• Kriisin tullen kylän sydän saattaa olla asukkaiden turvapaikka – osa kylätaloista saa yhteyden seuraavaan kylään, vaikka puhelin pimenisi

    Yläneen Keihäskosken vanha kyläkoulu on nykyisin Paimenenmäen kylätalo, jossa toimii ­aktiivinen kyläyhdistys. Kylätalosta löytyy myös yksi Suomen harvoista kyläradioista.
    Syystalkoot ovat Pirjo Lehtoselle, Veijo Lehtoselle, Tapio Peltolalle ja Seppo Mattilalle tuttua puuhaa.
    Syystalkoot ovat Pirjo Lehtoselle, Veijo Lehtoselle, Tapio Peltolalle ja Seppo Mattilalle tuttua puuhaa.  Kuva: Suvi Elo
    Lukemisto|Hyvinvointi
    26.11.202209:00
    Tuomo Kesäläinen

    Keihäskosken vanha kyläkoulu kohoaa suurten kuusivanhusten peittämän Paimenenmäen kukkulan kupeessa. Korkea ja komea hirsirakennus kohosi paikalle 1900-luvun alussa ja koulutoiminta jatkui rakennuksessa vuoteen 1992 asti.

    Rakennus tunnetaan nykyään Paimenenmäen kylätalona ja paikka on Tourulan-Keihäskosken aktiivisen kyläyhdistyksen toiminnan keskipiste.

    ”Kun kunta päätti koulutoiminnan loppumisesta, oli heti selvä, että kyläyhdistys on kiinnostunut ottamaan rakennuksen omaan käyttöönsä”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Mattila.

    Mattilalla, kuten myös kahvipöydän ääressä istuvilla Veijo Lehtosella ja Tapio Peltolalla on voimakas side rakennukseen, sillä miehet ovat käyneet rakennuksessa oman koulutiensä. Vielä vuosikymmenien jälkeenkin liikuntasalissa pelatut lentopallo-ottelut ja muut muistot kirpoavat tarinankertojien mieliin.

    ”Tahdoimme myös varmistaa, että henkilökohtaisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus saa arvoistansa jatkokäyttöä”, Veijo Lehtonen huomauttaa.

    Paimenenmäki palvelee paitsi kyläläisiä myös eri yhdistyksiä kokous-, kohtaus- ja juhlapaikkana. Paikalla järjestetään myös jo perinteeksi muodostuneita tapahtumia, kuten markkinoita, juhlalounaita sekä muita tapahtumia.

    ”Ensimmäinen ja yhä suosituin tapahtumistamme on äitienpäivälounas, joka kerää aina tuvan täyteen”, kertoo kyläyhdistyksen sihteeri Pirjo Lehtonen.

    ”Korona-aika rajoituksineen kuritti myös kyläyhdistyksen toimintaa, mutta on ollut ilo huomata, että väki on jälleen löytänyt tapahtumiin, kun rajoituksia ei enää ole.”

    Erilaiset tapahtumat ja tilojen vuokrat ovat tärkeä osa tulojen hankintaa, jolla kyläyhdistyksen on mahdollista ylläpitää suurta kiinteistöä.

    Yleisten vuokratilojen lisäksi Paimenenmäessä on myös kolme vuokra-asuntoa.

    ”Vanhat kyläkoulut ovat usein siitä hyviä ja monikäyttöisiä rakennuksia, että niissä on jo valmiina esimerkiksi vanhoja opettajien ja talonmiesten asuintiloja, joita saadaan helposti muokattua vuokra-asunnoiksi”, muistuttaa Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta.

    ”Ilman tällaisia lisätuloja ja kuntien sekä muiden tahojen avustuksia kylätalojen ylläpito olisi lähes mahdotonta.”

    Tänä talvena suomalaisten kylätalojen tulevaisuuden yllä mustana pilvenä leijuu energian hintojen voimakas nousu.

    ”Ainakin puheissa pelko on suuri ja todellinen, osa kyläyhdistyksistä on kuitenkin osannut ennakoida tulevaa ja varautua esimerkiksi päivittämällä lämmitysjärjestelmiä ja tekemällä hyvissä ajoin pidempiaikaisia sähkösopimuksia,” Linkoranta sanoo.

    ”Monessa paikassa kylätalot ovat ainoita paikkoja koko alueella, joissa järjestetään ­toimintaa, voi harrastaa ja tavata ihmisiä. Olisi todella sääli, jos taloja jouduttaisiin kustannusten nousun vuoksi pitämään kokonaan kylminä ja suljettuina.”

    ”Poikkeusoloissa, jos kaikki muut yhteydet katkeavat ja kännykät pimenevät, saadaan kyläradiolla yhteys seuraaviin kyliin ja ihmisiin.”

    Kylätalojen rooli voisi nousta tärkeäksi erilaisissa kriisitilanteissa ja poikkeusoloissa, kuten pitkien sähkökatkosten tai tietoliikenneverkon häiriöiden aikana. Tällöin kylätalot auttaisivat esimerkiksi lämpimänä pysymisessä, tiedonsiirrossa ja yhteydenpidossa.

    Paimenenmäen keittiön nurkasta löytyykin Suomessa vielä melko harvinainen kyläradio.

    ”Kylätalojen yhteyteen on rakennettu tukiasemia, joiden taajuudet perustuvat metsästäjien radiopuhelimissa käyttämiin taajuuksiin”, kertoo puhelinta esittelevä Seppo Mattila.

    ”Poikkeusoloissa, jos kaikki muut yhteydet katkeavat ja kännykät pimenevät, saadaan kyläradiolla yhteys seuraaviin kyliin ja ihmisiin.”

    Hiljattain toteutetussa kokeilussa yhteydenpitojärjestelmää testattiin neljän varsinaissuomalaisen ja satakuntalaisen kylän välillä, koska kantavuuksista ei tiedä ilman konkreettista testausta.

    Pisimmät välimatkat kylien välillä olivat jopa 60 kilometriä ja senkin matkan sanoma kantoi kirkkaana perille.

    ”Tukiasemista on tarkoitus rakentaa ketju, jonka pisteiden kautta tieto saadaan tarpeen vaatiessa kulkemaan hyvin laajalle alueelle,” Mattila kertoo.

    Vaikka kyläradiot ovat tilanteita varten, joita ei toivottavasti koskaan kohdata, kohoavat kylien ja kylätalojen merkitys hankkeen myötä jälleen pykälän ylöspäin, muodostaen kylätaloista tukikohtia poikkeuksellisten olojen sattuessa kohdalle.

    Seppo Mattila ja Veijo Lehtonen ovat tyytyväisiä Paimenenmäen kyläradioon, joka mahdollistaa yhteydenpidon myös sähkö- ja tietoyhteyskatkosten aikana.
    Seppo Mattila ja Veijo Lehtonen ovat tyytyväisiä Paimenenmäen kyläradioon, joka mahdollistaa yhteydenpidon myös sähkö- ja tietoyhteyskatkosten aikana. Kuva: Suvi Elo
    Lisää aiheesta
    • Löytänän kyläseuran toiminta on saanut uutta puhtia, kun vanhaa kylätaloa on kunnostettu kyläseuran puheenjohtajan Juha Variksen johdolla. Pöydän päässä Löytänän kyläseuran kokousta vetää sihteeri Johanna Holm.

      Historia ja perinne | Löytänän kylätalon kunnostus lähti rakkaudesta kotiseutuun – ”Halusin kunnioittaa täällä asuneiden ihmisten menneinä vuosikymmeninä tekemää suurta työtä”

    • Kulttuuri | Kyläkoulu sai vauhdilla uuden elämän – mutta pelkät lämmityskulut yli 20 000 euroa vuodessa

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa