• Määräysten mukaan lippu pitää ottaa salosta auringon laskiessa, mutta kuinka toimitaan kaamosaikaan?

    Liputtaminen on tarkkaan säädeltyä, mutta ohjeissa on muutamia poikkeuksia.
    Tilaajalle
    Osassa Suomea aurinko ei nouse eikä laske itsenäisyyspäivänä, mutta kaamosajan liputukseen on olemassa omat sääntönsä. Kuvituskuva.
    Osassa Suomea aurinko ei nouse eikä laske itsenäisyyspäivänä, mutta kaamosajan liputukseen on olemassa omat sääntönsä. Kuvituskuva. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Lukemisto|Historia ja perinne
    5.12.202416:30
    Tuovi Mäkipere

    Suomen lippuja kelpaa katsella itsenäisyyspäivänä, olipa sää millainen tahansa. Liputtamiseen liittyy kuitenkin koko joukko sääntöjä, sillä suomalaista liputuskulttuuria voi kuvailla sekä sallivaksi että vakavahenkiseksi.

    Suomessa liputus alkaa aamukahdeksalta ja päättyy auringon laskiessa. Kesällä liputus päättyy kuitenkin viimeistään kello 21, paitsi juhannusaaton ja -päivän välisenä yönä. Muutamia muitakin poikkeuksia liputusajoissa on, ja yksi niistä koskee itsenäisyyspäivää.

    Itsenäisyyspäivänä ja sellaisena vaalipäivänä, jolloin äänestys päättyy auringonlaskun jälkeen, lippu lasketaan kello 20.

    Pohjoisimmassa Suomessa on kuitenkin hankala noudattaa auringonlaskuun liittyvää aikarajaa, sillä aurinkohan on kaamosaikaan koko ajan horisontin alapuolella. Sisäministeriö suosittaa talvisin kaamosalueilla liputusta kello 8–16.

    Yksityishenkilön ei tarvitse ahdistua, jos esimerkiksi työajat vaativat lipunnostoa jo aamuseitsemältä ja lippua ehtii laskemaan suositellun laskuajan jälkeen.

    Sisäministeriön mukaan yksityishenkilö voi tarpeen vaatiessa joustaa liputusajoista, kunhan lippua muistetaan kohdella arvokkaasti. Muiden kuin yksityishenkilöiden suositellaan kuitenkin noudattavan liputusaikoja mahdollisimman tarkasti.

    Lisää aiheesta
    • Historia ja perinne | Lippu salkoon vaikka hyvän mielen vuoksi – asiantuntija haastaa suomalaiset uudistamaan liputuskulttuuria

      Tilaajalle

    Liputusajoista ei suositella joustettavan edes seiniin kiinnitettävien fasadilippujen kohdalla, vaan nekin pitäisi nostaa pieneen salkoonsa ja laskea sieltä liputusajan päättyessä, vaikka liputukseen olisi aihetta useana päivänä peräkkäin.

    Yritykset voivat liputtaa yrityslipulla suurena osana vuoden päivistä, mutta hyvän liputustavan mukaisesti virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä tulisi salkoon vaihtaa Suomen lippu.

    Lähde: Sisäministeriö
    Lisää aiheesta
    • Kielekkeinen valtiolippu, joka tunnettiin vuoteen 1978 saakka nimityksellä sotalippu.

      Historia ja perinne | Suomen lipun päivä päätyi juhannukseen, koska juhla ei kuulunut kenellekään

    • Monissa muissa maissa EU-lipun käyttö on Suomea paljon runsaampaa.

      Kulttuuri | EU-lippu liehuu Suomessa vain lähinnä tiedotustilaisuuksissa tai satamissa − asiantuntija arvioi, miksi

      Tilaajalle
    • Reijo Mäki varttui maatilalla Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa, eikä töitä voinut valikoida.

      Kulttuuri | Kun Suomen lippu nousi Naton salkoon, kirjailija Reijo Mäki laittoi upseeripassin povitaskuun ja lähti heti aamusta baarikierrokselle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen lippu
    liputus
    kaamosaika
    itsenäisyyspäivä
    Sisäministeriö
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää