
Lasagnen valmistukseen valitaan suorakaiteen muotoinen, suhteellisen suuri uunivuoka. Tätä italialaista laatikkoruokaa kannattaa tehdä kerralla isompi määrä, sillä uudelleen lämmityksessä sen maut vain paranevat.
Onnistuneen lasagnen salaisuus piilee runsaissa kastikkeissa, sillä kuivat pastalevyt imevät itseensä nestettä. Miedon makuinen valkokastike tehdään vegeohjeessa kaurajuomalla. Valkokastike täydentää tomaattisen täytekastikkeen makua. Mikäli haluat tehdä ei vegaanisen version, vaihda kaurajuoma maitoon ja vegeraaste mozzarellaraasteeseen. Tofun tilalle sopii broileri.
Sinihomejuusto sopii maustamaan niin suolaisia kuin makeita ruokia ja leivonnaisia. Tällä kertaa juustomurut ripotellaan yhdessä ananaksen kanssa makean piiraspohjan päälle. Kardemumma pohjassa ja täytteessä tuo mukavan makulisän piiraaseen. Ananaksen tilalla voi käyttää muitakin säilykehedelmiä. Esimerkiksi päärynä on mainio pari sinihomejuuston kanssa.
Sinihomejuusto keksittiin aikoinaan vahingossa eteläranskalaisessa luolassa.
Turussa alettiin valmistaa 1935 suomalaista sinihomejuustoa. Nimen juusto sai kaupungin läpi virtaavan Aurajoen mukaan.
Voimakasarominen, 6 viikkoa kypsytetty juusto on murukoloinen, sinihomeen marmoroivaa herkkujuustoa. Maku on kirpeän hapan ja kermainen.
Sinihomejuusto sopii ruokien maustamiseen aina alkuruoista jälkiruokiin ja leivonnaisiin.
Quiche on ranskalaisen keittiön juustoinen klassikkoleivonnainen. Juuston lisäksi täytteeseen sopii savustettu kala tai liha. Juustoksi valitaan punaleimainen emmentalraaste. Siinä on hyvä aromi ja se sulaa kauniisti piiraassa.
Kreikkalainen kyläsalaatti on ruokaisa, joten se käy kevyeksi lounaaksi. Salaattiin marinoidaan kypsiä perunalohkoja sekä sipulirenkaita. Salaatin viimeistelee vuohenjuusto. Juustoviipaleet voi lisätä kylmänä tai lämmitettynä salaatin päälle.
6–8 annosta
Valmistusohje
Ruskista hienonnettu sipuli, valkosipuli ja pieniksi kuutioiksi leikattu tofu öljyssä pannulla. Lisää sulatettu, kuivaksi puristettu pinaattisose sekä tomaattimurska joukkoon.
Murustele kasvisliemikuutio pannulle joukkoon ja anna kiehua pari minuuttia. Mausta pippurilla ja sokerilla. Nosta liedeltä.
Valmista valkokastike kiehauttamalla jauhot öljyssä. Lisää kaurajuoma ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehua pari minuuttia, mausta ja lisää puolet raasteesta.
Levitä voidellun suorakaiteen muotoisen vuoan (noin 30 x 40 cm) pohjalle pinaattikastiketta. Lado päälle kerros lasagnelevyjä. Levitä niille puolet valkokastikkeesta. Lado päälle lasagnelevyjä.
Laita päälle loppu pinaattikastike ja loput levyt. Levitä päällimmäiseksi loppu valkokastike. Ripottele loput raasteesta pinnalle.
Kypsennä 175 asteessa noin tunti. Peitä leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa.
Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Huuhtele pinaatinlehdet ja tomaatit. Koristele lasagnen pinta värikkääksi.
4 annosta
Valmistusohje
Valmista ensin kastike. Hienonna veitsellä kuoritut valkosipulin kynnet ja rosmariini. Sekoita kastikeainekset. Viipaloi kuorittu sipuli kastikkeeseen marinoitumaan.
Leikkaa kylmät perunat lohkoiksi ja sekoita marinoitumaan sipulien kanssa pariksi tunniksi.
Lohko tomaatit. Suikaloi kurkku ja salaatti laakealle vadille. Kokoa loput salaattiainekset tarjoiluastiaan.
Viipaloi vuohenjuusto. Laita viipaleet leivinpaperin päälle ja käännä leivinpaperia myös viipaleiden päälle. Kuumenna pakettia paistinpannulla molemmilta puolilta.
Nosta lämpimät vuohenjuustoviipaleet salaattivadille ja valuta hunajaa päälle. Juustoviipaleet voi lisätä myös kylminä. Tarjoa lisäksi maalaisleipää.

8 annosta
Valmistusohje
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa muna joukkoon.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe sekä kardemumma. Yhdistä voivaahtoon.
Painele taikina voidellun piirasvuoan (halkaisija noin 28 cm) pohjalle ja reunoille.
Kuutioi ja valuta ananasrenkaat. Levitä ananaspalat ja juustomuru taikinapohjalle.
Sekoita munat, kerma ja mausteet. Kaada seos vuokaan.
Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna piiraan jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua.
8 annosta
Valmistusohje
Nypi voin joukkoon kuivat aineet. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi.
Taputtele taikina voideltuun, halkaisijaltaan noin 28 cm:n piiras- tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka kylmään täytteen valmistamisen ajaksi.
Hienonna purjo ja hauduta voissa pehmeäksi.
Hienonna lohi. Levitä purjo ja lohi taikinapohjalle. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään. Kaada vuokaan.
Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Peitä piiras leivinpaperilla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Leikkaa sitruunasta ohuita viipaleita koristeeksi.