
Jos mikä niin hengitys on automaattista. Siitä ei tarvitse hengittäjän normaalisti huolehtia. Ja sen tarkoitushan on vain tuottaa elimistölle happea, jotta elintoiminnot luistavat.
Niinhän sitä luulisi, ainakin ennen kuin on lukenut tuoreen tutkimuksen. Sen mukaan sisään- ja uloshengitys yllättäen tahdistaa aivojenkin toimintaa: muistiin painamista ja asioiden muistista kaivamista.
Kyse on tutkimuksesta, johon osallistuivat Ludwig-Maximilians yliopisto Münchenissä, Max Planck -instituutti Berliinissä ja Oxfordin yliopisto.
Aiemmista tutkimuksista koe-eläimillä ja ihmisilläkin tiedettiin kyllä hengityksen vaikuttavan hermostoon ja aivotoimintoihin. Nyt haluttiin tarkemmin selvittää, vaikuttaako hengitys mitenkään muistiin.
Muistista hakemista testattiin kahden tunnin nokosten jälkeen.
Terveille vapaaehtoisille tehtiin muistitestejä, joissa piti muistaa ja yhdistellä heille näytettyjä kuvia ja sanoja. Muistista hakemista testattiin kahden tunnin nokosten jälkeen.
Testien aikana seurattiin aivotoimintoja EEG:llä eli aivosähkökäyrätutkimuksilla. Myös hengitystä rekisteröitiin ilmavirtaa mittaavalla laitteella.
Tuloksista selvisi, että kuvat muistettiin paremmin, jos ne oli näytetty juuri ennen sisäänhengitystä tai sen aikana. EEG:n alfa- ja beta-aaltojen käyrien muutokset osoittivat, että muistetun palauttaminen tapahtui etenkin uloshengityksen vaiheessa.
Havainnot osoittavat hengityksen vaiheiden vaikuttavan kykyymme muistaa. Hengitys toimii ikään kuin muistin tahdistimena.
Hengityksen ärsykkeen aivoihin on ajateltu välittyvän nenän ja aivojen yhteyksien kautta, nenän hajuja aistivien hermosolujen välityksellä. Jos niin on, herää kysymys, pitäisikö muistia kohentaa nimenomaan hengittämällä sisään nenän kautta vai toimiiko suuhengityskin.
Ainakin voi sanoa, ettei hengitystä kannata pidättää yrittäessään painaa mieleen tärkeitä asioita. Eikä silloinkaan, kun muistista pitäisi kaivella sinne säilöttyjä tietoja tai mielikuvia.