• Kaveri teki polvijärveläisestä Pertusta vähän isomman deitti-ilmoituksen – toiveiden kumppanilla on maalaisjärkeä

    Perttu Leminen toivoo löytävänsä Maajussille morsian -ohjelmasta elämänmyönteisen kumppanin, jonka kanssa arjesta voisi löytää pieniä, kivoja hetkiä.
    Tilaajalle
    Perttu Lemisellä on meneillään jännät ajat, sillä Ala-Mäkelän tilalla Polvijärvellä on tarkoitus tehdä aivan lähiaikoina sukupolvenvaihdos. Hän osallistuu tänä vuonna myös Maajussille morsian -ohjelman 18. tuotantokaudelle.
    Perttu Lemisellä on meneillään jännät ajat, sillä Ala-Mäkelän tilalla Polvijärvellä on tarkoitus tehdä aivan lähiaikoina sukupolvenvaihdos. Hän osallistuu tänä vuonna myös Maajussille morsian -ohjelman 18. tuotantokaudelle. Kuva: Matti Vassinen
    Koti|Perhe
    20.4.202520:00
    Tuovi Mäkipere

    Vähän isompi deitti-ilmoitus. Sillä tavoin polvijärveläinen Perttu Leminen kuvailee osallistumistaan Maajussille morsian -ohjelmaan.

    Viime vuonna Leminen oli sellaisessa tilanteessa, että hänellä oli takanaan kaksi seurustelusuhdetta. Suhteet olivat päättyneet hyvässä yhteisymmärryksessä, sillä Lemisen ja kumppanikandidaatin tulevaisuudensuunnitelmat eivät oikein kohdanneet.

    Hän oli puhunut ystäviensä kanssa muutamaan kertaan, pitäisikö laittaa hakemus vetämään Maajussille morsian -ohjelmaan. Ohjelma oli Lemiselle tuttu, sillä sitä on tullut televisiosta siitä asti, kun Leminen oli kahdeksanvuotias. Itse hän on seurannut ohjelmaa teini-ikäisestä asti.

    Syksyllä 2024 kaveri laittoi Lemisen seuranhakuun uuden vaihteen silmään.

    ”Kaveri soitti, että nyt sinulla on enterin painamista vaille valmis ilmoittautuminen Maajussille morsiameen”, Leminen muistelee.

    Hän sai ylipuhuttua kaverinsa nostamaan sormensa enteriltä siksi aikaa, että hän ehti itse paikan päälle lukemaan esittelytekstin itsestään. Sitten ilmoittautuminen lähti tuotantoyhtiölle.

    Yllätys oli melkoinen, sillä jo parin viikon päästä Leminen sai kuulla, että hänet oli valittu yhdeksi 18. tuotantokauden maajusseista.

    Lisää aiheesta
    • Yläriviltä vasemmalta maajussi Ville, Pia, Matti ja Antti. Alariviltä vasemmalta Perttu, Miia, Tuomas ja Ritva.

      Radio ja TV | Tässä ovat uudet rakkautta etsivät maajussit

      Tilaajalle

    Vaikka ohjelmaan osallistuminen on saanut perhosparven lepattamaan Perttu Lemisen vatsanpohjassa, hän on tyytyväinen, että uskalsi heittäytyä uuteen.

    ”Onhan tämä minun työni aika lailla paikkaan sidottua, eikä uusia ihmisiä tule jatkuvalla syötöllä vastaan. Ohjelma avaa mahdollisuuksia ihan uudella tavalla.”

    ”Kaveri soitti, että nyt sinulla on enterin painamista vaille valmis ilmoittautuminen Maajussille morsiameen.”

    Polvijärven Kuorevaara on pian 27-vuotiaan Perttu Lemisen kotikylä, jossa hän on asunut muutamaa vuotta lukuun ottamatta koko ikänsä.

    Lypsykarjatilalla on noin 50 lypsävää ja nuorkarja siihen päälle. Maidontuotannon lisäksi tilalla kasvaa oman karjan tarpeisiin rehunurmea, kauraa, ohraa ja vehnää.

    Perttu Leminen edustaa tilan neljättä sukupolvea. Tilan historia sai alkunsa jatkosodan melskeessä, kun Pertun isomummo lähti evakkoon Karjalasta Ruskealan kylästä kahden pienen lapsen kanssa.

    Isoukki kuoli rintamalla päivää ennen rauhaa, joten isomummo jäi leskeksi, yksinhuoltajaksi ja kodittomaksi. Isomummo ei kuitenkaan surkutellut kohtaloaan, vaan osti itselleen Polvijärveltä Ala-Mäkelän tilan ja elätti sillä perheensä.

    Maaliskuun lopulla Pohjois-Karjalassa oli vielä rutkasti lunta. Perttu Leminen toivoo, että mahdolliselta tulevalta kumppanilta liikenisi ymmärrystä sille, ettei maatalousyrittäjän töitä voi tehdä vain virka-aikaan.
    Maaliskuun lopulla Pohjois-Karjalassa oli vielä rutkasti lunta. Perttu Leminen toivoo, että mahdolliselta tulevalta kumppanilta liikenisi ymmärrystä sille, ettei maatalousyrittäjän töitä voi tehdä vain virka-aikaan. Kuva: Matti Vassinen

    Pienestä on siis lähdetty liikkeelle, mutta tilaa on kehitetty kahdeksan vuosikymmenen aikana jatkuvasti, Perttu Leminen kuvailee. Hän on itse saanut päättää, että kolmesta veljeksestä juuri hän, keskimmäinen, voisi jatkaa tilanpitoa.

    ”Veljet ovat auttaneet tilan töissä, mutta minä olen meistä se, joka kasvoi näihin töihin kiinni.”

    Peruskoulun jälkeen Leminen lähti ammattikouluun opiskelemaan maanrakennusalaa. Sieltä tie vei armeijaan, jossa hänen päässään alkoi kypsyä ajatus koulunpenkille palaamisesta.

    Hän mietti ensin maatalousalan perustutkinnon suorittamista, mutta päätyi nopeasti ajatukseen, että voisihan hän samalla vaivalla opiskella vähän enemmänkin ja vieläpä kotiseudun ulkopuolella.

    Vanhemmat tsemppasivat päätöksessä, joten Perttu haki agrologikoulutukseen Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Kolme ja puoli vuotta hurahti Etelä-Pohjanmaalla nopeasti, ja Leminen on tyytyväinen, että opinnot tuli suoritettua.

    ”Siellä sai uutta oppia ja näki vähän uusia ympyröitä. Siitäkin on etua, että tuli verkostoiduttua alan ihmisten kanssa.”

    ”Veljet ovat auttaneet tilan töissä, mutta minä olen meistä se, joka kasvoi näihin töihin kiinni.”

    Kun Perttu Leminen oli saanut agrologinpaperit taskuunsa vuonna 2023, vanhempien kanssa asuminen ei ollut enää vaihtoehto itsenäiseen elämään tottuneelle nuorelle miehelle.

    Oman tuvan tarve ratkesi lopulta näppärästi ilman, että Lemisen tarvitsi itse alkaa rakennuspuuhiin, sillä noin kilometrin päästä tilakeskuksesta tuli myyntiin omakotitalo.

    Kaupat tehtiin, ja sen jälkeen Leminen on pitänyt omaa pirttiään.

    Tilanpito on vielä pääasiassa Lemisen vanhempien vastuulla, mutta sukupolvenvaihdos on tarkoitus tehdä ihan lähiaikoina. Perttu Lemisellä on kuitenkin toistaiseksi myös päivätyö vakuutusyhtiö Lähi-Tapiolassa, jossa hän työskentelee maatalousasiantuntijana.

    Lemisen tavallinen arkipäivä syksystä kevääseen sujuu siten, että hän tekee karjahommat ennen vakuutustöitä, ja palkkatyöpäivän jälkeen karja kutsuu taas. Kesällä Leminen on puolestaan täysillä mukana tilan töissä.

    Jos jotain yllättävää ilmenee, perheenjäsenet auttavat joustavasti puolin ja toisin, Leminen kertoo.

    ”Apua saa varmasti myös sukupolvenvaihdoksen jälkeen.”

    Agrologiopintojen jälkeen Perttu Leminen osti itselleen oman talon noin kilometrin päästä lapsuudenkodistaan.
    Agrologiopintojen jälkeen Perttu Leminen osti itselleen oman talon noin kilometrin päästä lapsuudenkodistaan. Kuva: Matti Vassinen

    Perttu Leminen toivoo, että mahdolliselta tulevalta kumppanilta löytyisi ymmärrystä maatalousyrittäjän arkea kohtaan. Yhteistä aikaa järjestyy kyllä, mutta yrittäjän työt eivät rajoitu virka-aikaan, eikä pitkästä yhtämittaisesta kesälomasta voi kuin haaveilla.

    Kumppanilta Leminen toivookin myönteistä elämänasennetta, maalaisjärkeä ja halua jakaa tavallista arkea.

    ”Jokaisesta päivästä on mahdollista löytää pieniä, kivoja hetkiä”, Leminen pohtii.

    Jos mahdollinen tuleva kumppani haluaa osallistua tilan töihin, hän totta kai saa tehdä niin. Mikään velvoite se ei tietenkään ole, Leminen lisää.

    ”Toki etua olisi, jos hän pitäisi eläimistä, sillä niitähän täällä on.”

    Lisää aiheesta
    • Naapureita on autettu ennen ja autetaan edelleen. Kyyti kauppaan, kaatuneen puun siirtäminen tieltä tai naapuruston vanhuksen luona käynti ovat arjen pieniä sankaritekoja.

      Koti | Kyläyhteisön ansiosta maaseudulla on turvallista elää, vaikka palvelut ryövätään yhä kauemmas

    Myös maaseudulla asuminen vaatii omanlaistaan asennetta. Leminen kuvailee, että kaikenlaista voi tehdä ja harrastaa, mutta se vaatii hieman enemmän oma-aloitteisuutta kuin isossa kaupungissa.

    Polvijärven kirkonkylälle on tilalta matkaa seitsemän kilometriä, ja sieltä löytyy kattavat palvelut, jos ottaa huomioon, että kunnassa on vain noin 4 000 asukasta. Ruokaostoksille, terveysasemalle, varaosia ostamaan, pankkiasioille tai edes leipomoon ei tarvitse lähteä omaa kuntaa pidemmälle, ja isommat ostokset saa hoidettua 30 kilometrin päässä Joensuussa.

    Jos Perttu Leminen saisi katsoa kristallipallolla elämäänsä kymmenen vuoden päähän, hän toivoo, että hänellä olisi vierellä elämänkumppani, jonka kanssa olisi menty naimisiin. Hän haaveilee myös, että siinä vaiheessa olisi jo perheenlisäystäkin tullut.

    ”Ne on ne tärkeimmät. Lisäksi toki toivon, että tila pyörisi ja kasvaisi.”

    Perttu Leminen

    Syntynyt 1998. Kotoisin Polvijärven Kuorevaarasta Pohjois-Karjalasta.

    Perheellä lypsykarjatila, jossa on tarkoitus tehdä sukupolvenvaihdos piakkoin. Päivätyönään työskentelee maatalousasiantuntijana Lähi-Tapiolassa.

    Valmistui agrologiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta vuonna 2023.

    Asuu omassa talossaan vajaan kilometrin päässä tilakeskuksesta.

    Harrastaa muun muassa kuntosalilla käyntiä ja hiihtoa. Pitää mieluusti yhteyttä laajaan kaveripiiriinsä, jonka kanssa heillä on tapana järjestää tekemistä illanvietoista laskettelureissuihin.

    Osallistuu Maajussille morsian -ohjelman 18. tuotantokaudelle. Maajussille morsian ja sen sisarsarja Maajussille morsian: Kaikki tarinat esitetään MTV:llä syksyllä 2025.

    Lisää aiheesta
    • Reetta ja Pekka järjestelivät joulun aikaan Reetan vuohille ja lampaille oivat karsinat Pekan vanhaan navettaan.

      Perhe | Maajussi-Pekka ja Reetta rakastuivat tv:ssä tulisesti viime kaudella – näin heillä menee nyt

      Tilaajalle
    • Tero on eronnut ja kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja. Kuvituskuva.

      Ihmissuhteet | Maatalousyrittäjä Tero on ollut kuusi vuotta ilman romanttista suhdetta – ”Lehmiä en jätä, enkä etsi ilmaista työvoimaa”

      Tilaajalle
    • Talon pihalla on valtava tammi, joka todettiin vuonna 2021 Loimaan lehden kilpailussa paikkakunnan suurimmaksi.

      Koti | Hanna Aarnio palasi jatkamaan kotitilaa, joka on kulkenut suvulla 1500-luvulta asti – ”Toki tämä paratiisi vaatii myös työtä”

    • Talon pihalla on valtava tammi, joka todettiin vuonna 2021 Loimaan lehden kilpailussa paikkakunnan suurimmaksi.

      Koti | Hanna Aarnio palasi jatkamaan kotitilaa, joka on kulkenut suvulla 1500-luvulta asti – ”Toki tämä paratiisi vaatii myös työtä”

    • Tokrajärven vanhasta koulusta Ilomantsissa tuli koti Kinnusen kuusihenkiselle perheelle, joka muutti ummikkoina Etelä-Ruotsista itäiseen Suomeen. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa.

      Koti | Kuusihenkinen ruotsalaisperhe muutti rauhattomasta Göteborgista itärajan korpeen: ”Laitamme puuhellassa kaiken ruuan”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Maajussille morsian
    Perttu Leminen
    maatalous
    seudun elämä
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän