• Minäkin olen syyllistynyt tähän koiranulkoiluttajien häpeälliseen mokaan

    Sopivan pissa- ja kakkapaikan löytäminen kaupungissa tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta.
    Jostain kumman syystä kielletyt kohdat ovat koiralle kaikista houkuttelevimpia paikkoja jalan nostamiselle.
    Jostain kumman syystä kielletyt kohdat ovat koiralle kaikista houkuttelevimpia paikkoja jalan nostamiselle. Kuva: Timo Filpus
    Koti|Lemmikit
    2.4.202521:00
    Kolumni
    Anni-Sofia Hoppi

    Kevään saapuminen iskee kunnolla tajuntaan ja silmille siinä vaiheessa, kun koiralenkille ei voi enää lähteä ilman aurinkolaseja. Lähes yhtä varma viesti keväästä on ilmassa leijuva koirankakan haju.

    Lumen alta paljastuvat kikkareet herättävät tunteita ja ihan ymmärrettävästi. Ei ole kovin mieltä ylentävää löytää lenkin jälkeen lenkkarin pohjaan levinnyttä yllätystä. Tai pyyhkiä epätoivoisesti lapsen kurahanskaa puhtaaksi parilla vessapaperin palalla, kun maassa ollut oksa olikin jotain ihan muuta.

    Kaupungissa koiranulkoiluttaminen on taitolaji. Etenkin silloin, kun narun toisessa päässä on jokaisen kiven ja kannon haisteleva dreeveriuros. Menomme muistuttaakin yleensä ompelukoneen siksak-kuviota.

    Haistelun lisäksi reitille pitää jättää omia hajumerkkejä. Mitä tiheämpään, sitä parempi.

    Jostain kumman syystä kielletyt kohdat, kuten tuija-aidat ja postilaatikot, ovat koiralle kaikista houkuttelevimpia merkkauspaikkoja.

    Vaikka yritän olla tarkkana, osaa koira nostaa jalkansa ilmaan salamannopeasti. Ei riitä kerta eikä kaksikaan, kun armas lemmikki on ehtinyt suihkauttaa merkkinsä johonkin ei-toivottuun paikkaan. Silloin katson ympärilleni häpeissäni ja toivon, ettei tapahtumalla ollut todistajia.

    Kun koiralle iskee kakkahätä, valikoituu paikaksi yleensä juuri se kohta, johon taloyhtiö on pystyttänyt koiran ulkoiluttamisen kieltävän kyltin. En tietenkään päästä koiraa tieten tahtoen kenenkään pihalle tai jätä kakkaa keräämättä. Yleensä piha vaan sattuu alkamaan suoraan jalkakäytävän vierestä, eikä koira halua tehdä tarpeitaan asfaltille.

    Toista on metsässä ja maaseudulla! On ihanaa, kun ei tarvitse jatkuvasti stressata sitä, muuttuuko jonkun tuija vahinkopissan takia ruskeaksi vai ei.

    Ainut huono puoli maaseudulla lenkkeillessä on harvempi tieverkosto ja vastaavasti tiheämpi peuraverkosto.

    Menomatkalla koira kiitää eteenpäin sata lasissa mutta annas olla, kun pitäisi kääntyä takaisinpäin. Siinä vaiheessa etuvedon tilalle vaihtuu pakki ja pissataukojen määrä vähintään tuplaantuu.

    Lisää aiheesta
    • Koiran virtsan pH on 6,1–6,5 eli se on lievästi hapanta. Koira merkkaa reviiriään päivässä noin kymmenen kertaa pissaamalla ja pari kertaa ulostamalla.

      Lemmikit | Koiran pissasta hapertuneet lyhtypylväät kaatuilevat autojen päälle, myös puut kärsivät – nyt kokeillaan biohiiltä

      Tilaajalle
    • Lumen alle piilotetut roskat ja jätökset paljastuvat pian. Jos halua olisi, suomalainenkin voisi varmasti pitää parempaa huolta ympäristöstä ja ottaa toiset ihmiset huomioon.

      Ympäristö | Nuori nainen jätti koirankakat Helsingin asemalle – Espanjassa rapsahtaisi sakot, roskikseton Tokio on putipuhdas

    • Koirankakka on muutakin kuin kevään kiivain puheenaihe – maahan jätetyt jätökset levittävät tauteja ja loisia ihmisiin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin