Eveliina Jokinen on miehensä kanssa vetovastuussa Puruveden Savukalasta, vaikka hänen isänsä omistaa edelleen pienen osan perheyrityksestä. Kuva: Timo Seppäläinen
Kun Eveliina kuuli sairastavansa syöpää, hän pelkäsi kokevansa äitinsä kohtalon
Eveliina Jokisen muutti takaisin kotikylälle ja otti hoitaakseen perheyrityksen, kun hänen äitinsä kuoli rintasyöpään.TilaajalleKitee
Puruveden Savukala -perheyrityksessä on kymmenkunta työntekijää. Kesällä työntekijöiden määrä tuplaantuu. Eveliina Jokinen tekee yleensä toimistotöitä, mutta hyppää tarvittaessa myös tuotanto- tai myymäläpuolelle. Kuva: Timo SeppäläinenJoulukuussa 2023 Eveliina Jokinen ei voinut hyvin. Vatsavaivat olivat alkaneet jo aiemmin syksyllä, mutta nyt hän oli varma, että kaikki ei ollut kunnossa. Hän kävi lääkärillä ja sai ajan tutkimuksiin maaliskuulle.
”Siellä sanottiin heti, että tämä on kasvain ja siitä otetaan koepala. Tilanne näytti huonolta”, Jokinen kertoo.
Koepala varmisti pelätyn uutisen: Jokisella oli pahanlaatuinen paksusuolen syöpä.
”Sitten se oli menoa. Kuten syöpäpotilaat sanovat, hyppäsin syöpäjunaan ja sitten mentiin sinne, mihin käskettiin.”
Syöpädiagnoosi tuntui aluksi maailmanlopulta.
”Lääkärit sanoivat koko ajan, että tämä hoidetaan. Oma kokemukseni oli eri. Kukaan lähipiirissäni ei ole selvinnyt syövästä. Minulla oli käsitys, että pahanlaatuinen syöpä tarkoittaa sitä, että kuolen parin kuukauden tai vuoden päästä.”
Tutkimusten ja lääkärikäyntien välissä Jokisen ajatukset palasivat hänen oman äitinsä kohtaloon.
”Stressasi, pystynkö pitämään firman hyppysissäni.”
Lapsuutensa ja nuoruutensa Eveliina asui nykyään Kiteeseen kuuluvalla Kesälahdella. Suoritettuaan merkonomiopinnot Savonlinnassa hän palasi Kesälahdelle ja oli töissä savustamossa.
Vuonna 2024 hän muutti miehen perässä Tampereen seudulle.
Pariskunta rakensi talon, ja perhe kasvoi.
Vuonna 2012 tuli suruviesti Kesälahdelta: Jokisen äidiltä oli löydetty rintasyöpä, eikä tällä ollut enää paljon aikaa jäljellä.
Jokisen piti miehensä kanssa tehdä suuri päätös, eikä aikaa ollut kuin pari viikkoa. Jäisivätkö he asumaan rakentamaansa taloon vai myisivät sen ja muuttaisivat Kesälahdelle ottaakseen vastuulleen vaimon vanhempien perustaman kalayrityksen?
”Olisi varmaan ollut mahdollista sanoa ei, mutta koin velvollisuudekseni tulla tänne hoitamaan asioita. Pikkuveljenikin olivat vielä niin nuoria koululaisia, että halusin olla heidän tukenaan.”
Jokisen puoliso, joka oli jo pari vuotta aiemmin vitsaillut appivanhempien yrityksen ostamisesta, näytti muutolle vihreää valoa.
Vaikka elämän siirtäminen takaisin Pohjois-Karjalaan tuntui oikealta ratkaisulta, se ei ollut helppoa aikaa. Suru äidin kuolemasta ja uudet vastuut nakersivat jaksamista.
”Vaikka olin ollut täällä töissä, tulin nyt tavallaan äidin paikalle, ja ne olivat aivan eri hommia. Stressasi, pystynkö pitämään firman hyppysissäni.”
Ei ole siis ihme, että Jokisen oma syöpä toi hänen mieleensä paljon muistoja reilun vuosikymmenen takaa.
”Ajattelin, että nytkö tässä käy samalla tavalla kuin äidille, mutta vielä nuorempana.”
Perheen neljälle lapselle kerrottiin syövästä avoimesti, samoin siitä, että kukaan ei vielä tiennyt, miten sen kanssa lopulta kävisi.
Syöpä leikattiin Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, ja siellä hän sai myös sytostaatteja kolmen viikon välein. Yli tunnin ajomatka suuntaansa ei tuntunut pahalta, onhan Jokinen kuskannut lapsiaan Kesälahdelta harrastuksiin Joensuuhun parhaimmillaan monta kertaa viikossa.
Sairaalassa Jokiselle jaksettiin vakuuttaa, että hänet hoidettaisiin kuntoon. Kun hän näki vertaistukiryhmässä syövästä selvinneitä, hän alkoi lopulta itsekin uskoa siihen, ettei hänen tarinansa ollut vielä tässä.
Hoitojen aiheuttama pahoinvointi pysyi hallinnassa lääkkeillä, mutta Jokisen käsistä ja jaloista tuli hyvin arat kylmyydelle. Hoitojen aikana hän ei pystynyt koskemaan paljain käsin työpöydän pintaa tai juomaan mitään huoneenlämpöistä.
”Edelleen, jos menen tuonne perkaamaan kalaa, kylmä tekee todella pahaa käsiin. Mutta en koe, että se haittaisi liikaa normaalia arkea.”
Jokisen onneksi hänen syöpänsä havaittiin ajoissa eikä se ehtinyt levitä muihin sisäelimiin.
Nyt kaikki näyttää olevan hyvin, ja hänen tilaansa seurataan vielä muutaman vuoden ajan.
Eveliina Jokinen kertoi paksusuolen syövästään heti alusta asti avoimesti somessa. Hänestä on ollut tärkeää sekä antaa että vastaanottaa vertaistukea sitä kautta. Kuva: Timo SeppäläinenPuruveden Savukala on perheyritys. Jokisen vanhemmat perustivat sen vuonna 1992 kotinsa viereen, sillä kalastajaisän saaliit olivat turhan runsaita oman perheen ja naapuruston tarpeisiin.
Teininä Eveliina pakkasi lähetyksiä kauppoihin, perkasi muikkua ja siivutti kalaa, saihan siitä mukavasti taskurahaa. Nyt myös suvun kolmas polvi on kerryttänyt tienestejä kalafirman leivissä.
”Jos perheyrityksessä tapahtuu jotain pahaa, tuntuu melkein kuin se tapahtuisi omassa kodissa.”
Tammikuussa 2008 sähkövika sytytti tulipalon, joka tuhosi käytännössä koko tuotantolaitoksen.
”Vaikka olin silloin jo aikuinen, se oli todella kova paikka. Jos perheyrityksessä tapahtuu jotain pahaa, tuntuu melkein kuin se tapahtuisi omassa kodissa.”
Lopulta tulipalo käännettiin voitoksi, sillä yritys muutti kotipihan vierestä uusiin tiloihin nykyiselle paikalleen kuutostien varteen.
”Onhan tämä paljon parempi paikka kuin tuolla hiekkatien päässä pari kilometriä syrjemmällä.”
Nyt yrityksen myymälässä pysähtyvät niin paikalliset kuin turistit. Etenkin kesälomakautena ja joulun alla ovi käy jatkuvasti.
Jokisten nykyinenkin koira pitää villikalasta valmistetusta koiranruoasta, jolle perheen edellinen lemmikki on antanut nimensä ja kasvonsa. Kuva: Timo SeppäläinenJos oikein tarkkaan katsoo, kalakaupan puolella näkyy jälkiä Jokisen perheestä.
Jo vihreämmille nurmikoille kirmannut irlanninsusikoira Pumba on antanut sekä nimensä että kasvonsa villikalasta tehdylle Pumban herkku -koiranruoalle.
Pöydälle vieraskirjan viereen on asetettu lyijykynäpiirustus yrityksen logosta. Se on Jokisen äidin käsialaa.
”Äiti oli todella taitava piirtämään ja maalaamaan.”
Vaikka Jokinen on seurannut äitinsä jalanjälkiä ja on valintaansa tyytyväinen, ei yrittäjyys ollut hänelle aina itsestään selvä vaihtoehto.
”Lapsuudessani varsinkin äiti oli koko ajan yrityksessä kiinni. Hän kävi yölläkin katsomassa, ovathan savustusuunit kunnossa, ja lisäämässä puruja. Silloin ajattelin, että minusta ei tule koskaan yrittäjä. Ja tässä sitä nyt ollaan.”
Ehkä juuri omien kokemustensa takia Eveliina Jokinen ei koe paineita siitä, että hänen lastensa täytyisi jatkaa perheyrityksen johdossa. Kukapa tietää, vaikka Jokinen puolisoineen vielä jossain vaiheessa myisi firman ulkopuoliselle.
”Mietin välillä, haluanko lapsilleni sen saman stressin, jonka itse kävin läpi. Mutta kaikki on mahdollista, mikään ei ole kiveen hakattu.”
Eveliina Jokinen
Omistaa Kiteen Kesälahdella sijaitsevan Puruveden Savukalan yhdessä puolisonsa Mikko Jokisen kanssa. Myös Eveliina Jokinsen isä omistaa edelleen pienen osan yrityksestä.
Eveliina Jokisen vanhemmat perustivat firman 1992. Äidin kuoltua syöpään vuonna 2012 yritys siirtyi Jokisen pariskunnalle.
Perheeseen kuuluu puolison lisäksi neljä lasta sekä seitsemänvuotias lapsenlapsi.
Jokisella todettiin paksusuolen syöpä keväällä 2024. Hoidot tehosivat ja hän on nyt hyvässä kunnossa.
Nauttii matkustelusta ja pyöräilystä ja haaveilee mökin rakentamisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
