• Hirvikoira Niilo haukkui Eduskuntataloon komean sisustuselementin

    Uskollisen Niilon haukkuun kaadettiin 10-piikkinen sonni, jonka sarvet päätyivät arvopaikalle.
    Tilaajalle
    Kannonkoskella asuva Niilo on nyt 9-vuotias.
    Kannonkoskella asuva Niilo on nyt 9-vuotias. Kuva: Reijo Vesterinen
    Koti|Erä
    26.3.202620:30
    Mari Ikonen

    Valkoinen ruotsinhirvikoira Niilo on Reijo Vesterisen mukaan ”kaiken viljan koira”.

    ”Pikkupentuna se toi minulle ampumani kyyhkyn, ja sorsia se on hakenut vedestä ja maalta. Hirvien lisäksi se on haukkunut karhua ja ilvestä, ja helmikuussa se ajoi toista tuntia kettua”, kertoo Vesterinen, joka on pyytänyt Niilon kanssa myös vieraslaji supikoiria.

    Kun edellisestä hirvikoirasta, Fionasta, aika jätti, Reijo halusi toisen samaa rotua. Niilo-pentu haettiin Oulusta.

    Kahden valkin kokemuksella Vesterinen sanoo, että valkoinen hirvikoira on erittäin kiltti ja uskollinen, isäntäänsä kiintynyt.

    ”Niilo tulee kutsusta luo eikä jää yöksi metsään haukkumaan.”

    Yhdeksänvuotias Niilo pysyy pihassa kytkemättömänä, mutta Vesterinen käyttää sillä varmuudeksi tutkapantaa. Silloin harvoin, jos koira lähtee pihasta riistan perään, se on helppo hakea pois.

    Koirien kiinnipitoaikana Niilo pääsee pitkille lenkeille metsäteille ja juoksee valjaiden ja fleksin kanssa Reijon mönkkärin edellä.
    Koirien kiinnipitoaikana Niilo pääsee pitkille lenkeille metsäteille ja juoksee valjaiden ja fleksin kanssa Reijon mönkkärin edellä. Kuva: Reijo Vesterinen

    Ensimmäisen hirvensä Niilo haukkui parivuotiaana, ja sen jälkeen joka vuosi muutaman. Seurassa on neljä hirvikoiraa, jotka vuorottelevat.

    Niilon tähtihetki koitti 12.10.2024, jolloin Suomen Metsästäjäliiton 100-vuotisjahti järjestettiin Kannonkoskella. Isäntinä olivat Mannilan Jahti ja naapuriseura Vuoskosken Paukku.

    Vesterisen ohjaama Niilo löysi ja haukkui 10-piikkisen hirvisonnin, jonka pääsi ampumaan Viron Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Tönis Korts.

    Reijo Vesterinen, Niilo ja virolainen Tönis Korts kymppipiikkisen kaadolla 12.10.2024.
    Reijo Vesterinen, Niilo ja virolainen Tönis Korts kymppipiikkisen kaadolla 12.10.2024. Kuva: Jari Kinnunen

    Kun Korts ei halunnut komeita sarvia mukaansa, jahtiin osallistuneet Eduskunnan eräkerhon jäsenet pyysivät, saataisiinko ne Arkadianmäelle.

    Viime joulukuussa Kannonkoskelta lähti Helsinkiin kolmen miehen lähetystö sarvia luovuttamaan. Trofeeksi ne oli työstänyt Touko Kauppinen, ja hänen isänsä, puuseppä Osmo Kauppinen oli tehnyt pihlajaisen taustalevyn.

    Eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja Mikko Savola lupasi, että trofee pääsee arvokkaalle paikalle.

    Eduskuntatalossa ei ole ennen ollut hirvensarvia. Eräkerhon puheenjohtaja Mikko Savola lupasi, että trofee pääsee arvopaikalle.
    Eduskuntatalossa ei ole ennen ollut hirvensarvia. Eräkerhon puheenjohtaja Mikko Savola lupasi, että trofee pääsee arvopaikalle. Kuva: Reijo Vesterinen

    Jälkeläisiä Niilolla ei ole. Viime keväänä tuli morsianehdokas käymään, mutta sen kiima oli jo mennyt ohi. Tänä keväänä astutusta yritetään ehkä uudelleen.

    ”Niilo taitaa olla minun viimeinen koirani.”

    Reijo Vesterinen

    Pitkän linjan metsämies, Maaseudun Tulevaisuuden eläkkeelle jäänyt toimittaja Reijo Vesterinen, 74, ei ole suunnitellut uuden koiran hankkimista.

    Sudet arveluttavat. Toistaiseksi susista ei ole ollut Kannonkoskella koirille vaaraa, mutta tilanne voi muuttua.

    Ikäkin tulee vastaan.

    ”Kun lähtee nollasta koiranpennun kanssa, se tietää hyvässä lykyssä 10 vuotta yhteistä erätaivalta. Joten kyllä se taitaa tämä Niilo olla minun viimeinen koirani.”

    Lisää aiheesta
    • Iina Laurukainen, puoliso Jussi Impola sekä lapset Milla ja Mikael kulkevat jahtihommissa koko perheen voimin.

      Erä | ”Metsästys on yksi parhaimpia koko perheen harrastuksia” − jahtireissuille osallistuu yhä enemmän nuoria ja naisia

      Tilaajalle
    • Harmaa norjanhirvikoira Pera hakeutui reissunsa päätteeksi hakkuutyömaalla olleen moton liepeille, ja pääsi kotiinsa.

      Erä | Hirvikoira Pera selviytyi kolmen päivän karkumatkastaan susialueiden läpi

      Tilaajalle
    • Metsästäjät eivät paikoin voi päästää koiria lainkaan irti metsään susien takia.

      Erä | Metsästäjäliitto muistuttaa hirvikoirien tärkeydestä – lisääntynyt susipaine estää koirien käyttöä

    Artikkelin aiheet
    hirvikoira
    metsästys
    Eduskunta
    Kannonkoski
    Suomen Metsästäjäliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle