• Linnabingossa kisataan itsenäisyyspäivän kliseistä, pelialustalla pääsee virtuaaliseen kättelyjonoon

    Lapsille ja nuorille Yle järjestää Linnan juhlat Robloxissa -virtuaalitapahtuman.
    Itsenäisyyspäivän vietto levittäytyy myös verkkoon.
    Itsenäisyyspäivän vietto levittäytyy myös verkkoon. 
    Koti|Radio ja TV
    6.12.202509:14
    Jukka Hämäläinen

    Itsenäisyyspäivän juhlahumuun pääsee television ja radion lisäksi myös Yle-sovelluksessa, verkkosivuilla, Yle Areenassa ja Roblox-pelialustalla.

    Illan aikana voi pelata linnabingoa perheen tai kaveriporukan kesken. Yle-sovellukseen ja Ylen verkkosivuille tulevassa linnabingossa voi kisailla, kuka saa ensimmäisenä rastisuoran Linnan juhliin liittyvillä kliseillä.

    Lapsille ja nuorille Yle järjestää Linnan juhlat Robloxissa -virtuaalitapahtuman. Pelialustalla pidettävässä tapahtumassa vierailtiin vuosi sitten melkein 170 000 kertaa. Tänä vuonna Robloxin Linnan juhlien pääesiintyjä on Sara Bee. Lisäksi tarjolla on virtuaalinen kättelyjono ja Kansallisgallerian taulujahti.

    Ylen sovellus, verkkosivut ja Areena sekä Roblox-pelialusta.
    Lisää aiheesta
    • Osassa Suomea aurinko ei nouse eikä laske itsenäisyyspäivänä, mutta kaamosajan liputukseen on olemassa omat sääntönsä. Kuvituskuva.

      Historia ja perinne | Määräysten mukaan lippu pitää ottaa salosta auringon laskiessa, mutta kuinka toimitaan kaamosaikaan?

      Tilaajalle
    • Muodollinen kielenkäyttö, teitittely ja tittelien käyttö eivät välttämättä luonnistu nykysuomalaisilta ilman harjoittelua. Kuvituskuva.

      Historia ja perinne | Presidenttiäkään ei aina teititellä – professorin mukaan suomalaisilla on kiinnostavan kaksijakoinen suhtautuminen teitittelyyn

      Tilaajalle
    • Suomi-Kanada-ottelussa Tampereella juhlittiin Suomen maalia. MM-loppuottelu oli viime vuoden suosituin tv-ohjelma.

      Kulttuuri | Suomalaiset rakastavat suoria lähetyksiä – vuoden kolmea suosituinta ohjelmaa katsoi yli 40 prosenttia Suomen väestöstä

    Artikkelin aiheet
    Linnan juhlat
    Itsenäisyyspäivä
    Yle Areena
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle