Ilmainen kouluruoka ei ole maailmalla itsestäänselvyys – jopa rikkaassa Pohjoismaassa syödään koulussa omia eväitä

Koululaisilla on ruokatauko ympäri maailmaa, mutta ruokailuja järjestetään eri maailmankolkissa eri tavoin.

Suomi sääti vuonna sotavuonna 1943 ensimmäisenä maana maailmassa lain, joka velvoitti tarjoamaan koululaisille maksuttoman aterian. Vuodesta 1948 alkaen maksuton kouluruoka kuului kaikille oppivelvollisuuskoululaisille, ja vuodesta 1977 lähtien se on ollut osa peruskoulujärjestelmää.

Yksi syy suomalaiseen tapaan tarjota maksutonta kouluruokaa liittyy suomalaiseen koulujärjestelmään, kertoo yliopistonlehtori Sanna Talvia Helsingin yliopistosta. Suomessa valtaosa oppilaista on julkisissa kouluissa ja yksityiskouluja on vähän, eikä perheen tarvitse todistaa olevansa köyhä, jotta lapsi saisi syödä koulussa maksutta.

Monessa muussa maassa julkinen ja yksityinen koululaitos puolestaan toimivat rinnakkain, ja niiden oppilaat saattavat olla hyvin erilaisista taustoista.

Kaikille oppivelvollisille on tarjottu Suomessa maksutonta kouluruokaa vuodesta 1948. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki

Suomen lähimpiä verrokkimaita kouluruokailun järjestämisessä ovat muut Pohjoismaat. Talvian mukaan Ruotsissa maksuton kouluruokailu on järjestetty samaan tapaan kuin Suomessa, eli kaikille koululaisille.

Norjassa ja Tanskassa taas koululaisten muonitus hoidetaan kotoa tuoduilla eväillä, jota kutsutaan norjaksi sanalla matpakke ja tanskaksi sanalla madpakke. Islannissakin kouluruokailu on perinteisesti tarkoittanut omia eväitä, mutta Talvian mukaan saarivaltiossa on siirrytty yhä enemmän suomalais- ja ruotsalaistyylisen kouluruokailun suuntaan.

Äkkiseltään voi kuulostaa järjenvastaiselta, että vauraassa öljyvaltiossa Norjassa koululaiset joutuvat syömään omia eväitä, vaikka valtion kassasta luulisi liikenevän kruunuja koululaisten ruokkimiseen. Talvia huomauttaa, että kouluruokailussa, kuten kaikessa muussakin ruokaan liittyvässä, kulttuurilla ja historialla on vahva merkitys.

Norjan yleisradioyhtiö NRK (1.1.2025) kertoo, että omat eväät eivät ole vain koululaisten juttu, vaan myös työpaikkojen lounasruokailut hoituvat työkavereiden kesken työpaikan taukotilassa omia eväitä syöden. Päivän ainoa lämmin ateria on Norjassa perinteisesti syöty päivällisaikaan.

Tankassa madpakke-kulttuuri liittyy Tanskan opetuksen ja laadunvalvonnan viraston osaltaan ajatukseen siitä, että lapsesta huolehtiminen on ensisijaisesti perheen tehtävä, ja tämä koskee myös ruokailun järjestämistä.

Eri maiden kouluruokailuihin liittyen Talvia on tutkinut suomalais-, ruotsalais-, islantilais- ja norjalaislasten kirjoituksia kouluruuasta. Tutkimukseen osallistuneet koululaiset pääsivät myös arvioimaan kuvamateriaalin perusteella naapurimaiden tapoja järjestää kouluruokailu.

Talvian mukaan on kiinnostavaa, miten ympäröivä ruokakulttuuri ohjaa lasten ajatuksia esimerkiksi aterian koosta. Norjassa lapset tottuvat pienestä pitäen kylmiin lounasvoileipiin, ja norjalaislapset saattoivatkin ihmetellä naapurimaidensa kouluruokalinjastoja katsellessa, miten kukaan jaksaa syödä noin paljon lämmintä ruokaa keskellä päivää.

Vastaavasti suomalaislapset vaikuttavat ihmettelevän norjalaislasten eväslaatikoita ja sitä, miten pelkillä leivillä ja hedelmillä jaksaa iltapäivään asti.

Talvia huomauttaa kuitenkin eräästä alustavasta, kiinnostavasta tutkimushavainnosta. Vaikuttaa nimittäin siltä, että vaikka suomalaislasten toteutuneet kouluruoka-annokset voivat jäädä hyvinkin niukoiksi ja että norjalaislapset vaikuttavat saavan eväistään keskimäärin enemmän energiaa.

Norjassa ja Tanskassa koululaiset ovat perinteisesti ottaneet omat eväät mukaan kouluun. Molemmissa maissa käydään kuitenkin toistuvasti julkista keskustelua siitä, olisiko lämmin ateria koulupäivän aikana kuitenkin koululaisten kannalta parempi ratkaisu. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu

Talvia ei lähde spekuloimaan alustavia tutkimustuloksia toistaiseksi tämän enempää, mutta hänellä on esittää valistunut arvaus siitä, miksi kouluruoka ei tahdo maistua koululaisille.

Hän kehottaa pohtimaan suomalaista kouluruokailutilannetta: valtavaan ja hälyisään ruokalaan mennään minuutintarkan aikataulun mukaan, ja ensimmäiset ruokailijat saattavat syödä jo vähän kello 10:n jälkeen.

Ruokalassa ruokailevan opettajan ateria on puolestaan nimeltään valvonta-ateria, mikä on Talvian mukaan käsittämätöntä. Hänestä termi kertoo osaltaan siitä, että ruokailu on tarkoitettu tehokkaaksi tankkaushetkeksi, jota opettajan pitää poliisityyliin valvoa.

”Kysymys kuuluu, haluammeko koululaisille tällaista ruokakasvatusta?” Talvia kysyy.