

Miltä lapsuuden karkkimuisto maistuu? Todennäköisesti ainakin tikkarilta, sillä kyseinen nami on yleensä sen verran edullinen, että sen voi lapsikin ostaa taskurahoillaan.
Tikkari eli tikkukaramelli on tikun päästä syötävä makea herkku. Varhaisimman tikkarin keksijä on jäänyt vuosituhansien taakse historian hämäriin, mutta ainakin muinaisessa Egyptissä ja Kiinassa keksittiin kastaa hedelmiä tai marjoja hunajaan tikun avulla, jotta kädet eivät olisi aivan yltä päältä tahmeassa hunajassa.
Tikkarien englanninkielinen nimi, lollipop, juontaa juurensa vuoteen 1931, kun Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirasto rekisteröi virallisesti nimen Lolly Pop New Havenissa toimineen Bradley Smith Companyn tavaramerkiksi. Yritys oli aloittanut Lolly Pop -tikkareiden valmistuksen jo vuonna 1908, mutta yksinoikeuden saaminen nimeen vei vuosia.
Samassa yrityksessä työskennellyt Max Buchmuller keksi ja patentoi koneen, joka asetti tikkarien tikut automaattisesti paikoilleen. Uuden koneen ansiosta yritys pystyi valmistamaan noin 125 tikkaria minuutissa. Koneita kehitettiin edelleen kasvavan kysynnän vuoksi, ja lopulta tuotantokapasiteetti nousi 750 tikkariin minuutissa. ( Connecticut History, 13.10.2021.)

Nykyään tikkarilla tarkoitetaan yleensä tikun päässä olevaa, kovaa sokerimakeista, mutta tikkarit venyvät moneksi muuksikin. Kartionmuotoisia tikkukaramelleja voi valmistaa myös kotona kuumasta sokerimassasta. Kakkutikkareita eli candy popseja voi puolestaan valmistaa vaikkapa pyörittelemällä kääretorttulevyn palasista ja tuorejuustosta palloja, jotka pyöritellään tikun avulla esimerkiksi suklaarouheessa.
Useimmiten tikkareita voi bongata kaupan karkkihyllyltä, yleensä lapselle sopivalta korkeudelta hyllyn alaosasta. Suomalaisista makeisvalmistajista esimerkiksi Fazerilla tikkarit ovat olleet valikoimissa vuosikymmeniä, kertoo Fazerin candy-liiketoiminnan markkinointijohtaja Rasmus Bange.
”Yksi tuotteista oli Herkkutikku, jota valmistettiin vuodesta 1954 vuoteen 1969. 1960-luvulla valmistettiin myös piparmintun makuista tikkaria, jossa oli taipuisa varsi”, Bange kertoo.
Yksi Fazerin tunnetuimmista tikkarituotteista, Dumle-tikkari, on ollut markkinoilla jo vuodesta 1945. Bange kertoo, että Dumle-tikkari tuli osaksi Fazerin valikoimaa vuonna 1975, kun Fazer osti ruotsalaisen Mazetti-yhtiön.
Lapsiperheiden kestosuosikkitikkari, Muumi-tikkari, puolestaan vedettiin kokonaan myynnistä vuonna 2024. Syynä oli kovan karamellin ja suussa pehmenevän paperimassatikun yhteensopimattomuus. Nykyään tikkarien tikkuja ei saa Euroopan Unionin kertakäyttömuovidirektiivin vuoksi valmistaa muovista.
”Suomessa ei ole tikkarituotantoon tarvittavaa valmistuskyvykkyyttä, joten tuotanto on keskitetty maihin, joissa tätä osaamista ja kapasiteettia on.”
Tikkarit ovat Bangen mukaan klassinen ja vakiintunut makeiskategoria, joka säilyy jatkossakin osana makeisvalikoimaa. Tikkareiden myynti on melko tasaista ympäri vuoden ilman selkeitä sesonkihuippuja.
Bange lisää, että Fazer on tikkareissa tietoisesti pitäytynyt perinteisissä mauissa, jotka sopivat mahdollisimman laajalle kuluttajajoukolle. Suomalainen erityispiirre ovat salmiakinmakuiset tikkarit.
Fazerilla ei ole omaa tikkarituotantoa ja Fazerin tikkarit valmistetaan Puolassa ja Turkissa, Bange kertoo.
”Suomessa ei ole tikkarituotantoon tarvittavaa valmistuskyvykkyyttä, joten tuotanto on keskitetty maihin, joissa tätä osaamista ja kapasiteettia on. Fazer on puolestaan keskittynyt muihin makeistuotekategorioihin tehtaillaan Lappeenrannassa ja Vantaalla.”
Fazerin tikkareita myydään Bangen mukaan pääasiassa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Lisäksi tuotteita on saatavilla matkustajamyynnissä, kuten lentoasemilla ja laivoilla.
Maailman kenties tunnetuimpia tikkareita ovat espanjalaisen makeisvalmistajan Chupa Chupsin tuotteet. Chupa Chupsin näyttävän logon suunnitellut Salvador Dalí tunnetaan parhaiten surrealistisista maalauksistaan.