• Pariterapeutti kertoo, miksi moni pari eroaa loppukesästä

    Valtaosa ihmisistä uskoo pitkään parisuhteeseen, mutta alkusyksystä tulee kuitenkin eropiikki.
    Tilaajalle
    Toisilla parisuhde kukoistaa kesällä, toisilla menee huonommin.
    Toisilla parisuhde kukoistaa kesällä, toisilla menee huonommin. Kuva: Jere Lauha
    Koti|Ihmissuhteet
    1.8.202619:00
    Janica Pörhönen

    Elokuu on tilastollisesti avioerojen huippukuukausia. Lomien jälkeen jätetään eniten avioerohakemuksia. Esimerkiksi vuoden 2025 elokuussa avioeroja oli 944, joka on vajaat kahdeksan prosenttia koko vuoden avioliittojen puruista, joita oli yhteensä 11 795. Viime vuoden syyskuussa puolestaan avioeroja oli reilut yhdeksän prosenttia koko vuoden avioeroista.

    Tampereen seurakunnan johtavan perheneuvojan Markku Orsilan mukaan lomalla parisuhde voi kriisiytyä useista syistä.

    ”Osa saa korjattua parisuhdettaan lomalla, kun vietetään esimerkiksi perheen kanssa aikaa. Osalla taas kriisit puhkeavat kesällä, kun on enemmän aikaa miettiä asioita. Myös odotukset parisuhdetta kohtaan voivat olla korkealla, kun ajatellaan, että lomalla pitäisi olla erityisen mukavaa. Osa puolestaan pelaa kesällä alkoholin ja päihteiden kanssa”, Orsila kertoo.

    Orsilan mielestä osan lomien jälkeisistä eroista voisi ehkäistä esimerkiksi keskittymällä positiivisiin asioihin suhteessa ja sanoittamalla ne toiselle.

    ”Helposti huomataan loukkaukset ja vaille jäämiset. Moni sanoo, että positiivisuus on syvältä, mutta sekin on keino huomata hyvät asiat ja kiittää toista asioista.”

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tarjoama pari- ja perheneuvonta on luottamuksellista ja maksutonta. Asiakkuus ei edellytä kirkon jäsenyyttä. Oman paikkakuntan lähimmän keskuksen löytää kirkon perheneuvonnan nettisivuilta.

    Tampereen seurakunnan perheneuvonnan pariterapiakäynnille saa yleensä ajan muutamassa viikossa. Pisimmillään aikaa voi joutua odottamaan pari kuukautta.

    Orsilan mukaan pariterapiaan lähtöön voi olla erilaisia syitä. Sinne kannattaa hakeutua, jos tuntuu, että omat konstit eivät riitä.

    Kirkon pariterapian asiakkaista noin 43–44 prosenttia on miehiä. Osuus on pysynyt suunnilleen samana ainakin 15 vuoden ajan.

    ”On aika harvinaista, että terapiassa käy näin paljon miehiä. Minusta se kertoo siitä, että parisuhde on tärkeää miehillekin.”

    Markku Orsila on sitä mieltä, että toisin kuin luullaan, suomalaiset eivät eroa helposti parisuhteistaan. Silti joukossa on niitä, jotka eroavat liian kevyillä perusteilla.

    ”Ihmiset uskovat yhä pitkiin parisuhteisiin ja haluavat uskollisen ja luotettavan puolison, jonka kanssa voi kulkea yhteisen elämän matkan.”

    ”Onhan toki niitäkin, jotka miettivät koko ikänsä, olisiko pitänyt erota. Se on niin iso elämänpäätös”, hän pohtii.

    Keskimäärin parit käyvät kirkon tarjoamassa perheneuvonnassa 6–7 kertaa. Käynnille voi halutessaan tulla myös yksin, ja joskus se lähes välttämätöntä, jos suhteessa on väkivaltaa tai sen uhkaa.

    ”Ihmiset uskovat yhä pitkiin parisuhteisiin ja haluavat uskollisen ja luotettavan puolison, jonka kanssa voi kulkea yhteisen elämän matkan.”

    Lisää aiheesta
    • Avioeroissa kustannuksissa on valtavan suuri hintahaarukka.

      Kodin talous | Näin paljon avioero ja naimisiin meneminen oikeasti maksaa

      Tilaajalle
    • Yhteiset toiveet eivät toteudu itsestään, jos kumppanille tapahtuu jotain. Tämän takia asiakirjat täytyy laittaa kuntoon.

      Perhe | Leskeltä voi lähteä talo alta, jos yhtä asiaa ei ole otettu huomioon

      Tilaajalle
    • Tässä on hyvä. Satu Timosen ja Aleksi Vainion festareilla syttynyt rakkaus asuu nyt arjessa.

      Ihmissuhteet | Satu ja Aleksi rakastuivat festareilla vakavin seurauksin

      Tilaajalle
    • Merkit liiallisesta harrastamisesta täyttyvät silloin, kun puoliso ja lapset alkavat kärsiä huomion ja yhteisen ajan puutteesta. Kuvan metsästäjä ei liity juttuun.

      Ihmissuhteet | Metsästys voi tuhota parisuhteen

    Artikkelin aiheet
    parisuhde
    avioero
    pariterapia
    perheneuvonta
    Tampereen seurakunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle