• Oman maakunnan opinahjo houkuttaa yhä useampaa ahvenanmaalaista – näin temppu tehtiin

    Yhä useampi ahvenanmaalainen nuori aikuinen valitsee oman maakunnan korkeakoulun. Taustalla on vahva yhteistyö paikallisen elinkeinoelämän kanssa.
    Tilaajalle
    Ahvenanmaalla on perinteisesti koulutettu saarimaakunnan omiin tarpesiin. Merenkulkuala näkyy edelleen ammattikorkeakoulun koulutusvalikoimassa.
    Ahvenanmaalla on perinteisesti koulutettu saarimaakunnan omiin tarpesiin. Merenkulkuala näkyy edelleen ammattikorkeakoulun koulutusvalikoimassa.  Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Koulutus
    14.12.202520:00
    Tuovi Mäkipere

    Suomen jokaisessa maakunnassa voi suorittaa korkeakoulututkinnon. Silti maan sisäinen opiskelijoiden muuttoliike valuu etenkin eteläisen Suomen muutamiin kasvukeskuksiin.

    Ahvenanmaalla yhä useampi maakunnan nuori aikuinen on päättänyt valita nimenomaan oman maakunnan korkeakoulun. Ahvenanmaalaisten opiskelijoiden määrä on ollut yli vuosikymmenen ajan kasvussa Ahvenanmaan ammattikorkeakoulussa (Högskolan på Åland, HÅ).

    Kielellisistä ja maantieteellisistä syistä Ahvenanmaalta on lähdetty yleensä opiskelemaan Ruotsiin. Myös Helsingin ja Turun ruotsinkielisiä koulutuksia tarjoavat korkeakoulut ovat houkutelleet ahvenanmaalaisia opiskelijoita (HBL 26.9.2025).

    Ahvenanmaan ammattikorkeakoulussa on noin 480 opiskelijaa. Etenkin ahvenanmaalaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut.
    Ahvenanmaan ammattikorkeakoulussa on noin 480 opiskelijaa. Etenkin ahvenanmaalaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut. Kuva: Högskolan på Åland

    Ei siinä mitään, jos osa ikäluokasta muuttaa muualle opiskelemaan, mutta olennainen kysymys kuuluu, kuinka monet heistä palaavat takaisin, pohtii Ahvenanmaan ammattikorkeakoulun vt. rehtori Matias Waller.

    1980-luvulla syntyneistä ahvenanmaalaisista kolmasosa asui parikymppisenä muualla kuin kotimaakunnassaan, ja kerran pois muuttaneista vain 10–15 prosenttia palasi takaisin.

    Nykyään tilanne on toinen. Ahvenanmaa on muuttovoittoaluetta, jonka asukasluku on tasaisessa nousussa. Ahvenanmaan tilastokeskuksen (ÅSUB ) mukaan saarimaakunnan asukasluku ylitti ensimmäistä kertaa 30 000 asukkaan rajan vuonna 2020.

    Ahvenanmaan ammattikorkeakoulussa on nyt noin 480 opiskelijaa, ja opiskelijamäärä on 15 viime vuoden aikana kasvanut yli sadalla opiskelijalla.

    Wallerin mukaan opiskelijamäärän kasvu on kuittaantunut käytännössä pelkästään ahvenanmaalaisilla, joiden määrä on kasvanut 200:sta noin 330:een.

    Mannersuomalaisten opiskelijoiden määrä on pysynyt varsin tasaisesti sadan tienoilla ja ruotsalaisten viidenkymmenen kieppeillä. Luvuissa on se kotikunta, jossa opiskelija oli kirjoilla ennen opintojen aloittamista.

    Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu on Ahvenanmaan maakuntahallinnon alainen oppilaitos, joka perustettiin vuonna 2003 yhdistämällä monia pieniä oppilaitoksia. Vt. rehtori Matias Waller on tyytyväinen oppilaitoksen suosioon sekä ahvenanmaalaisten, mannersuomalaisten että ruotsalaisten opiskelijoiden keskuudessa.
    Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu on Ahvenanmaan maakuntahallinnon alainen oppilaitos, joka perustettiin vuonna 2003 yhdistämällä monia pieniä oppilaitoksia. Vt. rehtori Matias Waller on tyytyväinen oppilaitoksen suosioon sekä ahvenanmaalaisten, mannersuomalaisten että ruotsalaisten opiskelijoiden keskuudessa. Kuva: Kjell Söderlund

    Wallerin mukaan se, että paikallinen korkeakoulu saa houkuteltua opiskelijoita omasta maakunnasta, antaa toivoa.

    ”Monissa maakunnissa pohditaan vetovoimaan liittyviä kysymyksiä, mutta pitovoimaa ei saisi unohtaa, sillä pitovoiman avulla ihmiset jäävät.”

    Miten opiskelijat sitten saadaan pysymään alueella myös valmistumisensa jälkeen? Waller aloittaa vastauksensa huomauttamalla, että korkeakoulutus Ahvenanmaalla vastaa lähinnä maakunnan omaan koulutustarpeeseen.

    Ahvenanmaalla on koulutettu esimerkiksi merikapteeneja jo 1800-luvun lopulla, ja 1930-luvulla merenkulun tekniikan kehittyessä Ahvenanmaalla alettiin kouluttaa konemestareita.

    Näiden koulutusten perua ovat Ahvenanmaan ammattikorkeakoulun nykyiset merikapteenin tutkintoon sekä kone- ja automaatiotekniikan insinöörin tutkintoon johtavat koulutukset.

    1990-luvulla saarimaakunnan toiseksi suurin työnantaja Ålandsbanken osasi ennustaa, että tietotekniikka mullistaa pankkisektorin. Näistä syistä Ahvenanmaan ammattikorkeakoulussa voi opiskella muun muassa tietojärjestelmäsuunnittelijaksi sekä tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi.

    Kaikkia näitä koulutuksia yhdistää eräs tärkeä asia, Waller tiivistää:

    ”Koulutustamme on kehitetty yhteistyössä paikallisen elinkeinoelämän kanssa.”

    Wallerin mukaan tämä hyödyttää molempia osapuolia, sillä tutkimusten mukaan yrityksen kasvun pullonkaulana on koulutetun työvoiman saatavuus.

    Opiskelijoiden on puolestaan helppo integroitua jo opiskeluaikana opiskelupaikkakunnalleen, jos esimerkiksi opintoihin kuuluvat harjoittelut pystyy suorittamaan paikallisissa yrityksissä.

    ”Monissa maakunnissa pohditaan vetovoimaan liittyviä kysymyksiä, mutta pitovoimaa ei saisi unohtaa.”

    Matias Waller

    Ahvenanmaan ammattikorkeakoulussa koulutetaan osaajia myös julkisen puolen tarpeisiin sairaanhoitajakoulutuksessa, joka hyödyttää erityisesti maakunnan sairaalaa.

    Wallerin mukaan sekä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisen rajan tarpeellisuutta olisi syytä kyseenalaistaa, jotta sekä paikallisten työvoimatarpeiden täyttäminen että eurooppalainen korkeakouluyhteistyö olisi sujuvampaa.

    Waller haaveilee, että Ahvenanmaalla voitaisiin hakea inspiraatiota muun muassa Färsaarten yliopistosta. Tanskalle kuuluvalla itsehallintoalueella on harkinnassa esimerkiksi lääketieteen kandidaattien kouluttaminen.

    Tämä aloite liittyy ajatukseen siitä, että vaikka opiskelijat suorittaisivat tutkintonsa loppuun muualla, he ehtisivät ensimmäisten opiskeluvuosiensa aikana juurtua Färsaarille ja siten heidän olisi myöhemmin helpompi palata lääkäripulasta kärsivälle saariryhmälle.

    ”Tällainen korkeakoulutukseen liittyvä yleinen joustavuus ja paikallisten tarpeiden huomioiminen hyödyttäisi Ahvenanmaata ja miksei Suomen muitakin reuna-alueita”, Waller sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Koulutus | Hajasijoitettu korkeakouluverkko on Suomen erikoisuus, joka havisee historiaa ‒ nykyisin korkeakoulu virkistää aluettaan monin tavoin

      Tilaajalle
    • Kumlinge on pieni saaristokunta keskellä Ahvenanmaan saaristoa.

      Rakentaminen | Miltä kuulostaisi muutto merenrannalle? Nyt se on mahdollista, kun Kumlinge myy tontteja eurolla

      Tilaajalle
    • Korkeakoulujen tilastopalvelu Vipusessa on mittari Uusimaalla työllistyville maistereille. Kuvituskuva.

      Koulutus | Yliopistot laitetaan järjestykseen sen mukaan, kuinka moni valmistunut sijoittuu Uudellemaalle – ”Ministeriö ei arvota, että Uudellemaalle sijoittuminen olisi hyvä asia”

      Tilaajalle
    • Vuonna 2024 yli 20 000 opintonsa päättänyttä sai opintolainahyvitystä. Hyvityksen keskimääräinen arvo oli 4758 euroa.

      Kodin talous | Opiskelija voi menettää tuhansia euroja, jos ei ota näitä asioita huomioon opintolainassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ahvenanmaa
    muuttoliike
    ammattikorkeakoulu
    vetovoima
    pitovoima
    Opiskelijat
    Korkeakoulu
    Korkeakoulutus
    Merikapteeni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle