Sukulaiseni menehtyi kesken viimeisen kahvittelun – näistä syistä minä luovuin Presidentistä

Join edellisen kahvini vuonna 2018. Syy on se, että silloin kaatui viimeinen vanhimman polven vieraanvarainen sukulainen.

Kestitseminen oli hänen talonemännyydessään niin vahvasti läsnä, ettei pannun lähestymiseltä välttynyt sellainenkaan, joka ei muuten kahvia juonut. Kohteliaan kieltäytymisen merkkinä pohdin joskus käden laittamista kupin päälle, mutta siinä olisi palanut kämmenselkä.

Jokainen kyläily oli arvokas, mutta vahvan kahvin seuraukset tuhoisat: päänsärkyä, kylmää hikeä ja rinnanalaista tykytystä, joka muistutti maanpäällisen aikamme rajallisuudesta. Illaksi ei kannattanut poistua sataa askelta kauemmas kylpyhuoneesta.

En ole eläissäni tunnustanut itselleni ainuttakaan allergiaa, mutta sumpin suhteen heitin pyyhkeen kehään vanhan matriarkan lähdettyä kirjaimellisesti kesken viimeisen kahvittelun. Saadapa itsekin vanhana kuolla saappaat jalassa.

Liian moni asia jäi tältä 30-luvun muistajalta kysymättä ‒ vain kahvia ei ole tullut ikävä.

Tosin kerran ostin kotiini keittimen, kun kofeiiniin koukkuun jäänyt tyttöystävä ei olisi muuten luonani käynyt. Itse en aineeseen tuolloin enää kajonnut. Erotessa annoin kaapista vielä avaamattoman paketin Presidenttiä matkaan, mikä kyllä piristi tilanteen tunnelmaa.

Aiemmilla työpaikoilla absolutismini on pistetty merkille viimeistään kolmantena päivänä. Työsuhteen purkua koeajalla ei sentään ole tehty, vaikka kauhistelu ja uhkailu on muuten ollut kovaa.

Maaseudun Tulevaisuuden työhaastattelussa kysyttiin kokemusta traktorinajosta, mutta kahvinjuonnista ei onneksi mainittu sanaakaan. Eikä tilannetta tiedä moni toimittaja vieläkään, sillä täällä saa samasta automaatista myös kaakaota. Käsi vain kupin päälle, niin kukaan ei huomaa.