• Näin paljon avioero ja naimisiin meneminen oikeasti maksaa

    Naimisiin meneminen on lähtökohtaisesti ilmaista. Avioeroissa kustannukset liikkuvat sadoista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin.
    Tilaajalle
    Avioeroissa kustannuksissa on valtavan suuri hintahaarukka.
    Avioeroissa kustannuksissa on valtavan suuri hintahaarukka. Kuva: Timo Filpus
    Uutiset|Kodin talous
    29.6.202622:00
    Tilda Karhumaa

    Avioeron hinta saattaa yllättää monet. Toisaalta taas naimisiin menemisestä ei tarvitse maksaa lähtökohtaisesti ollenkaan.

    Tuomioistuinviraston mukaan avioerolle tulee hintaa yhteensä noin 350 euroa.

    Avioeroa haetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen hakemusmaksun hinta on 240 euroa ja toisen vaiheen hinta on 115 euroa. Yhdessä vaiheessa eroa voi hakea, jos puolisot ovat asuneet erillään yli kaksi vuotta.

    Jos avioeroa hakee yksin, joutuu avioeron hakija maksamaan laskun.

    Jos taas aviopari hakee eroa yhdessä, merkitään hakemukseen laskun maksaja. Jos hakemuksessa ei mainita maksajaa, voidaan maksu periä kummalta puolisolta tahansa. Jos laskun saanut osapuoli puolestaan ei maksa laskua, voidaan se periä toiselta osapuolelta.

    Varsinaisella avioerolla ei ole tämän enempää hintaa, mikäli osapuolet hoitavat hakemukset itse ilman ammattiapua. Lapsista ja omaisuudesta sopiminen sen sijaan voi nostaa eron hintalappua hyvinkin paljon, sanoo asianajaja ja varatuomari Hilkka Salmenkylä. Salmenkylä toimii Suomen Asianajajien perhe- ja perintöoikeuden asiantuntijaryhmässä.

    ”Jos ymmärretään, että ei kannata riidellä, niin ositussopimuksen tai osituskirjan kirjoittamisesta ei joudu maksamaan kovinkaan montaa tuhatta euroa asianajajalle tai pesänjakajalle, jos edes sitä”, Salmenkylä toteaa.

    Riitaisa ero voi tulla hyvinkin kalliiksi. Kuvituskuva.
    Riitaisa ero voi tulla hyvinkin kalliiksi. Kuvituskuva. Kuva: Hanna Linnove

    Salmenkylä on törmännyt myös tapauksiin, joissa ”riidellään korkeimman oikeuden peräseinään asti”. Näissä tapauksissa kukaan ei tiedä etukäteen sitä, miten paljon prosessi tulee maksamaan.

    ”Hintahaarukka voi olla hyvinkin laaja”, Salmenkylä toteaa.

    Siviilivihkiminen digi- ja väestötietovirastossa on arkisin kello 9-16.15 maksutonta. Tämän aikaikkunan ulkopuolella vihkiminen maksaa 250 euroa. Lisäksi vihkijän matkakulut tulee korvata.

    Kirkossa naimisiin meneminen on omassa kotikirkossa lähtökohtaisesti ilmaista. Jos häät järjestetään muussa, kuin oman seurakunnan kirkossa, voivat seurakunnat periä tilavuokraa.

    Myös varatun vihkitilaisuuden pitämättä jättäminen voi maksaa. Esimerkiksi Turun seurakunnat perivät 100 euron peruutusmaksun, jos vihkitilaisuutta ei pidetä, eikä sitä ole peruutettu vähintään kahta kuukautta ennen tilaisuutta.

    Avioliiton esteiden tutkinta on sekä digi- ja väestötietoviraston, että evankelis-luterilaisen kirkon kautta maksutonta.

    Lisää aiheesta
    • ”Olen yrittänyt kymmenillä luentokeikoilla sanoa, että vanhemmuus on leikkimistä, pelleilyä ja hulluttelua”, arvostettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen muistuttaa.

      Perhe | Perinteinen ydinperhe on paras vaihtoehto lapsille, sanoo psykiatri Jari Sinkkonen ja patistaa pikkulasten vanhemmat ”viettämään huonoa elämää Tukholman risteilylle”

      Tilaajalle
    • Noin joka kymmenes lapsi Suomessa kasvaa uusperheessä. Kuvan perhe ei liity juttuun.

      Ihmissuhteet | Uusperhe on mahdoton yhtälö, mutta tietty asenne saa arjen onnistumaan

    • Parhaimmillaan isovanhemmat ovat lapsiperheen voimavara.

      Perhe | Tutkija kertoo, miksi lastenlasten ei kannata viettää liikaa aikaa mummolassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    avioero
    naimisiin meneminen
    avioliitto
    kustannukset
    tuomioistuin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria