• Vanhan pankkitalon varustukseen kuuluvat nyt kyläradio ja aggregaatti

    Vajaan 700 asukkaan Rautio Kalajoella on yksi kyläturvallisuushankkeen pilottikylistä.
    Tilaajalle
    Raution kyläyhdistyksen sihteeri Vesa Haapakoski sanoo kyläradion toimivan vaikka kännykät pimenevät. Laitteistot ovat Suomessa vielä melko harvinaisia.
    Raution kyläyhdistyksen sihteeri Vesa Haapakoski sanoo kyläradion toimivan vaikka kännykät pimenevät. Laitteistot ovat Suomessa vielä melko harvinaisia.  Kuva: Anne Anttila
    Koti|Yhteiskunta
    23.4.202520:00
    Anne Anttila

    Kalajoen Raution kylällä osataan toimia myös poikkeusoloissa. Kylän asukkailla on kokemusta tositoimista, sillä Rautio oli keskeisessä roolissa, kun alueella riehui muutama vuosi Suomen suurimpiin lukeutuva metsäpalo.

    ”Sammutustöihin osallistui koko ajan 250 pelastushenkilöä ja lepäämässä oli toiset 250 henkilöä sekä laaja verkosto vapaaehtoistyöntekijöitä. Vaikka kyläläisten panos oli kokonaisuutta ajatellen pieni, niin operaatio opetti paljon”, kyläyhdistyksen sihteerinä toimiva Vesa Haapakoski luonnehtii.

    Vuonna 2022 Rautio lähti yhtenä pilottikylänä mukaan valtakunnalliseen kyläturvallisuushankkeeseen. Tämän pohjalta kylälle tehtiin myös kyläturvallisuussuunnitelma.

    Sihteeri Haapakosken mukaan 650 asukkaan maalaiskylä hakee suojakilpeä meneillään olevasta Kylävara-hankkeesta.

    ”Turvallisuuskartoitus on käynnistynyt ja sen pohjalta olemme aloittaneet varautumista parantavia investointeja. Vanha pankkitalo on muutettu kylätaloksi ja sitä kautta kylävalmiuskeskukseksi. Valmiuskeskukseen on sijoitettu myös Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen kyläradio”, Haapakoski kertoo.

    ”Yhteisöstä löytyy moniosaajia ja monen alan ammattilaisia, joten koulutuksen keskiössä ovat erityisesti omien vahvuuksien löytäminen sekä niiden tehostaminen.”

    Vesa Haapakoski

    Poikkeustilanteissa Raution kylävalmiuskeskus toimii kylän informaatiokeskuksena ja paikkana jossa voi ladata esimerkiksi puhelimia.

    ”Kylätalolle on hankittu pieni aggregaatti, mutta hankintalistalla on lisäksi tehokkaampi ja liikuteltavaa mallia oleva laite. Näin saamme varmistettua, että paikallisessa hätätilanteessa saataisiin järjestettyä varavirtaa sellaisillekin perheille, joilla ei ole omaa aggregaattia käytettävissä”, Haapakoski sanoo.

    Hän nostaa varautumisen kärkihankkeisiin myös kouluttautumisen.

    ”Maalla ollaan jo luonnostaan hyviä luovia ja taitavia, mutta poikkeusoloja ajatellen osaamisen tarve kuitenkin laajenee. Onneksi yhteisöstä löytyy moniosaajia ja monen alan ammattilaisia, joten koulutuksen keskiössä ovat erityisesti omien vahvuuksien löytäminen sekä niiden tehostaminen.”

    ”Tämä on eräänlainen pahan päivän verkko. Kyläradio mahdollistaa viestinnän myös kriisitilanteissa.”

    Vesa Haapakoski

    Raution kylän kylävara on Haapakosken mukaan kohtuullisella mallilla.

    ”Olemme etumatkalla. Meiltä löytyy myös koulun uumeniin sijoitettu väestösuoja ja monitoimitalo muuntautuu tarvittaessa jopa evakuointikeskukseksi.”

    Kylän vahvuuksiin lukeutuu kyläradio.

    ”Tämä on eräänlainen pahan päivän verkko. Kyläradio mahdollistaa viestinnän myös kriisitilanteissa. Tieto kulkee viranomaisilta kylille, kyliltä viranomaisille ja myös kyläläisten kesken.”

    Kyläradio on Haapakosken mukaan helppokäyttöinen ja toimii, vaikka sähköt olisivat poikki ja matkapuhelinverkko kaatunut.

    ”Laitteiston saa noin tuhannella eurolla, joten hankintana kyläradio on edullinen. Se ei ole riippuvainen verkkovirrasta, sillä sitä voidaan käyttää akkuvirran avulla.”

    Lisää aiheesta
    • Maaseudulla korostuu paikallisten ihmisten ja yhteisöjen merkitys arjen turvallisuudessa. Kuvassa Karigasniemen kylätalo Utsjoella.

      Yhteiskunta | Nyt 3G-verkkojen karsimisesta jyrähtää Harvaturva-verkosto: ”Hätäpuheluiden soittaminen vaikeutuu”

    • Syystalkoot ovat Pirjo Lehtoselle, Veijo Lehtoselle, Tapio Peltolalle ja Seppo Mattilalle tuttua puuhaa.

      Hyvinvointi | Kriisin tullen kylän sydän saattaa olla asukkaiden turvapaikka – osa kylätaloista saa yhteyden seuraavaan kylään, vaikka puhelin pimenisi

    • Martat opettavat varautumista neuvomalla myös sienten, yrttien ja muiden luonnonantimien käyttöä.

      Yhteiskunta | Martat kouluttavat rajaseudun väkeä varautumisessa – henkinenkin kotivara on syytä laittaa kuntoon

    • Suomen Kylät ry:n turvallisuusjaoston puheenjohtaja Esa Aunola toivoo, että jokainen kylä laatisi kyläturvallisuussuunnitelman ja varustaisi esimerkiksi kylätalon kylävalmiuskeskukseksi.

      Yhteiskunta | Miten sinun kotikylälläsi turvataan arki poikkeusoloissa?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle