

Jokainen ihminen kärsii elämässään luukadosta, tosin vain lukumäärien suhteen. Vastasyntyneellä vauvalla on peräti 300 luuta, mutta aikuisella ihmisellä on mukanaan kanniskeltavana vain 206 luuta.
Mihin ihmeeseen luut oikein katoavat? Eivät mihinkään, vaan ihmisen luut yhdistyvät vähitellen siten, että aikuisella on melkein sata luuta vähemmän kuin vauvalla.
Suuri määrä pieniä ja rustoisia luita on eduksi, jotta vauva mahtuu käpertymään kohdun ahtauteen ja tulemaan ulos synnytyskanavasta.
40. ikävuoden jälkeen luumassa alkaa pienentyä.
Kun ihmisen luut ovat saavuttaneet lopullisen lukumääränsä, eniten yksittäisiä luita on ihmisen kädessä. Kummassakin kädessä on peräti 27 erillistä luuta.
Pisimmän luun titteli menee reisiluulle, ja pienimmän ja kevyimmän luun titteli puolestaan välikorvan jalustin-nimiselle luulle.
Luun huippumassa saavutetaan 20–30 vuoden iässä, minkä jälkeen luukudoksen määrä säilyy terveellä ihmisellä samana noin 40 vuoden ikään asti. Tämän jälkeen luumassa alkaa pienentyä.

Aikuisen ihmisen kokonaispainosta noin 10–15 prosenttia on luuta. Luun painosta taas on noin 25 prosenttia vettä. Luut ovat kehon kalsiumvarasto, sillä luissa on säilössä noin 99 prosenttia kehon kalsiumista.
Kalsiumia kannattaa luiden terveyden vuoksi tankata ruokavaliosta. Maitotuotteiden lisäksi esimerkiksi pähkinät ja tummanvihreät kasvikset sisältävät kalsiumia. D-vitamiini puolestaan edistää kalsiumin imeytymistä.
D-vitamiinia saa auringonvalon, vitaminoitujen maitotuotteiden ja kasvipohjaisten juomien sekä vitamiinipillerien lisäksi muun muassa rasvaisista kaloista, kuten lohesta, muikusta ja siiasta.
Lähteet: Duodecim 14.5.2007, Healthline 26.6.2019