• Rokotteilla on saatu lupaavia tuloksia erittäin hankalasti parannettavia syöpiä vastaan

    USA:n terveysministeri saattaa hidastaa syöpärokotteiden kehitystä.
    Tilaajalle
    Puhjenneiden syöpien hoidossa elimistön omaa puolustusjärjestelmää yritetään saada töihin kasvaimen nujertamiseksi.
    Puhjenneiden syöpien hoidossa elimistön omaa puolustusjärjestelmää yritetään saada töihin kasvaimen nujertamiseksi. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Hyvinvointi
    17.5.202616:00
    Heikki Arvilommi

    Rokotteilla pyritään ehkäisemään lähinnä bakteerien tai virusten aiheuttamia infektiotauteja.

    On tosin kaksi esimerkkiä rokottamisen tehosta myös syöpätauteja vastaan. Nimittäin kohdunkaulan ja maksan syöpää voidaan ehkäistä papillooma- ja hepatiitti B-virusta vastaan rokottamalla. Niissäkin teho perustuu siihen, että tauteja aiheuttaa infektoiva virus.

    Voisiko rokottamalla myös hoitaa tai jopa parantaa syöpiä? Tämän suuntaisia toiveita on herätellyt koronarokotteista tuttu mRNA-tekniikka. Tiedelehdissä, muun muassa USA:n lääkärilehdessä, JAMA:ssa, on aiheesta kirjoitettu katsauksia.

    Immuunivaste, myös rokotteen aiheuttama, vaatii että elimistön vartijasolut kokevat tunkeutujan vieraaksi. Syöpäsolut kehittyvät elimistön omista soluista, eikä niiden pinnalla ole välttämättä vieraaksi tunnistettuja rakenteita.

    Sitä paitsi syöpäsoluilla on kyky muunnella pintarakenteitaan vähän samaan tapaan kuin koronavirus muunteli epidemian edetessä. Niinpä syövät ovat yksilöllisiä. Periaatteessa samaa syöpätautia sairastavien potilaiden syövät ovat puolustuskyvyn kannalta erilaisia. Eli jokaiselle potilaalle pitäisi kehittää henkilökohtainen rokote.

    Kuva: Timo Filpus

    Näissä ongelmissa mRNA-rokotteet voivat tulla avuksi. Niissä ei ole valmiina esimerkiksi viruksen rakenneosa, vaan mRNA:ssa on ohjeet sen valmistamiseksi elimistön soluissa. Rokote siis laittaa solut tuottamaan vierasta rakennetta eli antigeenia, johon elimistön puolustusmekanismit reagoivat. Ohjeita on helppo nopeasti muuttaa tai lisätä.

    Alustavia tutkimuksia mRNA-rokotteista on jo tehty ja monia on meneillään. Niissä on hoidettu ihosyöpä melanoomaa, haimasyöpää, rintasyöpää ja aivojen glioblastoomaa lupaavin tuloksin. Edelleenkin rokotteet ovat yksilöllisiä, mutta mRNA-tekniikka saattaa tulevaisuudessa sallia kirjavan valikoiman antigeeneja, joilla katetaan laajempi valikoima yksilöllisiä syöpiä.

    Yksi huoli on uhkana. USA:n terveysministeri ei usko mRNA-rokotteiden olevan turvallisia ja on kieltänyt niiden tutkimisen. Se voi hidastaa myös syöpärokotteiden kehitystä.

    Lähde: JAMA

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    Lisää aiheesta
    • Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa, johon sairastuu joka päivä 15 suomalaista miestä ja josta toipumisessa varhainen toteaminen on tärkeää.

      Hyvinvointi | Moni mies ei seuraa alakertansa hyvinvointia − etenkin tietyllä ikäryhmällä on parantamisen varaa tottumuksissaan

    • Markku Ojanen on maatilan poika ja sotaorpo Tammelasta. 81-vuotias emeritusprofessori viettää eläkepäiviä vaimonsa kanssa Lempäälässä.

      Hyvinvointi | Sotaorvosta ja kiusatusta maatilan pojasta tuli onnellisuusprofessori – näistä asioista löytyy elämän tarkoitus

      Tilaajalle
    • Puruveden Savukala -perheyrityksessä on kymmenkunta työntekijää. Kesällä työntekijöiden määrä tuplaantuu. Eveliina Jokinen tekee yleensä toimistotöitä, mutta hyppää tarvittaessa myös tuotanto- tai myymäläpuolelle.

      Perhe | Kun Eveliina kuuli sairastavansa syöpää, hän pelkäsi kokevansa äitinsä kohtalon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    mRNA-rokotteet
    syöpärokotteet
    immunologia
    JAMA-lehti
    USA:n terveysministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa