
Valkoinen ruotsinhirvikoira Niilo on Reijo Vesterisen mukaan ”kaiken viljan koira”.
”Pikkupentuna se toi minulle ampumani kyyhkyn, ja sorsia se on hakenut vedestä ja maalta. Hirvien lisäksi se on haukkunut karhua ja ilvestä, ja helmikuussa se ajoi toista tuntia kettua”, kertoo Vesterinen, joka on pyytänyt Niilon kanssa myös vieraslaji supikoiria.
Kun edellisestä hirvikoirasta, Fionasta, aika jätti, Reijo halusi toisen samaa rotua. Niilo-pentu haettiin Oulusta.
Kahden valkin kokemuksella Vesterinen sanoo, että valkoinen hirvikoira on erittäin kiltti ja uskollinen, isäntäänsä kiintynyt.
”Niilo tulee kutsusta luo eikä jää yöksi metsään haukkumaan.”
Yhdeksänvuotias Niilo pysyy pihassa kytkemättömänä, mutta Vesterinen käyttää sillä varmuudeksi tutkapantaa. Silloin harvoin, jos koira lähtee pihasta riistan perään, se on helppo hakea pois.

Ensimmäisen hirvensä Niilo haukkui parivuotiaana, ja sen jälkeen joka vuosi muutaman. Seurassa on neljä hirvikoiraa, jotka vuorottelevat.
Niilon tähtihetki koitti 12.10.2024, jolloin Suomen Metsästäjäliiton 100-vuotisjahti järjestettiin Kannonkoskella. Isäntinä olivat Mannilan Jahti ja naapuriseura Vuoskosken Paukku.
Vesterisen ohjaama Niilo löysi ja haukkui 10-piikkisen hirvisonnin, jonka pääsi ampumaan Viron Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Tönis Korts.

Kun Korts ei halunnut komeita sarvia mukaansa, jahtiin osallistuneet Eduskunnan eräkerhon jäsenet pyysivät, saataisiinko ne Arkadianmäelle.
Viime joulukuussa Kannonkoskelta lähti Helsinkiin kolmen miehen lähetystö sarvia luovuttamaan. Trofeeksi ne oli työstänyt Touko Kauppinen, ja hänen isänsä, puuseppä Osmo Kauppinen oli tehnyt pihlajaisen taustalevyn.
Eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja Mikko Savola lupasi, että trofee pääsee arvokkaalle paikalle.

Jälkeläisiä Niilolla ei ole. Viime keväänä tuli morsianehdokas käymään, mutta sen kiima oli jo mennyt ohi. Tänä keväänä astutusta yritetään ehkä uudelleen.
”Niilo taitaa olla minun viimeinen koirani.”
Pitkän linjan metsämies, Maaseudun Tulevaisuuden eläkkeelle jäänyt toimittaja Reijo Vesterinen, 74, ei ole suunnitellut uuden koiran hankkimista.
Sudet arveluttavat. Toistaiseksi susista ei ole ollut Kannonkoskella koirille vaaraa, mutta tilanne voi muuttua.
Ikäkin tulee vastaan.
”Kun lähtee nollasta koiranpennun kanssa, se tietää hyvässä lykyssä 10 vuotta yhteistä erätaivalta. Joten kyllä se taitaa tämä Niilo olla minun viimeinen koirani.”