

Sähkön tehomaksusta on pelätty tulevan suuri lisälasku sähkön käyttäjille.
Energialaskun uudessa, yleistyvässä sarakkeessa on kyse siitä, että suuri yhtäaikainen sähkönkäyttö laukaisee lisätariffin, tehomaksun. Tähän mennään yhä helpommin muun muassa sähköautojen lataamisen vuoksi.
Tehomaksukomponenttia käyttää jo nyt kymmenkunta verkkoyhtiötä, ja se koskee lähinnä mittareiden suurimpia varokekokoja, joita on yrityksissä ja taloyhtiöissä.
Pientaloissa tehomaksukomponentti on näkynyt lähinnä niin sanotussa sähkön ”yösiirrossa”. Pienempien sulakekokojen aikasiirtotariffeissa tehomaksu on yleensä kuitenkin hyvin pieni verrattuna varsinaisiin tehosiirtotariffeihin.
Tehomaksujen tariffit ja laskutapa ovat kuitenkin olleet kirjavat, ja ne nyt yhtenäistetään Energiaviraston määräyksellä – tosin pitkällä, peräti vuoteen 2029 asti ulottuvalla siirtymäajalla.
Taloyhtiö voi parhaimmillaan säästää pienellä muutostyöllä parhaimmillaan tuhansia euroja vuodessa.
Energiaviraston lokakuussa tekemä luonnos tehomaksun käytännöistä palasi lausuntokierrokselta 24. marraskuuta ja aiheutti kohun erityisesti yhdessä kohdassa.
Pienasiakkaan (alle 3 x 63 A) tehomaksu määräytyisi tulevaisuudessa kuukauden korkeimman yksittäisen vartin aikana mitatun tehopiikin mukaan, ja maksua perittäisiin 5 kW ylittävältä tehon osalta.
Omakotiliitto ja useimmat pientaloasukkaat ovat yhtä mieltä, että tehomaksun laukaiseva 5 kilowatin kulutus on aivan liian alhainen. Jopa kiukaan käyttö voisi laukaista tehomaksun – puhumattakaan, että samaan aikaan lämmitettäisiin asuntoa, vettä tai laitettaisiin ruokaa ja vaikkapa ladattaisiin autoa.
Suurasiakkaiden (yli 3 x 63 A) tehomaksu määräytyisi kuukauden korkeimman varttitehon mukaan mutta ilman kynnysarvoa tai nykyisin käytössä olevaa minimilaskutusta.
Johtaja Veli-Pekka Saajo Energiavirastolta ei osaa sanoa, kuinka paljon esitys tehomaksuista muuttuu lausuntokierroksen vuoksi.
Todennäköisesti se muuttuu, sillä paine muutoksiin on kova kitkerän palautteen vuoksi.
Kaikkea ei varmasti laiteta uusiksi, sillä tehomaksu-uudistuksessa on järkeä oikein säädettynä. Ensinnäkin se yksinkertaistaa ja yhtenäistää sähkön jakeluhinnoittelua ja helpottaa asiakkaan kannalta eri vaihtoehtojen valintaa.
Tärkeintä kuitenkin yhteiskunnan kannalta on, että tehomaksun avulla vähennetään kulutushuippuja, jotka rasittavat sähköverkkoja ja pakottavat yhtiöt uusiin, kalliisiin investointeihin. Loppujen lopuksihan ne siirrettäisiin hintoihin asiakkaiden maksettaviksi.
Pientaloasukkaita ja myös osaa taloyhtiöistä rauhoittaa kuitenkin se, että pienasiakkaita (pääsulakekoko enintään 3 x 63 A) ei tulevaisuudessakaan pakotettaisi siirtymään tehomaksulliseen tuotteeseen, vaan alueellisen verkkoyhtiön on tarjottava myös tehomaksuton vaihtoehto.
Lisäksi Energiaviraston tehtävänä on valvoa, ettei tehomaksusta tule verkkoyhtiöille uutta rahastuskeinoa. Kokonaispotti asiakkailta verkkoyhtiöille ei saa muuttua.
Tämä periaate ei siis salli, että tehomaksuttoman vaihtoehdon perusmaksua korotettaisiin suuresti ja tavallaan pakotettaisiin ihmiset siirtymään tehomaksutuotteisiin.
Jos ja kun verkkoyhtiöt alkavat saada tehomaksutuotteista lisää voittoa, kompensaatio pitäisi näkyä hinnanalennuksina muualla – ja missäpä muualla se voisi olla kuin tehomaksuttomissa vaihtoehdossa.
Usein ajatellaan sähköliittymän koon määräävän sähkönsiirtotariffit, mikä ei pidä paikkansa. Ratkaisevaa on pääsulakkeen eli etuvarokkeen koko.
Sulakekoko 3 × 63 A mahdollistaa 43,65 kW:n tehon sähkönoton tunnissa. Jos se vastaa taloyhtiön kulutusta, tehomaksukomponenttia ei esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vaadita.
Joskus sulakekoko on taloyhtiöissä ylimitoitettu, ja se käy kalliiksi. Taloyhtiöllä voi olla etuvarokkeena esimerkiksi 3 × 80 A tai 3 × 100 A, vaikka alle 3 x 63 A riittäisi. Suuri sulakekoko on voitu tehdä rakennusaikana ”varman päälle”, ja sitten asia on unohtunut.
”Vaihtamalla tarvittaessa liian isotehoisen sulakekoon pienempään, taloyhtiö voi saada säästöjä”, vahvistaa Saajo.
Asiantuntija pystyy vaivatta selvittämään, onko tehosiirto tarpeen vai riittäisikö pienempi sulakekoko.
Pienempään sulakekokoon siirtyminen ei ole vaikeaa. Tarvitaan sähkömies tekemään kiinteistömittarille johdotusmuutos suoraa mittausta varten sekä sähköverkkoyhtiöltä uusi sähkömittari. Kertakustannus on luokkaa 600–800 euroa.
Taloyhtiö voi parhaimmillaan säästää muutostyöllä vuosittain jopa tuhansia euroja.