• Itäraja-kirja avaa rajaseudun värikästä historiaa yksilöiden kautta

    Teoksen tarinallisuus pitää otteessaan, ja kuin huomaamatta lukija saa samalla aimo annoksen tietoa.
    Kuva: Siltala, Marjo Tynkkynen
    Koti|Kirjallisuus
    11.12.202523:00
    Terhi Torikka

    On asioita, jotka eivät unohdu, vaikka lähimuisti alkaisi pettää. Sodankylän Luirojoella kasvaneelle Annikki Peltovuomalle sellainen oli selviytyminen partisaani-iskusta, jossa äiti ja veljet tapettiin.

    Tarina on riipaisevin Itäraja-teokseen haastateltujen ihmisten muistoista. Peltovuoma ehti menehtyä ennen kirjain julkaisemista, mutta hänen tarinansa säilyy.

    Itäraja on viime aikoina näyttäytynyt julkisuudessa enimmäkseen ensin rekkajonojen ja turistivirtojen, sitten lähinnä uhkien ja raja-aidan kautta. 1 344 kilometrin matkalle mahtuu kuitenkin paljon muutakin.

    Sen Petri Pöntisen ja Marjo Tynkkysen Itäraja-teos oivallisesti kertoo, vaikka kirja alkaa uudelta raja-aidalta. Näkökulma ulottuu ulkosaaristosta Karjalan ja Kainuun kautta aina Sevettijärvelle asti.

    Rajan varrella ääneen pääsee monenlaisia persoonia. Sotia käsitellään, tietysti, mutta mukana mahtuu paljon muutakin.

    Kiehtovimpiin kuuluvat tarinat salakuljetuksesta ja runonlaulun merkityksestä sekä suomalaisten valtava rooli Kostamuksen kaivoskaupungin rakentamisessa.

    Hieno pala rajaseudun elämää on myös tohmajärveläisen suomalais-venäläisen pariskunnan avoin haastattelu. Vastaavia perheitä on paljon, mutta heistä saa lukea melko harvoin.

    Teoksen tapa käsitellä historiaa ihmisten kautta on onnistunut. Tarinamaisuus pitää otteessaan, kuvat tukevat tunnelmaa, ja kirja on helppo lukea. Kuin huomaamatta lukija saa samalla aimo annoksen tietoa menneestä.

    Haastateltavista kolme ehti menehtyä projektin aikana. Se kertoo siitä, kuinka viime tingassa tekijät keräsivät tarinoita rajaseudulta.

    Yhdenlaista haastateltavaa ja tarinaa jäin kuitenkin kaipaamaan, rajaseudulla nykyaikana elävää nuorta. Heitäkin on.

    Kuva: Siltala

    Petri Pöntinen ja Marjo Tynkkynen: Itäraja. 303 sivua. Siltala.

    Kirjoittaja on MT:n Kaakkois-Suomen aluetoimittaja

    Lisää aiheesta
    • Tohmajärveläinen Mika Piiroinen vaihtoi tuotantosuuntaa lypsykarjasta emolehmiin osittain hanhien vuoksi. Nyt hän luopuu perinnemaisemien laidunnuksesta petojen vuoksi. Kuvassa etualalla petoaita.

      Maidontuotanto | Karhut siirtyivät riistakameroista kännykkäkameroihin itärajalla – ”Jos karjatalous ajetaan alas, ei tänne paljon enää jää”

      Tilaajalle
    • Etelä-Karjala on menettänyt paljon rahaa sen jälkeen, kun itäraja sulkeutui. Nyt maakunta on menettämässä myös aluetukiaan. Kuvassa Lappeenrannan venesatama.

      Politiikka | ”Meidät ollaan laittamassa maksumiehiksi” ‒ itärajan maakunnat pelkäävät aluerahojensa puolesta

    Artikkelin aiheet
    Itäraja-kirja
    Petri Pöntinen
    itäraja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki