaseudulla – pihtiputaalaisfirman toimitusjohtaja povaa perheille katastrofaalista tilannetta

    Lisää aiheesta
    • Strandberg kertoo, että vaikka talo on kulkenut suvussa, hänelle sillä ei ole ollut tunnearvoa.

      Koti | Perinnön vankina

      Tilaajalle
    • Esimerkiksi Jämsässä asuntojen hinnat ovat romahtaneet, ja vanhoja taloja saa edullisesti. Siinä yksi syy, miksi uusia omakotitaloja rakennetaan vähän.

      Rakentaminen | Joskus saattoi vaurastua, kun rakensi omakotitalon ja myi sen hetken kuluttua pois – sitten tulivat uudet lait ja asetukset

    • Jämsän kaupungeissa valmistui vuosina 2022 ja 2023 vain yksi omakotitalo. Viime vuonna valmistunut talo sijaitsee Pettämä-järven rannassa Koskenpään kylässä.

      Koti | Tämä on ainut omakotitalo, joka valmistui 20 000 asukkaan kaupunkiin viime vuonna – pientalorakentamisen jäätyminen tuo yhteiseen kassaan miljardien eurojen loven vuodessa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin