
Aikana ennen perunaa Suomi oli juuresten valtakuntaa. Esimerkiksi lanttu oli pitkään kansan peruspurtavaa, mutta nykyään lantusta tulee monelle mieleen lähinnä joulu ja lanttulaatikko.
Vaikka lanttu olikin pitkään kansan perusmuonaa, osattiin kyseisestä juureksesta ottaa tehot irti myös juhlapöydässä. Lanttulaatikko olikin aikoinaan nimenomaan pitoruokaa, joka alkoi vallata alaa juhlapöydissä 1700-luvulla ja nousi suureen suosioon erityisesti läntisessä Suomessa.
Lanttulaatikosta ja muista pitkään haudutelluista kasvisruuista ei tullut juhlaruokaa sattumalta, kertoo arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtori Ritva Kylli Oulun yliopistosta. Niiden suosio on perustunut nimenomaan makeuteen, kertoo
”Ihmisellä on luontainen mieltymys makeisiin syötäviin, ja ennen sokerintuonnin yleistymistä makeutta tavoiteltiin Suomessa esimerkiksi imellyttämisen keinoin.”
”Ihmisellä on luontainen mieltymys makeisiin syötäviin, ja ennen sokerintuonnin yleistymistä makeutta tavoiteltiin Suomessa esimerkiksi imellyttämisen keinoin.”
Nykyään laatikoihin saa helposti makeutta lisäämällä niihin siirappia, mutta ennen tuontisokerin aikaa imelletyt ruuat olivat talvikaudella lähes ainoita makeita suuhunpantavia. Kesäkaudella makeahampaan kolotusta saattoi taltuttaa esimerkiksi tuoreilla marjoilla ja hedelmillä.
Imellyttäminen perustuu kasvisten pitkään seisottamiseen lämpimässä, jolloin niiden sisältämä tärkkelys alkaa pilkkoutua makeaksi maltoosiksi.
Laatikkoruokien suosio liittyy makeuden lisäksi niiden kätevyyteen, Kylli huomauttaa. Sekä pidoissa että jouluna oli tärkeää, että ruoan saattoi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen.
”Lanttulaatikkoon liittyvissä kirjoituksissa saatettiin korostaa, että laatikon maku vieläpä parani uudelleen lämmitettäessä.”

Lanttu (Brassica napus subsp. rapifera) on kaalin ja nauriin risteymä. Suomessa viljellään lanttua noin 320 hehtaarilla, eikä viljelyala ole tällä vuosituhannella kauheasti heitellyt. Vertailun vuoksi: esimerkiksi perunaa viljellään noin 20 000 hehtaarilla.
Lanttua saa toki ruokakaupasta koska tahansa, mutta näyttävästi lantut ovat esillä vain joulun aikaan. Syy siihen, miksi lantusta on tullut lähinnä joulun ajan juures, liittyy perunan Suomen-valloitukseen.
1800-luvun alkupuolella peruna alkoi vähitellen syrjäyttää perinteisiä suomalaisia viljelyskasveja, ja lantun kohtalotovereita olivat esimerkiksi erilaiset pavut ja kaalit.
”Suomeen syntyi 1800-luvun kuluessa jopa perunan varaan rakentuneita monokulttuureja, mikä osoittautui tuhoisaksi siinä vaiheessa, kun halla tuhosi 1860-luvun nälkävuosina myös perunasadon”, Kylli toteaa.

Vaikka peruna olikin toiseen maailmansotaan mennessä valloittanut Pohjolan, lantun arvo muistettiin sotavuosina. Lanttu on nimittäin varsinainen C-vitamiinipommi, ja C-vitamiinin puutos puolestaan voi johtaa pahimmillaan keripukkiin, joka aiheuttaa heikkoutta ja saa hampaat löystymään suussa.
Kemian nobelistinakin tunnettu A. I. Virtanen laski, että keripukin estämiseksi sotilaan kannattaisi syödä kilo lanttua viikossa. Sotatalvi 1941–1942 saikin Suomessa nimen ”lanttutalvi”, sillä vaikka esimerkiksi peruna, vilja ja maito joutuivat säännöstelyyn, lanttu välttyi siltä kohtalolta.
Samaan aikaan myös Norjassa palattiin lanttujen ääreen, sillä sitrushedelmien tuonti maahan tyrehtyi. Norjalaiset keksivät kutsua lanttua Pohjolan appelsiiniksi, sillä eipä lanttu juurikaan jää appelsiinista jälkeen C-vitamiinipitoisuudessa.
Suomessa lanttu ja sota-aika jäivät ihmisten mieliin yhdistelmänä, johon ei varsinaisesti haluttu palata. Lanttu ei missään vaiheessa enää palannut suuressa määrin lautasille.
Tarkan talouden ihmiset ovat tosin tienneet kaiken aikaa, ettei lanttua kannata väheksyä. Tänäkin vuonna marketista voi ostaa ison lanttupussin yhdellä kolikolla.