

Saukon maininta kiintiömetsästävien lajien joukossa aiheutti kuohuntaa, kun metsästyslakia muutettiin viime vuoden lopulla.
Maa- ja metsätalousministeriöstä on kuitenkin todettu, että saukon kiintiömetsästystä ei olla aloittamassa. Ministeriö ei aio nimittäin valmistella erillistä asetusta, jota kiintiömetsästys toteutuakseen vaatisi.
Lajia kyllä metsästettiin aikoinaan. Tuolloin sitä pidettiin arvokkaana turkiseläimenä sen tuuhean ja vettähylkivän turkin takia. Nykyisin saukon turkeille tuskin olisi kysyntää.
Saukkojen metsästys on jatkossakin toteutettavissa vain poikkeusluvalla. Poikkeuslupa mahdollistaa vain sellaisten yksilöiden poistamisen, jotka aiheuttavat erityistä vahinkoa, kuten tapahtui Hangon Tulliniemessä tammikuussa.
Paljon mediahuomiota saanut saukkoperhe kalusi 25 uutta autoa. Autojen moottoritilaan päässyt joukkio aiheutti autoille noin 200 000 euron vahingot.
Vuosikymmeniä saukkoja tutkinut Risto Sulkava tuntee tapauksen ja sanoo, että syynä eivät todennäköisesti olleet autoista johtuvat makuelämykset.
”Saukot ovat yksinkertaisesti vain uteliaita ja ne keksivät kaikenlaista puuhaa ja pahantekoa ja ovat ehkä vähän vahingossa tulleet tuhonneeksi autoja. Etenkin nuoret saukot tekevät luonnossa välillä ihan ei-saukkomaisia juttuja”, Sulkava naurahtaa.
Lajina saukolla menee tällä hetkellä hyvin. Sulkava kertoo, että Suomen saukkokanta on runsastunut viime vuosikymmeninä, ja Suomessa elää nykyään arviolta 3 000–5 000 saukkoa.
Metsästyksen lisäksi saukkokannan romahdukseen vaikuttivat aikoinaan myös ympäristömyrkyt, jotka kasaantuivat ravintoketjun huipulla olevaan saukkoon. Rauhoituksen jälkeen laji on levittäytynyt koko maahan.
”Voimakkain kannan kasvu koettiin viime vuosituhannella. 2010-luvun jälkeen kasvua ei enää juurikaan ole ollut, mutta koska kanta on hyvä ja saukolla on isot elinpiirit, ei niitä määräänsä enempää ainakaan sisämaahan edes mahdu.”
Saukkokoiraan reviiri voi olla laajuudeltaan jopa sata neliökilometriä, mutta yhden koiraan reviirille mahtuu useita naaraita. Saukkomäärän lisääntyminen vaatisi sitä, että saukon reviirit pienenisivät tai ruokaa olisi saatavilla nykyistä enemmän.
Nykyisin suurin ihmisen aiheuttama uhka saukolle on liikenne.
”Valitettavan usein ne nousevat tielle, koska eivät uskalla mennä tien ali kulkeviin rumpuputkiin tai vain äkkäävät, että auratulla tiellä on helpompi liikkua. Joitakin saukkoja menehtyy vuosittain myös katiskoihin.”
Saukon menestykseen vaikuttaa se, että se ei ole ruokansa suhteen nirso, vaan lähes kaikkiruokainen peto.
”Kasvisravintoa se ei oikeastaan juurikaan syö. Koko vuoden mittaan kala on sille tärkein ravinnonlähde.”
”Kasvisravintoa se ei oikeastaan juurikaan syö. Koko vuoden mittaan kala on sille tärkein ravinnonlähde”, Sulkava kertoo.
Kaloista sille maistuu niin ahven, särki, made kuin hauki.
Pikkupuroissa saukon pääravintoa voivat talvisin olla sammakot. Ne ovat saukolle helppo saalis, koska sammakot ovat talvella puolihorroksessa veden pohjassa.
Saukko saattaa napsia hengenpitimikseen myös esimerkiksi rapuja, vesilintuja ja vesimyyriä.
On esitetty arvioita jopa siitä, että myös piisamin häviäminen voisi johtua saukoista.
On esitetty arvioita jopa siitä, että piisamin häviäminen voisi johtua saukoista.
”Piisami on ehkä ollut saukolle maukas suupala.”
Sulkava kertoo, että Brittein saarilta on saatavilla tutkimusta ja näyttöä siitä, että saukon paluu tietyille paikoille on romahduttanut myös alueen minkkikannan.
On kuitenkin epäselvää, kuolivatko minkit saukon vuoksi vai siirtyivätkö ne vain muualle.
Sulkavan mukaan minkki on joka tapauksessa saukkoa sopeutuneempi elämään maalla ja se pystyy saalistamaan paremmin esimerkiksi myyriä tai kaneja.
”Tappelutilanteista on kuitenkin todisteita, sillä minkeistä on löydetty saukon jättämiä puremajälkiä. Tiettävästi Venäjällä on havaittu myös tilanteita, joissa saukko tappaa minkin.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
