Suositun virren sanoma aukeni vihdoin, kun kitkin kukkapenkkiä
Virsiin on kiteytynyt paljon viisautta ja aikaisempien sukupolvien elämänfilosofiaa, kirjoittaa Karoliina Löytty kolumnissaan.
Tutussa virressä lauletaan pistävistä ohdakkeista. Kuva: Jaana KankaanpääVirsiin on kiteytynyt paljon viisautta, aikaisempien sukupolvien elämänfilosofiaa. Se ei ole ainoastaan kristittyjen omaa, vaan tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Virret näyttävät, miten edelliset sukupolvet selviytyivät elämän kriiseistä, kiittivät, jakoivat omastaan sekä suhtautuivat menetyksiin ja kuolemaan.
Toivoisin, että virret saisivat suomalaisessa kulttuurissa enemmän arvostusta ja niitä voitaisiin käyttää uudenlaisilla tavoilla.
Tänä kesänä hautajaisissa minulle valkeni erään virren nerokkuus. Tänä kesänä kukkapenkkien kitkemiseen perehtyneelle virsi avautui uudella tavalla siinä kirkonpenkissä istuessani.
Virsi numero 341 kuuluu näin: ”Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.”
Ulkona luonnossa viihtyvänä ihmisenä koin todella voimakkaasti juuri sen mitä virren runoilija on tarkoittanut. Kiitos, kiitos, kiitos kaikesta. Kiitos Luojalle luonnosta jonka keskellä saan elää, vuodenajoista ja niiden vaihteluista, armosta ja elämästä.
Toivoisin että virret saisivat suomalaisessa kulttuurissa enemmän arvostusta ja niitä voitaisiin käyttää uudenlaisilla tavoilla.
Mutta sitten runoilija jatkaa viimeisessä säkeistössä: ”Kiitos sulle kukkasista jotka teilläin kukoisti, kiitos myöskin ohdakkeista jotka mua haavoitti.” Siinä kohdassa minussa jysähti. Olinhan juuri kiskonut kukkapenkistä niitä ilkeitä monipiikkisiä paksuja ohdakkeita, jotka pistävät hanskojenkin läpi.
Olen laulanut virttä jo viidettä vuosikymmentä, enkä koskaan ole tajunnut kuinka konkreettinen tämä virsi on. Ohdakkeita on erilaisia, mutta ne kaikki pistävät eikä niitä ainakaan isoina voi paljain käsin kitkeä.
Ohdakkeissa on eri suuntiin sojottavia piikkejä, ja niiden pistoja on vaikea välttää vaikka olisi suojautunut käsineillä ja kumisaappailla. Kuinka minä voisin kiittää niistä inhottavista ja satuttavista piikeistä, jotka katkeavat ihon sisään ja ärsyttävät siellä pitkään? Siinä onkin miettimistä.
Ensinnäkin, pitääkö ohdakkeista olla kiitollinen? Onko ihmisen oltava kiitollinen myös inhottavista, hankalista ja satuttavista asioista? Onko se kaikkien asioiden kohdalla edes mahdollista tai kohtuullista?
Virsirunoilija August Storm ja suomentaja Kaarlo J. Rahikainen heittävät meille nykyajan ihmisille haasteen. Kun elämä on nykyaikana fyysisesti helpompaa sekä kitkemisen että elannon suhteen, miten asennoitua elämään niin että vastoinkäymisetkin kuuluvat pakettiin?
Ja että ne kipeätkin vastoinkäymiset ovat osa elämää, joka on itsessään lahja. Ohdakkeen pistos opettaa keskittymään, ponnistelemaan vaikeuksien yli senkin uhalla että se tekee kipeää. Kun oikein isosta ohdakkeesta ottaa kunnon otteen kaksin käsin, se saattaa lähteä juurineen tai katketa.
Katkennut ohdake kasvaa takaisin kaksihaaraisena. Kuitenkin kitkemisen lopuksi voi katsoa kokonaisuutta vähän kauempaa. Mitä tuli tehtyä, tuliko piikkejä ja miltä kasvimaa tai kukkapenkki nyt näyttää.
Kirjoittaja on pappi, maatalon emäntä ja some-vaikuttaja.- Osaston luetuimmat
