• Jauhelihakastiketta syntyy iso kattilallinen, josta riittää myös huomiselle. Jenniina Harkki on tottunut valmistamaan ruokia ilman reseptiä.
    Jauhelihakastiketta syntyy iso kattilallinen, josta riittää myös huomiselle. Jenniina Harkki on tottunut valmistamaan ruokia ilman reseptiä.  Kuva: Jussi Partanen

    Iltapäivällä 13-vuotias Jenniina Harkki kokkaa perheelleen kotiruokaa – ”Kouluruokailusta iso osa menee jonottamiseen”

    Seiskaluokan kotitaloustunnit innostivat Jenniina Harkin ottamaan tänä vuonna kotitaloutta valinnaisena.
    Tilaajalle
    Koti|Ruoka
    19.8.202618:00
    Helena Saine-Laitinen
    Sastamala

    Jenniina Harkki vääntää musiikit päälle ja hellannupit luoteeseen, kun hän alkaa laittaa ruokaa kotonaan Sastamalan Äetsässä.

    Pitkä tukka on sitaistu kiinni ja kädet pesty, kun joulukuussa 14 vuotta täyttävä peruskoululainen ottaa esille paistinpannun ja ryhtyy valmistamaan yhtä ruokabravuureistaan.

    Lieden vierellä on iso paketti jauhelihaa, tomaattimurskaa, ruokakermaa ja pussillinen spagettia. Kohta hellalla porisee jauhelihakastike ja spagettikattila.

    Työskentely on rauhallista ja hallittua. Näkee, ettei hän ole kauhan varressa ensimmäistä kertaa.

    Jauhelihakastike on yksi Jenniina Harkin arkiruokabravuureista.
    Jauhelihakastike on yksi Jenniina Harkin arkiruokabravuureista. Kuva: Jussi Partanen

    ”Olen aina viihtynyt keittiössä. Olin kai kahdeksanvuotias, kun aloitin kokkaamisen isäni kanssa. Kananmunien paistamisesta se alkoi. Äidin kanssa on tullut leivottua paljon. Viime vuonna sain lisäintoa koulun kotitaloustunneilla”, Harkki kertoo.

    Vielä 1970-luvulle saakka kotitaloustunnit olivat vain tytöille. Peruskoulu-uudistuksessa kotitaloudesta tehtiin kaikille yhteinen aine, jonka tavoitteena on opettaa arjen taitoja sukupuolesta riippumatta.

    Luokassa opetus tapahtuu neljän hengen ryhmissä, jotka pyritään muodostamaan tasa-arvoperiaatteella.

    Kolmetoistavuotias koululainen hallitsee myös makeiden leivonnaisten teon. Niistä suosikkeja ovat marjapiirakat, keksit ja juustokakut.
    Kolmetoistavuotias koululainen hallitsee myös makeiden leivonnaisten teon. Niistä suosikkeja ovat marjapiirakat, keksit ja juustokakut. Kuva: Jussi Partanen

    ”Jotkut ryhmässämme ovat aika vauhdikkaita. Silloin saattaa ruokaan mennä vähän enemmänkin mausteita. Tunnelma on tunneilla kuitenkin rento ja mukava.”

    Seitsemännellä luokalla kotitaloutta opiskellaan kolmen oppitunnin jaksoissa. Sen aikana käydään läpi päivän aiheet, jaetaan ryhmät ja reseptit ja kokataan.

    Valmiit ruoat syödään yhdessä katetun pöydän ääressä, minkä jälkeen hoidetaan tiskit ja muut siistimistyöt.

    Kotitehtäviksi on tullut tiskausta, pyykinpesua ja silitystä.

    ”Opettajani Mari Torpo oli ihanan kannustava, lempeä ja kiva. Sellainen luottotyyppi, jolle uskalsi kertoa kaikki tärkeät jutut.”

    Kotitehtäviksi on tullut tiskausta, pyykinpesua, tahranpoistoa ja silitystä. Harkki pitää niitäkin taitoja tärkeinä arjen pyörityksessä nyt ja tulevaisuudessa. Kotitaloudessa pidetään kirjallisten kokeiden lisäksi myös käytännön työkokeita.

    ”Sain arvonnassa koetehtäväksi valmistaa kiinalaista possukastiketta keitetyn riisin kanssa. Se meni hyvin. Olen aina saanut kotsan kokeista kiitettävän.”

    Pastan valmistamiseen Jenniina Harkki ei tarvitse reseptiä eikä ajastinta. Oikean kypsyyden hän tunnistaa kauhalla nostamalla.
    Pastan valmistamiseen Jenniina Harkki ei tarvitse reseptiä eikä ajastinta. Oikean kypsyyden hän tunnistaa kauhalla nostamalla. Kuva: Jussi Partanen

    Jenniina Harkki oli mukana myös koulun jälkeen kokoontuvassa kotitalouskerhossa. Pienemmässä ryhmässä työskentely sujui rauhallisessa tunnelmassa.

    ”Kerhossa saimme toivoa, mitä tehdään, ja halusimme leipoa paljon. Parhaiten jäi mieleen kinderkakku, jossa oli niin paljon suklaata, että nimesimme sen diabeteskakuksi.”

    ”Rullakebabit muistan siksi, että pojat onnistuivat polttamaan leipäpohjan, mutta täyte oli onneksi hyvää.”

    ”Ensi vuonna meillä on mahdollisuus suorittaa hygieniapassi.”

    Jenniina Harkki

    Valinnaisaineita miettiessään Harkki päätyi kotitalouteen.

    ”Otan sitä myös yhdeksännellä luokalla, koska silloin on mahdollisuus suorittaa hygieniapassi. Sen avulla saattaisivat ovet aueta helpommin ravintolaan kesätöihin.”

    Harkki kertoo syövänsä kouluruokaa mielellään, vaikka toivoisi siihen enemmän makua.

    ”Olisi kiva, jos tarjolla olisi maustepöytä, josta halukkaat voisivat rouhaista annokseensa pippuria tai suolaa tai lisätä jotain maustekastiketta.”

    Pyry-koira saattelee Jenniina Harkin koulumatkalle. Syyslukukausi käynnistyi Sylvään koulun kahdeksannella luokalla.
    Pyry-koira saattelee Jenniina Harkin koulumatkalle. Syyslukukausi käynnistyi Sylvään koulun kahdeksannella luokalla. Kuva: Jussi Partanen

    Yläkoululaisten suosikkiruoka oli uunimakkara ja perunamuusi. Kerran tai pari vuodessa koululaiset saavat päättää, mitä hyvää haluaisivat syödä. Usein voittajaksi äänestettiin tortillat tai kananugetit.

    ”Toivoisin, että ruokailu tapahtuisi porrastetusti luokka kerrallaan. Jonottamiseen voi mennä iso osa ruokatunnista, ja sitten on syötävä kiireessä.”

    Lisää aiheesta
    • Valpuri Helppikangas ja Helmeri Silvennoinen ottavat ruokaa Kastellin koulussa Oulussa. Koulun oppilailla ruokatunti kestää 50–60 minuuttia, joten heillä on aikaa syödä rauhassa.

      Ruoka | Valtaosa koululaisista joutuu syömään kiireessä – näin sujuu ruokailu jättikoulussa

      Tilaajalle

    Harkin mielestä on sääli, että kaikki eivät syö kouluruokaa. Opiskelu käy raskaaksi, jos ei tankkaa välillä polttoainetta.

    Häntä mietityttää myös, mistä johtuu, että jonkun tytön lautasella on yksinäinen lihapulla kirsikkatomaatin kera.

    ”Luulen, että tyttöjen liian pienet annokset johtuvat ulkonäköpaineista.”

    Jenniina Harkki

    ”Luulen, että liian pienet annokset johtuvat ulkonäköpaineista. Se on surullista. Olen onnekas, kun äitini on aina pitänyt huolta siitä, että syömiseen suhtaudutaan terveellä tavalla.”

    Kotona keittiön katossa keikkuu taulu, jossa kerrotaan keittiön olevan auki 24 tuntia vuorokaudessa, tosin itsepalveluperiaatteella. Jos nuorille tulee nälkä, aina saa mennä aukomaan kaappeja.

    Ruoanlaittoon Harkki ei yleensä tarvitse ohjeita, ja mausteiden kanssa hän improvisoi rohkeasti.
    Ruoanlaittoon Harkki ei yleensä tarvitse ohjeita, ja mausteiden kanssa hän improvisoi rohkeasti.  Kuva: Jussi Partanen

    ”Äitienpäiväksi ja synttäreille leivon täytekakkuja ja marjapiiraita. Suosikkejani ovat Oreo- ja Pätkis-juustokakut, kaurakeksit ja mustikkakuppikakut”, Harkki kertoo.

    ”Joskus otan Youtubesta ohjeita, joita sovellan vaikkapa lisäämällä piirakkapohjalle mustikoiden lisäksi vadelmia ja raparperia.”

    Kun sisarukset olivat nuorempia, äiti järjesti sokkomaistiaisia, Lapset istutettiin sermin taakse, ja äiti laittoi suuhun lusikallisen jotain jännää.

    Teemana saattoi olla vaikkapa tölkkituotteet, jolloin lapset saivat maistella purkkiparsaa, simpukoita ja oliiveja. Leikin varjolla saatiin ennakkoluulot poistettua, ja maistamisen jälkeen lapsi sai päättää, tykkääkö tuotteesta jatkossakin.

    ”Muistaakseni pidin melkein kaikesta, vaikka olin vasta viisi-kuusivuotias. Sitruunaan rakastuin ensipuraisulla, ja se on edelleen lempimakuni. Laitan juomaveteenkin sitruunaa, lisään vähän chiansiemeniä ja nautin pillillä.”

    Jenniina Harkin kotona on korostettu kunnolla syömisen tärkeyttä. Keittiö on käytettävissä, kun nälkä tai mieliteko yllättää.
    Jenniina Harkin kotona on korostettu kunnolla syömisen tärkeyttä. Keittiö on käytettävissä, kun nälkä tai mieliteko yllättää. Kuva: Jussi Partanen

    Pari kertaa viikossa hän kokkaa ruokaa, jota myös äiti pääsee nauttimaan töistä tultuaan. Muiksi bravuureikseen hän mainitsee kermaisen kanakastikkeen riisin kera sekä makaronilaatikon.

    Kaverin kanssa hän uppopaistoi churroja, espanjalaisia munkkitankoja, joita dippailtiin sulaan suklaaseen.

    Kouluaamuina Harkki syö aamupalaksi edellisenä iltana tekemäänsä tyrnimarjaista tuorepuuroa.

    Nyt jauhelihakastike saa lisämakua tacomausteseoksesta. Sitä hän on ripotellut myös popcorneille kavereiden illanvietossa.

    ”En aina kerro, mitä mausteita olen käyttänyt. Ei taikurikaan paljasta temppujaan. Riittää, kun maku on hyvä ja tekeminen oli kivaa.”

    Jenniina Harkki

    Syntynyt 2012 Tampereella. Asunut Mouhijärvellä, Lempäälässä, Vesilahdella ja nyt kaksi vuotta Sastamalan Äetsässä.

    Käy kahdeksatta luokkaa Sylvään koulussa Sastamalassa.

    Perheeseen kuuluvat Nana-äiti, Niko-isä, 2 isoveljeä, 1 isosisko sekä lemmikkihamsteri. Pihapiirissä on kanojen lisäksi kaksi kukkoa ja kaksi huskymix-koiraa.

    Harrastaa cheertanssia. Ollut myös palokuntatoiminnassa, bändikerhossa, kotitalouskerhossa ja oppilaskuntatoiminnassa.

    Harjoittelee ahkerasti pianonsoittoa ja toivoo omaa sähköpianoa. Haluaisi kokeilla myös näyttelemistä.

    Lisää aiheesta
    • Jos vaikkapa 7. luokan kotitaloustunnilta saapuu kotiin innokas teeleipien leipoja, Marttaliiton asiantuntijan mukaan vanhemman kannattaa antaa nuoren harjoitella taitojaan myös kotikeittiössä. Kuvituskuvassa banaanilla maustettuja teeleipiä.

      Ruoka | Lapsen ruuanlaittointoa kannattaa vaalia – onnistumisen kokemukset kotikeittiössä auttavat itsenäistymään

      Tilaajalle
    • Tiina Rantanen työskentelee kahtena päivänä viikossa Espoon Lintumetsän koulun kotitalousopettajana ja viihtyy työssään hyvin.

      Ruoka | Himahellan Tiina Rantanen kokkaa nyt MT:n lukijoille: ”On kolme asiaa, jotka haluan kaikkien muistavan”

    • Maija Lallon rakkaus ruokaan on peruja isovanhemmilta, jotka ovat kotoisin itärajan taakse jääneestä Karjalasta. Isovanhempien luona järjestetyt koko suvun illanvietot ja notkuvat pöydät tekivät Lalloon jo lapsena vaikutuksen.

      Ruoka | Pian valmistuva kotitalousopettaja hämmästelee: Monelle teinille kokkaus tarkoittaa noutoruuan hakemista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kotitalous
    ruoanlaitto
    kouluruokailu
    leivonta
    hygieniapassi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle