Oletko veistellyt lantturuoskaa? Helppoa herkkua voi natustella vaikka navettatöiden lomassa

Maatilat ovat siitä metkoja työpaikkoja, että niihin liittyy vahvasti ylisukupolvinen tapojen siirtyminen ja muistitiedon vaaliminen. Aivan erityisiä ovat muistot, jotka liittyvät tilalla itse tuotettuun ruokaan.

Silloin vielä, kun isovanhempani Alli ja Oiva viljelivät kotitilaani, olin heidän ilonaan navetassa miltei joka armias päivä. Seurasin askareilla mummun vanavedessä kuin varjo.

En tajunnut olleeni melko raskas paimennettava kuin vasta hieman vanhempana. Tuolloin hoksasin, että minulle prännin nurkassa suotu lantturuoskan valmistus olikin tapa saada varjo erkaantumaan hetkeksi kulkijasta.

En ole kuullut kenenkään muun oman ikäiseni syöneen lantturuoskaa ja se on sääli. Niin makeaa ja mehevää se itse kasvatetuista lantuista ruopsutettuna oli. Mutta minäpä kerron nyt, kuinka sitä tehdään, niin sinäkin voit kokeilla. Mutta vain omalla vastuulla!

Otetaan puukko ja lanttu. Puukon terää pidetään kämmenen sisällä ruopsuttaen sillä lantusta ihan pienenpientä moskaa - ei siis raastetta. Tämä moska, ruoska, heitetään terältä suoraan huiviin. Nam!

Mitä hienompaa sulppua saat tehtyä, sen parempi! Mullan suhteen jotkut ovat tarkkoja. Pienet mullat eivät askareilla aterioidessa haitanneet. Kuva: Jaana Kankaanpää

Niin, kahdeksankymmentäluvulla alle kouluikäinen sai käyttää puukkoa lupaa kysymättä. Ja minähän osasin käyttää sitä melkoisen hyvin joka iltaisen lanttujen kuopsuttamisen ansiosta.

Jos puukko oli tylsä, niin otin hiomakiven ja hioin sen teräväksi. Ei lantturuoskaa tylsällä puukolla voinut tehdä.

Tämän ruokamuiston varmasti makeuttaa karjakeittiön rauhaisa miljöö, lehmän ja tuoreen maidon tuoksu sekä lypsykoneen tasainen jurnutus. Jos sinun valmistamasi lantturuoska ei maistu hyvälle, niin syy on varmasti siinä, ettei miljöö ole autenttinen.