
Mistä tietää, mitä nilviäisiä omassa pihassa möyrii?
Asiaa pääsee tutkimaan lorauttamalla olutta lautaselle ja sijoittamalla sen suojaisaan paikkaan. Edellytyksenä on se, että etanat ovat ylipäänsä liikkeellä.
Pitkä hellejakso on saanut etanat ja kotilot piiloutumaan, kertoo biologi Leena Luoto. Kuiva kausi pysäytti myös munimisen.
Nilviäiset voivat lähteä liikkeelle taas loppukesästä, kun helle hellittää. Sadetta on viime päivinä saatu vaihtelevasti eri puolilla maata.
Kuiva kausi pysäytti myös munimisen.
Toimittaja testasi etanoiden houkuttelua kesäkuussa pomelo-oluella. Lautanen sijoitettiin istutuslaatikkoon, jossa kasvoi hernettä ja morsinkoa.
Ensimmäisenä päivänä olut ei houkutellut ketään apajille. Toisena päivänä muutama etana löysi tiensä paikalle ja kolmantena pieniä etanoita oli lautasella jo kymmeniä.
”Tällä helteellä olut tuskin toimii. Etana ei viitsi kauheasti liikkua näillä keleillä”, kertoo Luoto.
Nilviäisten kokoontumisajot saa järjestettyä myös jättämällä pihalle laudan paloja, joiden alle eläimet kerääntyvät.
”Etana ei viitsi kauheasti liikkua näillä keleillä.”
Suomen 23 etanalajista osa elää vain kasvihuoneissa. Haitallisia vieraslajeja on kaksi: espanjansiruetana ja tuore tulokas mustapääetana.
Espanjansiruetanaa on jo koko Suomessa pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. ”Mustapääetana on levinnyt kauhealla vauhdilla. Se oli ensin pääkaupunkiseudulla, mutta nyt se on jo ylittänyt Tampereen.”
Molemmat lajit ovat erittäin runsaslukuisina esiintyviä, tehokkaasti lisääntyviä ja levittäytyviä vieraslajeja, joiden on todettu aiheuttavan haittaa myös ihmisille sekä satovahinkoja puutarha- ja peltoviljelylle.
Kolmas puutarhoissa tuhoja tekevä nilviäinen, lehtokotilo, taas on luonnonvarainen alkuperäinen laji.
Suomen 23 etanalajista osa elää vain kasvihuoneissa.
Nilviäiset syövät eri kasveja alkukesästä ja loppukesästä. Kasvavat ja täysikokoiset nilviäiset tarvitsevat erilaista ravintoa.
Listaa kasveista, joita etanat eivät syö, ei siksi oikein voi antaa, Luoto sanoo.
”Ruokavalio vaihtuu kesän aikana riippuen siitä, kasvattavatko nilviäiset kuorta vai valmistautuvatko ne munimaan.”
Luoto muistuttaa, että tuhka ja kalkki eivät auta etanoiden torjuntaan. ”Ne molemmat parantavat nilviäisten olosuhteita, koska kummassakin on kalsiumia.”
Nilviäiset syövät eri kasveja alkukesästä ja loppukesästä.
Luodon pihassa lehtokotiloita vetävät nyt etenkin daaliat. Kotilot osaavat kiivetä niin seinää, muovia kuin metallia pitkin. Ne suuntaavat herkullisten kasvien luo myös tuoksun perässä.
Nokkonen on yksi kasvi, joka nilviäisille kelpaa Luodon mukaan keväästä syksyyn. Purppurapunalatva kelpasi pienenä, samoin kuunlilja ohutlehtisenä. Kallionauhus maistuu, lapinnauhus ei.
”Ihmisten kannattaisi tarkkailla, mitä ja miten paljon ne syövät keväällä ja loppukesästä. Silloin tietää, mistä niitä etsiä.”
”Kaikki katteet kannattaa nyt katsoa tarkkaan.”
Kerääminen ja tappaminen on Luodon mukaan paras tapa hävittää ei-toivotut nilviäiset pihasta.
Alueilla, joissa sateita on saatu, kannattaa myös käydä kääntelemässä kuori- ja ruohokatekasoja.
”Sadekuurot virittävät espanjasiruetanan munimaan. Kaikki katteet kannattaa nyt katsoa tarkkaan. Ne ovat etanoiden suojapaikkoja.”
Helsingissä Annalan hyötykasviyhdistys piti vastikään etanatalkoot. Polun varteen jätetyistä ruohokasoista löytyi satoja espanjansiruetanan munia.
”Tappamiskeinoja ei kannata keksiä itse.”
Nilviäisten murskaus kivellä tai vasaralla on Luodon mukaan kaikista kivuttomin tapa tappaa ne. Myös kiehuvaa vettä voi käyttää.
”Tappamiskeinoja ei kannata keksiä itse. Etikkaliemessä kuolema kestää todella kauan, kun kuori suojaa kotiloa. Omien niksien käyttö kiduttaa etanoita ja kotiloita.”
Muita eläinystävällisiä tappamiskeinoja löytyy vieraslajit.fi-sivustolta.