

Ruuanlaitto on näppärä taito, jolla saa omaan elämäänsä hallinnan kokemusta ja lisäksi säästää pitkän pennin. Oma asiansa on kuitenkin se, miten perheen jälkikasvun saa innostumaan keittiössä hääräämisestä.
Lasten ja nuorten ruuanlaittoinnostuksen herättelyyn vinkkejä antaa lapsiperheiden arjen tukemisen asiantuntija Katariina Silanen Marttaliitosta.
”Tärkeimmät lapsiin vaikuttavat ruokaympäristöt ovat koti, päiväkoti ja koulu. Näissä lapsi oppii ruuasta itsestään sekä ruokaan ja ruuanlaittoon liittyvistä asenteista”, Silanen aloittaa.
Pienet lapset ovat usein innokkaita keittiöapulaisia. Silasen mukaan tätä innostusta kannattaa vaalia, mutta aikuisen ei pidä ottaa lasten osallistamisesta liian vaivalloista ristiä kantaakseen. Omien voimavarojen riittävyys ja perheen verensokerien laskusuhdanne on syytä ottaa huomioon.
Jos siis lapselle löytyy jokin pikku tehtävä eikä kellään ole aivan kiljuva nälkä, totta kai lapsen voi ottaa mukaan kokkailemaan, Silanen muotoilee.
”Joskus on kuitenkin tarkoituksenmukaisempaa saada ruoka mahdollisimman nopeasti pöytään, ja tällöin on parempi, jos aikuinen hoitaa ruuanlaiton kokonaan.”
”Joskus on kuitenkin tarkoituksenmukaisempaa saada ruoka mahdollisimman nopeasti pöytään, ja tällöin on parempi, jos aikuinen hoitaa ruuanlaiton kokonaan.”
Lapsille sopivia ruuanlaittopuuhia kannattaa miettiä lapsen iän ja kehitystason mukaan. Aloitella voi vaikka vihannesten pesusta, salaatin repimisestä ja taikinan sekoittamisesta, ja kun lapsen hienomotoriikka kehittyy, voidaan vihannesten kuorimista ja pilkkomista alkaa harjoitella yhdessä.
”Mausteiden lisääminen on monen lapsen suosikkipuuhaa, eikä siinä hommassa ole grammalleen justiinsa, paljonko jotain persiljaa keitokseen päätyy”, Silanen huomauttaa.
Hän lisää, että yhdessä kokkailun pitäisi perustua siihen, että lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja aikuinen saa kokemuksen, että homma pysyy kasassa.
Jos ja kun jokin keitos tai leipomus epäonnistuu, Silanen kehottaa ensinnäkin aikuista vetämään henkeä. Lapselle on tärkeää opettaa, että sekä onnistumalla että epäonnistumalla voi kehittyä paremmaksi.
”Joskus oppi tulee kantapään kautta. Jos vaikka keksit palavat uunissa, lapsi oppii, että ruuan valmistumista pitää vahtia eikä karata leikkeihin.”

Erityisen tärkeää aikuisen oma asennemuutos on silloin, kun lapsi tai nuori haluaa itse kokeilla jotain keittiössä. Lopputulos saattaa näyttää maistua diplomaattisesti ilmaistuna innovatiiviselta ja sotkua saattaa ilmetä yllättävistäkin paikoista.
Silanen kuitenkin muistuttaa, ettei orastavaa ruuanlaittointoa kannata kitkeä alkuunsa liialla puuttumisella. Aikuisen pitäisi uskaltaa astua sivuun, antaa mahdollisuus kokeiluihin ja syödä yhdessä nuoren itsensä tekemiä pöperöitä.
”Jos nuori saa tällaisia onnistumisen ja itsenäistymisen kokemuksia, ne voivat kantaa hyvinkin pitkälle siinä vaiheessa, kun nuori muuttaa ensimmäiseen omaan kotiinsa.”
Peruskoulun opetussuunnitelmassa kotitalous on pakollinen aine vain 7. luokalla, jolloin oppilaat ovat vasta teini-ikänsä alussa. Jos kodissa ruuanlaitto ja siihen liittyvä opastus on jäänyt siihen mennessä paitsioon, harvoilla kotitaloustunneilla nuoren ruuanlaittoinnostus ei siis välttämättä itsestään herää.
Toisaalta on niitäkin nuoria, joille nimenomaan kotitaloustunnit purskauttavat ruuanlaittoinnostuksen valloilleen. Silanen huomauttaa, että tätä intoa on syytä kotona tukea.
”Jos koulusta tulee innokas teeleipien valmistaja, hänet kannattaa päästää puuhailemaan keittiöön.”

Vaikka ruuanlaitto ei nuorta nappaisikaan, Silanen huomauttaa, että nuorta voi osallistaa perheen ruokahuoltoon muullakin tavoin. Nuori kannattaa esimerkiksi ottaa mukaan perheen ruokalistan suunnitteluun, hänelle voi antaa pätkän ostoslistaa ruokakaupasta etsittäväksi tai antaa vastuuta vaikkapa salaatin valmistamisen.
”Myös päivittäiset keittiön kotityöt, kuten tiskien hoitaminen, pintojen pyyhkiminen ja roskien vienti ovat tärkeitä oppia”, Silanen lisää.