Miksi klapeja ei koskaan ole riittävästi? Syitä halkoholismiin on monia

Kesämökillä kaadettiin valtava koivu. Sen pilkkominen on täyttänyt lomani, mutta en valita. Halonhakkuu on mieluisaa puuhaa.

Siinä saa kirjaimellisesti aikaan jotain kouriintuntuvaa, kun pino kohoaa ja käsiin tulee rakkoja. Saarnaamisesta saa harvoin niin näkyviä tuloksia.

Ehkä pidänkin enemmän nousevasta halkopinosta kuin puiden pilkkomisesta? Tulos hivelee silmää. Mökkitien varrella ihailen toisten kauniita pinoja. Ovat tasaisia kuin tiilimuurit, kunpa minunkin olisi!

Onko täydellinen halkopino vain esteettinen nautinto vai sisältyykö siihen keräilijän hamsteriharha? Halkoholisti haluaa saada liiterinsä täyteen, vaikkei olisi tarvetta. Kunhan kokoaa pahan päivän varalle. Mutta voiko kesämökin saunapuita koota yhtä vakavasti kuin asuintalon lämmitysvarastoa?

Paljonko ihminen tarvitsee tullakseen tyytyväiseksi? Pitääkö hänellä olla aina vähän enemmän kuin se, mitä jo on?

Keräily voi olla harrastus, joka opettaa keskittymään johonkin ja hankkimaan siitä kaiken tiedon. Mutta se opettaa myös kiinnittämään huomion sellaiseen, mikä vielä puuttuu. Kokoelma tulee saada täydelliseksi, muuten on mieli haikea. Yksi puuttuva on tärkeämpi kuin monet, jotka jo ovat tallessa.

Miksi ihminen kokoaa sellaista, mitä hän ei ehdi käyttää? Vainko katsellakseen kuin Muumimamma kellarin hillopurkkien riviä?

Minulla on paljon vaatteita, mutta säästäväisenä pidän niitä hajoamiseen asti. Paikkaan sukista ainakin yhden reiän ennen kuin suostun heittämään pois. Kenkiä ehdin liimauttaa monta kertaa ennen kuin ne puhkeavat sekä pohjasta että päältä.

Samaan aikaan olen silti ostanut uusiakin, mutta olen jättänyt vähälle käytölle. Säilyvät kai siistimpinä. Minulla on monta hattuakin. Jos olisi edes terävä pää, niin niitäkin kuluisi ja olisi kunnon syy ostaa uusi.

Halkopinon äärellä mietin, olenko niin kuin se Jeesuksen kertomuksen mies, joka ihaili hyvin kasvavia peltojaan ja päätti repiä vanhat aitat ja rakentaa suuremmat, että sato mahtuisi sisään. Sitten hän voisi olla tyytyväinen. Mutta Jeesus muistutti, ettei ihminen voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi miten paljon. Yhdessä yössä voi kuolla pois.

Varautua silti pitää. Antoihan Jumala Joosefinkin selittää faaraon unen lihavista ja laihoista lehmistä siten, että hyvien vuosien aikana on koottava viljaa edessä olevien katovuosien varalle.

Ei varautuminen ole jumalatonta omaisuuden kokoamista aittoja pullistamaan. Suomessakin tarvitaan omavaraisuutta ruoan tuotannossa. Huoletonta tulevaisuutta ei voi rakentaa vain tuonnin varaan. Pätee se sama lämpöenergiassakin.

Suuresta koivusta tuli moninkertaisesti se määrä halkoja, joka minulta vuodessa kuluu. Tavallisesti olen ostanut puut eräältä paikalliselta tuottajalta. Nyt olen hetken omavarainen ja toivottavasti onnellinen.