Vaikka elämä olisi joskus synkkää, vaikeudet ovat väliaikaisia. Kuva: Lari LievonenItsemurhiin liittyy sitkeitä väärinkäsityksiä − kriisityöntekijä Harri Sihvola oikaisee niistä yleisimmät
Lamavuodet olivat käännekohta Harri Sihvolan uralla. Nyt hän tekee työtä, jossa kohtaa ihmisiä elämän suurimmissa kriiseissä.Tilaajalle”Yksi kohtaaminen voi pelastaa hengen”, sanoo Mieli ry:n kriisityöntekijä Harri Sihvola. Lause ei ole iskulause tai ontto fraasi, vaan vuosikymmenten aikana nähty ja koettu asia.
Sihvola on kohdannut työssään ihmisiä elämän pahimmissa kriiseissä, kuunnellut tuhansia puheluita ja nähnyt, miten pienikin apu oikealla hetkellä voi estää tilanteen ajautumisen peruuttamattomaksi.
Käännekohta hänen omalla urallaan oli 1990-luvun lama.
Tuolloin Sihvola työskenteli nuorena sosiaalityöntekijänä Helsingin Töölössä alueella, jossa ihmisillä näytti menevän hyvin. Toimeentulotukea haki vain harva. Nousukauden vuosina monella oli illuusio siitä, että hyvät ajat jatkuvat ikuisesti.
Sitten lama tuli nopeasti.
”Tukihakemukset 14-kertaistuivat hetkessä. Korkealta tultiin alas ja kovaa. Ihmisten ongelmat alkoivat kaatua syliin”, Sihvola kertoo.
Erityisesti eräs tapahtuma on jäänyt mieleen.
”Asiakkaani oli juuri noita nousukauden aikana menestyneitä ihmisiä, joilta meni kaikki. Jäljelle jäivät vain velat. Keskustelimme vaihtoehdoista ja koitimme auttaa, mutta siihen aikaan tehokkaita työkaluja ei oikein ollut. Esimerkiksi velkajärjestelylaki tuli vasta myöhemmin. Eräänä päivänä hänen isänsä soitti ja kertoi miehen tehneen itsemurhan.”
Työssään Harri Sihvola kohtaa ihmisiä keskellä elämän vaikeimpia kriisejä. Kokonaisuudesta nousee silti toiveikas viesti: vaikeuksista selviää, elämä jatkuu. Kuva: Lari LievonenLaman jälkiä korjattiin vuosia. Velkajärjestelyt ja muut tukimuodot helpottivat monen tilannetta, mutta samalla sosiaalityön luonne muuttui.
”Työ muuttui asiakkaiden kohtaamisesta enemmän hakemusten käsittelyksi. Se ei ollut enää samaa kuin aikaisemmin.”
Sihvola huomasi uupuvansa. Hän kaipasi takaisin ihmisten kohtaamiseen. Siksi hän haki kriisityöhön – ja pääsi.
Muutos oli suuri.
”Ero oli kuin yöllä ja päivällä. Työ oli nyt lähes kokonaan asiakastyötä.”
Kriisityö on raskasta, mutta siinä on voimakas imu. Ihmisten auttaminen on palkitsevaa.
”Ihmisen kyky selvitä on hämmästyttävä. Vaikka aiheet ovat vaikeita – itsetuhoiset ajatukset, läheisen kuolema tai muu äkillinen kriisi – ihmiset selviävät niistä. Elämä jatkuu.”
”Mitä aikaisemmassa vaiheessa ihminen pääsee puhumaan ajatuksistaan, sitä pienempi riski on, että tilanne kriisiytyy.”
Kriisityön luonne on hänen mukaansa erilaista kuin moni luulee. Tärkeintä ei ole oikeiden sanojen löytäminen.
”Työn ydintä on läsnäolo ja rauhallisuus: kuuntelet ja otat vastaan toisen ihmisen tunteet.”
Usein kriisi syntyy yllättävästä tapahtumasta, joka laukaisee voimakkaan tunnereaktion. Jos ihminen jää siinä hetkessä yksin, asiat saatetaan painaa maton alle. Myöhemmin ne kuitenkin voivat palata masennuksena, katkeruutena tai päihteiden käyttönä.
Ensimmäiset keskustelut ovat usein sekavia.
”Asiat tulevat ulos kaoottisesti ja sekavassa järjestyksessä. Saatetaan puhua samaan aikaan asioista, jotka tapahtuivat eilen tai seitsemän vuotta sitten. Tunnekuohu on voimakas.”
Vähitellen tilanteeseen alkaa syntyä järjestys.
”Kun keskustellaan useamman kerran, tapahtumat asettuvat aikajanalle ja tunnekuohu pienenee. Sen myös huomaa, kun ihminen alkaa päästä kriisistä eteenpäin: puhe kääntyy enemmän tulevaisuuteen.”
Sihvola on oppinut vuosien aikana myös huolehtimaan itsestään. Hän pyöräilee paljon, noin 10 000 kilometriä vuodessa.
”Työpäivän jälkeen pyörämatka toimii nollauksena. Sen jälkeen työt eivät tule mukana kotiin.”
Aina tasapainon löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa.
”Työ on henkisesti rankkaa. Minulla alkoholi tuli jossain vaiheessa kuvioihin. Kuten aina, ei siitä apua ollut ja lopulta päätin lopettaa sen kokonaan.”
Työyhteisön merkitys palautumisessa on suuri. Vaikeita tilanteita käydään läpi yhdessä työtovereiden kanssa.
”Itse ei aina osaa arvioida, miten rankasti joku tapaus on vaikuttanut.”
Polkupyöräily on Harrille rakas harrastus ja tapa purkaa työasiat mielestä. Matka taittuu säässä kuin säässä ja lomalla voi tehdä pidempiä reissuja. Kuva: Lari LievonenNykyisin Sihvolan työ painottuu kriisityön lisäksi koulutukseen. Hän on nähnyt suuren muutoksen siinä, miten aiheesta puhutaan.
”Kun olin nuori, itsemurha oli asia, josta vaiettiin. Kaikki tiesivät jonkun, joka oli tehnyt itsemurhan, mutta siitä ei puhuttu ääneen. Aihe oli pitkään niin vaikea, ettei koko sanaa haluttu edes näkyviin.”
Hän antaa esimerkin 1970-luvulta. ”Kun itsemurhien ehkäisykeskus perustettiin, nimi piti muuttaa kriisikeskukseksi, koska alkuperäistä nimeä ei hyväksytty puhelinluetteloon.”
Nyt ilmapiiri on toinen.
”Yhteiskunnassa on enemmän selviytymistarinoita. Varsinkin nuoret uskaltavat puhua vaikeista asioista.”
Samalla kuitenkin väärät käsitykset elävät edelleen sitkeästi. Sihvola nostaa esiin kolme yleistä myyttiä ja muistuttaa, että niitä on muitakin.
Ensimmäinen myytti on, että itsemurhasta puhuminen lisäisi itsemurhia.
”Se ei pidä paikkaansa. Päinvastoin: mitä aikaisemmassa vaiheessa ihminen pääsee puhumaan ajatuksistaan, sitä pienempi riski on, että tilanne kriisiytyy.”
Toinen myytti liittyy siihen, että puhetta ei oteta vakavasti.
”Ajatellaan, että jos joku jatkuvasti puhuu itsemurhasta, hän ei tee sitä oikeasti. Todellisuudessa lähes kaikki itsemurhan tehneet ovat puhuneet aikeistaan etukäteen.”
Kolmas harhaluulo on, että itsemurhat koskisivat pääsääntöisesti miehiä.
”Tilastot näyttävät miesvaltaisuutta, mutta jos katsotaan myös yrityksiä ja itsetuhoisia ajatuksia, erot tasoittuvat. Myös tyttöjen ja naisten viestit pitää ottaa vakavasti.”
Sihvolan mukaan avun saaminen on Suomessa tällä hetkellä paremmalla tolalla kuin koskaan hänen uransa aikana.
”Menneestä on opittu. Ihmisille on tarjolla enemmän apua ja viranomaiset, kuten poliisi, ovat saaneet koulutusta itsetuhoisten ihmisten kohtaamiseen.”
Kaikkein tärkeintä on aito kohtaaminen.
Jos läheinen kertoo itsetuhoisista ajatuksista, tilannetta ei pidä kauhistella.
”Voi sanoa esimerkiksi, että ymmärsinkö oikein, että sinulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Sen jälkeen usein riittää kuuntelu ja myötäeläminen.”
Kriisipuhelimeen voi soittaa ympäri vuorokauden. Nuorille on tarjolla matalan kynnyksen chat-palveluja. ”Voi lähettää myös tekstiviestin, jos on vaikea puhua.”
Akuutissa tilanteessa, jos ahdistus tuntuu ylitsepääsemättömältä tai läheinen aiheuttaa huolta, pitää soittaa hätänumeroon.
”Jos tilanne on päällä tai reaktiot ovat voimakkaita, apua saa heti numerosta 112. Kynnys soittaa on monesti turhan korkea.”
Kun akuutti tilanne on ohi, apu jatkuu myöhemmin oman terveysaseman kautta.
Sihvola haluaa jättää ihmisille ennen kaikkea toivon viestin.
”Apua saa. Pahastakin tilanteesta selviää. Yksin ei pidä jäädä pyörittelemään asioita.”
Harri Sihvola
Syntynyt Kuopiossa 1964.
Opiskeli valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistossa ja työskenteli sen jälkeen sosiaalityöntekijänä.
Työskentelee kouluttajana ja kriisityöntekijänä Mieli ry:ssä.
Perheeseen kuuluu vaimo ja aikuiset lapset.
Harrastaa polkupyöräilyä.
Asuu ja työskentelee Helsingissä.
Kun tarvitset apua
Kriisipuhelin 09 2525 0111, päivystää 24/7.
Nuorille: Sekasin-chat , keskusteluapua nuorille.
Hätäkeskus 112, toimii vaikka puhelimessa ei ole sim-korttia.
Tekstiviesti 112, puhelimessa pitää olla sim-kortti.
112-mobiilisovellus, muista ladata appi puhelimeesi!
Arkisin virka-aikaan lähin terveysasema.
Muina aikoina oman alueen yleissairaalapäivystys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
