• Dokumentti paljastaa, että osassa Intiaa kalastusta harjoitetaan jopa dynamiitin avulla

    Kalastajien yhteiselo muiden luonnoneläinten kanssa ei ole Intiassa mutkatonta. Dokumentti valottaa, kuinka kyseenalaisiin keinoihin osassa maata on sorruttu.
    Kaveri-joella on monia hiekkasärkkiä.
    Kaveri-joella on monia hiekkasärkkiä.  Kuva: Aranya Parva Creations/Yle
    Koti|Ympäristö
    2.8.202621:00
    Aapo Nieminen

    Intiansaukko (lutrogale perspicillata) ja ihminen (homo sapiens), ovat jo pitkään eläneet rinta rinnan Etelä-Intian Kaveri-joella. Viime aikoina muutoksen tuulet ovat kuitenkin puhaltaneet joen uoman ympärillä ja sen asukit erkaantuneet toisistaan.

    Asia käy ilmi Yle Areenassa nähtävillä olevasta luontodokumentista Saukkojen jäljillä.

    Etenevä ilmastonmuutos ja saasteet ovat ajaneet saukot ja kalastajat molemmat ahtaalle. Kaveri-joen kalakannat ovat pienentyneet, minkä seurauksena vastakkainasettelu ihmisen ja saukon välillä on lisääntynyt.

    Vaikka saasteet ovatkin läsnä, näyttäytyy luonto television ruudulta silti taianomaisena. Dokumentti esittää Intian luonnon sen vehreine joenmutkineen ja lämpimine hiekkasärkkineen.

    Tästä poiketen Intiasta useimmiten esillä olevat mediakuvat keskittyvät pelkästään kaupunkien saasteisiin, vaikka maa on myös täynnä upeaa luontoa.

    Intiansaukko on ainoa niemimaalla tavattava saukkolaji ja vaarantunut sellainen. Se vaikuttaa kuitenkin sopeutuvan ympäristön muutoksiin oman nokkeluutensa ansiosta.

    Saukot ovat sosiaalisia eläimiä.
    Saukot ovat sosiaalisia eläimiä. Kuva: Aranya Parva Creations/Yle

    Dokumentti esittää monia kysymyksiä: Mikseivät joen ainoat petoeläimet menesty niin hyvin, kun voisi olettaa? Mikä on ihmisten ja saukkojen välinen suhde?

    Luontokuvaaja Sugandhi Gadadhar pyrkii vastaamaan kysymykseen yhdessä ystävänsä Shivan kanssa. Yhdessä he perehtyvät syvemmin Kaveri-joen saukkojen elämään, arjen haasteisiin ja yhteiseloon ihmisen kanssa. Löytääkseen vastauksia he tarvitsevat toistensa tukea.

    Shiva on viettänyt koko elämänsä joella kalastaen ja tuntee sekä saukot että kalastajat. Sugandhi on taas lumoutunut saukoista ja haluaa oppia niiden salaperäisistä elintavoista lisää.

    Pian ystävyksille valkeneekin kalastajien ja saukkojen välinen taistelu niukoista luonnon antimista ja päivittäisestä elannosta.

    Kalastajille saukot näyttäytyvät kaloja varastavana rosvojoukkona. Päivittäiset ansiot ovat pieniä ja riippuvaisia kalasaaliista. Saukot varastavat kaloja verkoista usein niitä samalla tuhoten. Laji on joutunutkin kärsimään kalastajien lisääntyneen epätoivon vuoksi.

    Myös Shivalle paljastuu, kuinka älykkäät saukot varastavat kaloja hänen pyydyksestään. Aiemmin Shiva luuli muiden kalastajien olleen asialla.

    Kaveri-joella kalasaalis hankitaan erilaisten pyydyksien avulla.
    Kaveri-joella kalasaalis hankitaan erilaisten pyydyksien avulla.  Kuva: Aranya Parva Creations/Yle

    Kiristynyt tilanne on saanut kalastajat harjoittamaan kyseenalaisia keinoja. Saukoille on asetettu ansoja ja kalastusta harjoitetaan muun muassa dynamiitin avulla, joka myrkyttää lisää jo ennestään saastunutta jokea.

    Vaikka tulevaisuus vaikuttaa synkeältä saukot ovat tarmoa täynnä. Kaiken myllerryksen keskellä ne osaavat myös elää hetkessä rantahiekalla temmeltäen.

    Lopulta ongelmat ovat osa laajempaa vyyhtiä. Ilmastonmuutoksen kiihtyminen ajaa yhä useammat lajit ahtaalle. Samalla se vaikuttaa monien ihmistenkin elinkeinoihin, vähentäen mahdollisuuksia harjoittaa omanlaistaan elämää.

    Muista luonto-ohjelmista poiketen dokumentti keskittyy suurelta osin ihmisen ja saukon välisen suhteen tarkasteluun. Ihmistä ei tulisikaan arvioida luonnosta erillään olevan lajina, vaan sen osana.

    Tehtävää on paljon, jos Kaveri-joen asukkaat halutaan taas kavereiksi keskenään. Dokumentin loppu ei tuo valmiita ratkaisuja pöytään, mutta luo toivoa. Arjen haasteet voi unohtaa hetkeksi saukkojen temmellystä ihastellessa.

    Saukkojen jäljillä, Yle TV2 perjantaina 7.8.2026 kello 20.00.
    Lisää aiheesta
    • Saukon jäljet avannolla.

      Luonto | Video: Uima-avannostani tulikin saukon ruokailupaikka

    • Kala on saukon tärkein ravinnonlähde. Talvella sille kelpaavat myös esimerkiksi sammakot.

      Luonto | Saukolla menee tällä hetkellä hyvin – ”Ei niitä määräänsä enempää ainakaan sisämaahan mahdu”

      Tilaajalle
    • Saukko aterialla. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Saukkojen aiheuttamat tuhot asetettava oikeaan mittaluokkaan

    Artikkelin aiheet
    intiansaukko
    kalastus
    ilmastonmuutos
    luontodokumentti
    Intia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä