Emännän tietokirja neuvoi 1930-luvun naisia: ”Rasvaiset ruoat lihottavat hyvästi”

Aamiaisesta jäätymäpisteeseen. Kaakaosta lastensuojeluun. Lastentarhasta pöytätapoihin. Raajarikkoisesta öljylamppuun.

Näin etenevät vuonna 1937 painetun Emännän tietokirjan osien I–IV hakusanat. Ne antavat käsityksen, miten moninaisia elämänalueita kirja pyrki kattamaan.

WSOY:n ja Kotiliesi-lehden yhteishanke sisälsi aakkosjärjestyksessä olevia hakusanoja ja selityksiä niille. Selostuksia havainnollistivat valokuvat ja piirrokset.

Sana ”emäntä” kirjan nimessä ei tarkoittanut vain maatilan emäntää vaan kaikkia perheenemäntiä. Kirja oli suunnattu kotitaloudestaan vastuussa oleville naisille yhteiskuntaluokasta riippumatta maalla ja kaupungissa.

Neliosainen Emännän tietokirja ilmestyi 1930-luvun alussa. Tämä kirjapino on painettu vuonna 1937. Kuva: Mari Ikonen

Totta kai näin tärkeälle käsitteelle on laadittu oma hakusanansa. Se alkaa näin:

”Emäntä on kodin sielu. Emännän silmän täytyy olla kaikkialla läsnä ja hänen täytyy olla selvillä kaikesta, mitä kotona on ja mitä siellä tapahtuu.”

Selitys jatkuu: ”Perheen jäsenet eivät saa tuntea olevansa valvonnan alla, mutta kyllä, että heille on edullista asian menestymisen vuoksi neuvotella kaikista töistä emännän kanssa.”

Emännän on käytettävä kodissaan valtaa, mutta niin ettei kukaan huomaa.

Määritelmän mukaan emäntien tulee hallita ruokatalous, kodinhoito, käsityöt, lasten- ja terveydenhoito, apulaisten töiden ohjaaminen sekä maalla karjan- ja puutarhanhoito. ”Emännän työstä riippuu kodin taloudellinen menestys.”

Risatauti, risotto ja ristimekko. Emännän tietokirjan aihepiiri oli laaja ja moninainen. Kuva: Mari Ikonen

Mousset ja muffinit saattoivat edustaa osalle lukijoista vierasta maailmaa. Kuva: Mari Ikonen

Tietosanakirjan ensimmäinen laitos ilmestyi vuosina 1930–1932. Aihealueita olivat kodin piirin lisäksi myös naisten koulutusmahdollisuudet sekä monet yhteiskunnalliset aiheet.

Varsin perusteellisesti esitellään joitakin lakeja, kuten 1.1.1930 voimaan tullut avioliittolaki. Kirja kertoo, että lain mukaiset avioeroperusteet ovat uskottomuus, sukupuolitauti, törkeä pahoinpitely, rikos, huumaavien aineiden väärinkäyttö, mielisairaus, puolison katoaminen tai erillään asuminen välien rikkoutumisen vuoksi.

Hakusanassa ”pappi” mainitaan, että naisilta ”kirkkolakimme vielä toistaiseksi kieltää papiksivihkimisen”. Niin, naispappeutta saatiin odotella vuoteen 1986.

Hakusanojen joukossa oli merkittävien naisten pienoiselämäkertoja, joten kirja oli eräänlainen naisten Kuka kukin on. Niissä esitellään myös kirjan toimituskunnan jäsenet Hedvig Gebhard, Mandi Hannula ja Laura Harmaja.

Nimiölehdellä mainitusta viiden naisen toimituskunnasta varsinaisen toimitustyön teki Alli Wiherheimo, Kotilieden 35-vuotias päätoimittaja. Hän vastasi siitä, että ajan parhailta asiantuntijoilta tilatut artikkelit saivat tiiviin ja yhtenäisen muodon.

Hakusanojen kirjoittajissa vilisee professoreita, tohtoreita, maistereita, neuvoksia, insinöörejä ja johtajia, mutta myös ”rouvia” ja yksi neiti.

Kirjan piti palvella kaikkia yhteiskuntaluokkia. Tässä ollaan Liusvaaran huvilalla Vääksyssä 30-luvulla. Kuva: Museovirasto / Kansatieteen kuvakokoelma / Pekka Kyytisen kokoelma

Emännän tietokirja antaa paljastavan kuvan 1930-luvun naisten työmäärästä. Nykylukija ei ymmärrä, miten heidän päivänsä riittivät kaikkeen.

Pelkästään käsitöiden määrä oli hirmuinen aikana, jolloin vaatteet ja kodintekstiilit ommeltiin, kudottiin, neulottiin, virkattiin, kirjottiin ja nyplättiin itse. Verhomallien, vaatehuollon ja pukeutumisvinkkien yksityiskohdat täyttävät kymmeniä sivuja.

Ruokatalouden osalta kirjan lähtöajatus kaikille sopivuudesta on melko epätoivoinen. Mitä lienee ajatellut pulavuosina pientilan emäntä, jolle esitellään hakusanat ”gaufrette”, ”hors dʹoeuvre” ja ”hedelmäastiasto”.

Eri ruokien ravitsevuuteen kiinnitetään suurta huomiota, mutta päinvastoin kuin nykyään. ”Joka haluaa lihoa, syököön useita monipuolisia aterioita päivässä. [––] Rasvaiset ruoat lihottavat hyvästi.”

Valtavaa vastuuta naisille langetetaan perheensä terveydestä ja sairaanhoidosta ”hukkuneen virvoittamisesta” ”imeväisen ravitsemushäiriöihin”. Ajan karuun arkeen kuuluvat tuberkuloosi, tippuri ja lapsivuodekuume.

Karttaan on merkitty talvisotaa edeltäneen Suomen keuhkotautiparantolat. Kuva: Mari Ikonen

Hillityn asialliseen tekstiin hiipii välillä tunteikkuutta, kuten hakusanassa ”lipeäkivimyrkytys”:

”On rikollista säilyttää lipeäkivivalmisteita astiassa, jota ei ole varustettu suurilla ja selvästi näkyvillä myrkkymerkeillä, tai sellaisessa paikassa, mistä pikkulapset sen helposti voivat saada käsiinsä.”

Hakusanan kirjoittaja, lääketieteen lisensiaatti O. Tudeer, kuvailee yksityiskohtaisesti lipeän polttaman ruokatorven kohtalokkaita seurauksia.

Emännän tietokirjan maailma ei ole täysin vailla iloa, jos sellaista saa juhlien järjestämisestä, huonekasvien hoitamisesta ja sisustuksen viimeistelystä ristipistoliinoin.

1800-luvun lopulla syntyneet naiset oli kasvatettu epäitsekkyyteen, uhrautumiseen ja toisten palvelemiseen.

Kirjan sivulla 1 134 on valokuva vuoteessa makaavasta kalmankalpeasta naisesta ja kuvateksti: ”Toipuva äiti, jolla on vieressään 21:s lapsensa.”

Kevytmielisyys oli tuomittavaa. Ulkonäköön tuli satsata sen verran, että oli kaikissa tilanteissa puhdas, siisti ja moitteettomasti pukeutunut. Naisen tehtävänä oli valvoa myös muiden perheenjäsenten nuhteettomuutta.

Kun Suomi muutaman vuoden päästä joutui talvisotaan, 30-luvun naiset olivat valmiit kantamaan vastuunsa ja hautaamaan murheensa pystypäin, velvollisuudentuntoisina hautaan asti.

Kerttu Kyytinen leipoo piirakoita Laatokan Karjalan Kurkijoella 1930-luvulla. Kuva: Museovirasto / Kansatieteen kokoelma / Pekka Kyytisen kokoelma